Jouluton joulu ja kohti Santiagoa

Ja niin vain aika kului ja tuli päivä, jolloin Hälinen-Hämäläinen kombo päätti jatkaa matkaa lämpimille vesille. Tänään siis kohti Santiagoa. Luvassa jälleen kerran 14 tuntia bussissa ja huonosti nukuttu yö. Mutta sehän ei haittaa, kun tietää, että lämpötila tulee kohoamaan 15 asteella ja vihdoin voi pakata takin, pipon, kaulaliinan ja hanskat syvälle rinkkaan. Ehkä sitten Perun tai Bolivian vuoristossa kaivetaan ne taas esille.

Vaikka olemmekin viihtyneet hyvin Chiloella ja erityisesti Mirtan, Pedron ja Franin luona, alkaa jatkuva kylmyys jo vähän kyrsiä. En minä Suomesta lähtenyt sen takia, että saisin palella toisella puolella maailmaa. Vaan siksi, että voin imeä aurinkoa ja lämpöä itseeni ja sitten jakaa näitä lesoilukuvia facebookissa/instagramissa. Noh, eihän tämä kylmyys ole mitään verrattuna Suomeen, josta jouluaattona saatiinkin viestiä -25 asteen pakkasista, mutta Suomessa sentään pääsee esim. talon sisälle lämpimään, toisin kuin täällä. Ainut lämmin paikka on kuumasuihku tai kaikki vaatteet päällä neljän viltin alla sängyssä. Myöskään paikallisille ei parane valittaa kylmää koska: "You are from Finland, you don't feel cold". Jep, niinhän se on.

Kerittiin kyllä paljon tekemään kahdessa viikossa täällä ja erityisen iloinen olen siitä, miten paljon enemmän on taas oppinu espanjaa. Pääasiassa koko kaksi viikkoa ollaan kommunikoitu espanjaksi. Tietenkään vieläkään en ymmärrä tarpeeksi hyvin, mutta jo huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin. Ja luonnollisesti vain jos puhutaan hitaasti. Olen vihdoin myös alkanut ujosti puhumaan Antin avustuksella espanjaa. Kieliopillisesti väärin ja ilman, että osaisin kunnolla imperfektejä tai muistaisi sanoja, mutta yleensä pointti on tullut selväksi kun tarpeeksi kauan änkyttää ja hakee sanoja. Siispä tap tap tap- taputan itseäni päähän ja totean: "tästä se lähtee".

Joulukin oli ja meni ja meiltä se menikin sitten aivan totaalisesti ohi. Täällä kun ei ole tapana viettää joulua mitenkään suuresti. Tai ainakaan tässä perheessä. Illallinen syödään yhdessä ja that's it. 24. Päivä herätessäni katselin vähän kateellisena kuvia facebookista, kun kaikilla oli kivoja joulupäivityksiä. Sen jälkeen nousimme ylös ja menimme syömään aamupalaa. Leipää marmelaadilla. Ei riisipuuroa. Sitten makoilimme sängyssä lounaaseen asti, joka oli kaksi päivää vanhaa tomaattikeittoa. Sitten skypeiltiin vähä äiskien ja iskien ja veljen kanssa ja käväistiin kaupassa ostamassa pullo punaviiniä ja koiralle keksejä. Oltiin päätetty Antin kanssa tehdä illalla ruuaksi munakoisopitsoja ja makaroonilaatikkoa. Lisukkeena salaattia. Taloon saapui yllättäen vielä aatoksi ranskalaisperhe, mutta onneksi ruokaa silti riitti kaikille. Toinen viinipullo tuotti pettymyksen korkkivian takia ja kohta lähdetäänkin tekemään reklamaatiota. Siinäpä se joulu sitten oli. Olen itse todella jouluihminen ja rakastan joulussa lämpöä, ruokaa, ihmisiä, saunaa, typeriä perinteisiä jouluohjelmia, suklaata, joululauluja ja ylipäätänsä joulua kaikkine, muiden mielestä tyhmine, lisukkeineen. Minusta se on ihanaa. Joten minulle tämä joulu oli pienoinen pettymys ja sen myötä tuli koettua ensimmäinen iso koti-ikävä. Onneksi joulu tulee joka vuosi ja tänä vuonna Suomesta saatiinkin ihania, iloisia uutisia pienen pienestä nyytistä, jonka haikara toi Antin isoveljen perheelle. 

Pientä uusivuosistressiäkin saatiin aikaiseksi, kun tajuttiin, että kaikkialla hinnat pompsahtavat nelinkertaisiksi uudenvuodenaattona. Mutta, kuten jo pikkuhiljaa pitäisi alkaa oppimaan, asioilla on tapana järjestyä. Lauran kautta tutustuttiin Claudioon, joka pisti meille viestiä, josko haluaisimme osallistua talonvuokraukseen uutenavuotena Valparaisossa hintaan 20€ per naama. No, lienee sanomattakin selvää, että halutaan. Joten, problem solved, Valparaiso, täältä tullaan!

Kuvia ei vieläkään tule, kun ei ole tietokonetta käytössä.. Ehkä seuraavalla kerralla sitten! Ciao!

Chiloe, Chilen Suomi

Saavuttiin Chiloen saarelle Ancudin kylään lauantaiaamuna. 14 tunnin matka bussissa on aina vähän nihkeä ja yöunet jäi lyhyiksi. Onneksi majoitus löytyi ihan bussiaseman vierestä. 

Oltiin katsottu etukäteen tripadvisorista paikkoja, joissa yöpyä Ancudissa. Laura sitten ystävällisesti auttoi meitä soittamalla hostel Australiin ja varasi meille huoneen, koska oma kielitaitomme ei vielä riitä puhelimessa puhumiseen eikä meillä kyllä ole paikallista numeroakaan millä soitella. 

Kun saavuttiin perille, meitä vastassa oli aivan ihastuttava, vanhempi rouvashenkilö Mirta, hänen columbialainen miehensä Pedro ja heidän tyttärensä Francis. Ensihetkestä lähtien tunsimme olomme todella tervetulleiksi. Meidän lisäksi hostellissa oli vain yksi vieras, meksikolainen Alberto ja samana päivänä saapui myös hänen ystävänsä Carolina, joka on puoliksi chileläinen ja puoliksi ruotsalainen. 

Olen jo hetken yrittäny miettiä miten osaisin oikeilla sanoilla kertoa, kuinka upeita ihmisiä Mirta ja Pedro ovat, mutta on vaikea löytää sanoja, jotka kuvaisivat heitä täydellisesti ja riittävästi. He ovat äärimmäisen hyväsydämisiä, avuliaita ja kärsivällisiä ihmisiä, jotka ovat vuosi sitten kokeneet kovan menetyksen, kun koko heidän hostellinsa paloi maan tasalle. Vakuutusta ei ollut ja nyt taskussa painaa iso laina ja ikä lähentelee molemmilla 70-vuotta. Silti he ovat joka päivä iloisia ja uurastavat uuden hostellinsa eteen. Mirtan räiskyvä luonne saa nauramaan ja Pedron rauhallinen luonne taas tuo tietynlaista rauhaa itsellekin.

Hostelli on siis vielä keskeneräinen, mutta päästiin asuttamaan ekoina vieraina Alberton ja Carolinan lisäksi uudet huoneet, käyttämättömät sängyt ja petivaatteet. Oma huone on 23 euroa ja on huomattavasti halvempi, kuin monissa muissa hostelleissa tai homestayssä. Suihkut ja keittiö hostellin puolella vielä puuttuu, mutta ollaan saatu käyttää Mirtan ja Pedron suihkua ja keittiötä, joten se ei ole ollut ongelma.

Sitten! Pingviinit! Kyllä!!! Ne on nyt nähty ja täytyy kyllä sanoa, että kohtaaminen oli niin liikuttava, että kyyneleet eivät olleet kaukana. Sielä ne pienet taapertajat köllötteli kallioilla ja kipusivat kohti mäenhuippua ja meikäläinen hymyili kuin Naantalinaurinko. Lopuksi retken kruunasi saukko perkele, joka hirveällä kiireellä polskutti menemään ja merileijona, joka juuri ja juuri vaivautui nostamaan päätään meidän mennessä ohi. To do-listani lyheni nyt yhdellä kohdalla.

Mitäs muuta. Niin Chiloen saari. Ensivaikutelma saaresta ylipäätänsä oli: "wau, näyttää ihan Suomen kesältä". Lähempi tarkastelu osoitti ensivaikutelman todeksi. Täältä löytyy mm. Koivuja, haapoja, päivänkakkaroita, iskän lempikukkia eli lupiineja, apiloita, kissankelloja, voikukkia ja kaiken lisäksi talot on rakennettu puusta. Maisemat on hyvin samanlaiset kuin Suomessa, tosin järvien sijaan täällä on meri ja enemmän mäkiä. Joku on ehkä joskus kuullut minun mainitsevat siitä, kuinka Suomen kesä on mielestäni yksi maailman kauneimmista asioista ja kuinka en halua olla reissussa kesäisin, etten missaisi kesää. Joten ei varmasti ihme, että viihdymme täällä Antin kanssa. Itseasiassa jopa niin hyvin, että päätettiin jäädä jouluksi tänne Mirtan, Pedron ja Franin seuraan.

Saarella riittää paljon tekemistä ja ollaankin käyty muissakin kylissä ja tarkoitus olisi vielä käydä parilla muulla lähisaarella. Tosin välillä on sateisia päiviä ja silloin ei jaksa lähteä mihkään kauas. Näinä päiviä on meillä aikaa vaikka muille jakaa ja ollaankin auteltu Mirtaa ja Pedroa hostellin remontissa. Maalailtu lähinnä seiniä. 

Asia, johon on tullut kiinnitettyä huomiota täällä etelä-amerikassa on se, kuinka ihmiset auttavat toisiaan. Metroissa ja busseissa käy jengiä soittamassa tai muuten esiintymässä tai vaan pyytämässä rahaa ja heitä kyllä autetaan. Se muutaman kolikon antaminen ei varmasti omaa budjettia kaada, mutta sillä voi olla iso merkitys sille, jolta puuttuu "se joka päiväinen leipämme". Tiedä sitten onko auttaminen täällä jotenkin yleisempää sen takia, että oma valtio ei kyllä kauheasti auta näitä superköyhiä ja kodittomia tai työnsämenettäneitä, joilla odottaa viisi pientä suuta ruokittavana kotona. Oli niin tai näin, minusta on hienoa, että porukka auttaa toisiaan, kun apua tarvitaan ja mitä itse voi tällaisesta oppia, esimerkiksi romanikerjäisten suhteen. Tietty tähän voisi vielä jaaritella siitä, kuinka valtio voisi käyttää rahaa näiden asioiden parantamiseen ja korruptio sitä ja tätä ja plaa plaa, mutta se onkin jo ihan toinen asia se. Hyvä te toisia auttavat ihmiset, hyvä solidaarisuus ja se paljon puhuttu "lähimmäisen rakkaus" ja inhimillisyys! Peace and love! Nyt menen tekemään chili sin carnea ja opettelemaan espanjaa. Ja tutustumaan uuteen asukkaaseen, joka on muuten TADAAAAA SUOMESTA!

Mendozan viinit ja chileläinen ystävällisyys.

Saavuttiin toissa päivänä Santiagoon ja samalla jätettiin, tämän matkan osalta, Argentiina taakse. Seuraavat 1,5 - 2 kuukautta olisi tarkoitus viettää Chilessä. Mendozasta Santiagoon matka kesti 7 tuntia ja mentiin Andien läpi upeita maisemia katsellen. Matka meni oikein hyvin eikä vuoristotie aiheuttanut minulle harmaita hiuksia. Molemmilla puolin vuoria tiet oli oikein superhyvässä kunnossa ja rajallakaan ei mitään ongelmia ilmennyt.

Mendozassa viihdyttiin neljä päivää ja itse olisin ainakin voinut pidempäänkin olla. Hieno kaupunki ja hyvää viiniä. Käytiin kahdella eri viinitourilla. Toinen oli puolen päivän tour, joka maksoi 210 pesoa eli 13 euroa per naama. Käytiin kahdella eri viinitilalla ja yhdellä oliiviöljytehtaalla. Toinen, koko päivän viinitour, maksoi 500 pesoa eli 32 euroa, ja se oli tarkoitus suorittaa pyörillä. Mutta koska kyseisenä päivänä oli taas joku yleinen pyhäpäivä ja viinitilat meni vähän aikaisemmin kiinni, pyöräilimme vain noin kaksi kilometria ensimmäiseltä viinitilalta toiselle. Myös matkaa hidasti eräs marokkolainen tyttö, joka ei osannut ajaa pyörällä. Tosin kyllä se sitten ensimmäisen kilometrin jälkeen lähti rullaamaan, vaikka jarruttaessa tyttö olikin ongelmissa ja nurin ojassa. Ainakin hän takasi muille kanssa pyöräilijöilleen hupia. 

Mendozan hostellissa on saatu tähän mennessä aivan ehdottomasti paras aamupala. Ihana ja herttainen nainen Claudia, valmisti joka aamu sitruunalettuja ja munakasta ja muuten oli tarjolla muroja, leipää, pullaa, keitettyjä munia, kahvia, teetä, mehua ja hedelmiä. Mutta Mendoza tarjosi tähän mennessä myös matkamme oksettavimmat ruuat. Antti, joka syö melkein mitä vain ja tykkää aina kaikista ruuista, ei kyennyt syömään annostaan loppuun, eikä itsellänikään yökkäilyt olleet kaukana, Mentiin eräs ilta etsimään ravintolaa, jotta saataisi vähän kuvetta rinnan alle. Aikamme harhailtua päädyttiin erääseen ravintolaan pääkadun varrelta, ravintola-alueelta. Antti tilasi jotain kalaa ja riisiä ja minä tilasin lihaa (biffe de lomo a la pimienta, malbec, ym). Antin kala oli oksettavaa, ylikypsää mössöä, jota ei uskaltanut ruokamyrkytyksen pelossa syödä. Jopa riisi oli onnistettu pyörittämään jossain paskanmaku -mausteessa. Minun lihani piti olla paras pala lehmästä mitä voi saada. Liha oli oksettavan näköistä ja sitkeää, läskinpaloilla höystettynä. Kastike, joka oli heitetty pihvin päälle, muistutti paakkuuntunutta spermaa ja sai minut yökkäilemään. Tarjoilijamme kanssa kielimuuri esti meitä kertomasta miksi ruokamme ei meitä miellyttänyt ja ainut asia mitä pystyimme sanomaan oli "no me gusta" ja "no bueno". Tarjoilija tarjosi kuitenkin mahdollisuutta jälkiruokaan, joka olisi ollut vanukasta, mutta päätimme skipata tarjouksen. Sen sijaan jouduimme maksamaan syömättä jääneet annoksemme ja manaamaan keskenämme ravintolaa alinpaan helvettiin.

Viinit Mendozassa sen sijaan mielytti makunystyröitä ja siksipä tähän tekosyyhyn vedoten juotiinkin viiniä joka ilta. Ai että. Nyt onkin sitten aika vähän skarpata liikunnan ja viini suhteen. Vähemmän viiniä enemmän lenkkejä. Tosin Chilekin taitaa olla aikalailla myös tunnettu maailman parhaista viineistä.

Santiagossa päästiin kaverini Lauran luokse kolmeksi yöksi. Kämppä on aivan keskustassa ja Laura on ollut ihan mahtava ja superavulias! Ollaan eletty kyllä herroiksi täällä. Eilen illalla käytiin Couchsurfinbileissä ja sieltä ensimmäisen viiden minuutin sisällä eräs paikallinen tyttö lupasi meille yöpaikan jostain päin maaseutua vanhempiensa luota. Jos joku on lukenut Che Guevaran moottoripyöräpäiväkirjan (kiitos Antin sisarukset ja serkut upeasta lahjasta), tietää kuinka Che puhuu Chileläisten ystävällisyydestä ja avuliaisuudesta. Ollaan todella päästy ensimmäisen kahden päivän aikana tutustumaan tähän samaan. Herran jestas miten avoimia ihmiset ovat. Ihan hämmentyy tällaisesta.  Innolla odotan miten tämä tästä etenee. Ja aiomme hyödyntää couchsurfingiä majotusten suhteen, koska Chile on kyllä huomattavasti kalliimpi verrattuna Argentiinaan. Eilinen ruokakauppareissu hipoi jo Suomen hintoja. 

Ollaan nyt ekalla kerralla Santiagossa vaan kolme päivää ja huomenna jatketaan Chiloen saarelle 14 tunnin yöbussilla (hinta oli muistaakseni 17000 pesoa per naama eli 23 euroa per naama). Vihdoin pääsen (toivottavasti) näkeään pingviinejä!!! Ystävät, olen tulossa!! Tullaan sitten etelästä viimeistään uudeksi vuodeksi takaisin Santiagoon tai Valparaisoon. Suunnitelmat kun aina tuntuu vähä muuttuvan ja oikeastaan ei kyllä olla vielä edes mietitty ihan loppuun asti suunnitelmiamme. Henrille ja Sussulle tiedoksi, että ensisijainen toiveemme joulun suhteen oli, että te olisitte tulleet tänne :D Nyt sitten tyydymme vain keksimään jotain muuta.

Kirjottelenkin sitten myöhemmin lisää kun taas matka on jatkunut. Heippu! 

Viinitilalla

 Antti juotti, kun maistelussa ei saanu tarpeeksi

 Sinne menee jo muutama litra

Nämä ovat rypäleitä. Mustia rypäleitä 

Ja nämä ovat sitten viinejä

 Ihan kivat maisemat matkanvarrella

Ei hullumpaa

Chileläistä herkkua pitikin heti ekana päivänä maistella. Avokaadotöhnähodarisetti. (Italiano nimeltään)

Terve Cordoba!

Nyt on opiskelut taman reissun osalta suoritettu ja olikin jo niin rankkaa, etta pakko jatkaa lomailua ja lepaamista. Opiskelun aiheuttama stressi (ja koulun ilmastointi) kun aiheutti minulle pienen flunssankin. Kolmannen flunssan kahden kuukauden sisalla. Vaikka aluksi epailin, tulisiko opiskelusta olemaan mitaan hyotyta, niin taytyy myontaa, etta kylla siita nyt ainakin vahan enemman jai kateen, kuin ennen opintoja. Nyt tuntuu, etta olisi jo vahan valmiuksia ymmartaa keskusteluja ja pystyy sanomaan muutakin kuin: " No entiendo". Tosin ymmartamisen suhteen vaaditaan selkeaa ja hidasta artikulointia. Ja toistamista moneen kertaan :D

Kuten viimeksi mainitsin, olimme menossa tangotunnille. Meista ei todellakaan tullut parkettien partaveitsia. Tango on vaikeaa! Nayttaa helpolta ja sita ajattelee, etta akkiakos tuosta nyt sen opettelen, mutta ei se ihan niin mennytkaan. Kyse on siis Argentiinalaisesta tangosta, joka on todella dramaattista, ei mitaan suomalaista tangoa, jota ainakin jokainen vanhojentansseihin osallistunut on kokeillut. Mutta onneksi Argentiinassa on mahdollista tanssimisen sijaan menna vain katsomaan tangoa. Naita paikkoja kutsutaan milongaksi. Kavaistiinkin yhtena iltana ihan vain katsomassa kun ihmiset tanssivat, livebandin tahtiin ja lopuksi viela tuli oikein ammattilaiset vetamaan oman tangoshownsa. Jos Buenos Airesiin eksyy suosittelen kaymaan milongassa, joka sijaitsee osoitteessa Peru 571, sisaanpaasymaksu oli 80 pesoa ja paikalla on maanantaisin ja keskiviikkoisin livebandi, joka kylla tuo heti tunnelmaan lisaa.

Ensimmaisena viikonloppuna saksalaiset ystavamme Jan ja Mace tulivat Buenos Airesiin ja paatetiin lahtea tutustumaan Buenos Airesin yoelamaan. Jotenkin tama argentiinan aikataulu ei yhtaan toimi minulle, varsinkin kun oli koko viikon herannyt ajoissa kouluun. Oltiinkin Antin kanssa kahden maissa jo niin puhki, etta oli pakko lahtea kotiin nukkumaan. Ja kahdelta juhlat vasta alkaa taalla. Lauantaina annettiin toinen yritys. Paivalla oli jotkut teknopileet, jossain puistossa, jonne sitten paatettiin lahtea kaymaan. Juhlat alkoi kolmelta ja siela sitten kymppiin asti jorailtiin, keskella hyvin nuorta vakea. Ihan ok kemut, mutta paremmissakin on oltu. Naiden juhlien jalkeen suunnattiin takaisin hostellille "siistiytymaan" ja lahdettiin johonkin kotibileisiin. Eras hostellimme tyontekija kutsui meidat juhliin, joka oli taynna vaihtareita. Tavattiinkin sitten yksi suomenruotsalainen poika. Juhlat oli kuivat ja tylsat. Kauaa ei juhlissa viihdytty ja kerattiinkin oma porukka kokoon ja lahdettiin jatkamaan. Paatettiin suosiolla vaan menna takaisin hostelille ja juoda siela olut tai pari ja menna nukkumaan.

Fuerza Bruta show, jota kavimme katsomassa toissa sunnuntaina, oli huikea! Se oli sekoitus musiikkia, tanssia, taidetta, efekteja, kaikkea. Katsojat otetaan mukaan esitykseen. Ihan mahtava esitys! Jos joskus tulee tilaisuus, niin kannattaa ehdottomasti menna katsomaan. Shown hinta oli noin 12 euroa per naama. New Yorkissa sama lysti maksaa noin 60 US dollaria. En pysty oikein kuvailemaan esitysta, koska se oli niin erikoinen.

Toinen esitys, joka kaytiin katsomassa oli El Bomba De Tiempo- rumpuryhma. Siina yksi aija tekee kasilla erilaisia merkkeja muille soittajille ja muut osaa lukea niita ja muuttaa sen mukaan rytmia jne. Liput oli 4,5 euroa ja kyseinen esitys on joka maanantai. Esitys oli kylla mahtava. Harmi, etta viikonlopun jaljilta oltiin aika vasyneita ja tiistaina oli taas aikanen heratys kouluun, niin ei lahdetty enaa jatkoille, vaan oltiin tylsia ja painuttiin kotiin tekemaan laksyja ja nukkumaan.

Muuten oltiinkin aika kiltisti opintojen parissa, eika turhaa riekuttu yota myoten ulkona. Vikaa koulupaivaa lukuunottamatta. Koska toisen opiskeluviikkomme maanantai oli yleinen pyhapaiva, ei meilla ollut koulua. Maanantain tunnit tietenkin korvattiin sitten tiistain, torstain ja perjantain ekstratunneilla. Olihan me kuitenkin maksettu myos maanantain tunneista. Niinpa perjantai-iltana jarjestetty tunti oli vahan muista tunneista poikkeava. Viininmaistelutunti :D Lahinna opettaja kertoi meille Argentiinan viinialueista ja rypaleista ja me juotiin kaikki viinit mita opettajan oli paikalle tuonut. Oikein hyvilta maistui. Niihin sitten parempi tutustuminen huomenna, kun suunnataan Mendozaan. Viinimaisteluista lahdettin Palermoon katsomaan eraan paikallisen kaverimme kanssa hanen lempibandiaan. Bandin nimi oli Carabefunk (muistaakseni) ja tyyliltaan bandi soitti Kolumbialaista fuusiosalsaa. Harmi, etta bandi ei soittanut ihan silloin kun sen piti eli 23.45 vaan vasta 2.30, jolloin oltiin taas aika finaalissa Antin kanssa. Ennen bandia kuitenkin naimme jonkun aivan jarkyttava huonon jenkkibandin, tyylilla Nickelback seka omasta mielestani hienon tanssiesityksen ryhmalta Kronos en movimiento. Tanssi oli jotain Afrofuusiota ja todella hammentava.

Otettiin Buenos Airesista yobussi Cordobaan (maksoi muistaakseni 50€ yhteensa kahdelta)  ja nyt on oltu kolme paivaa cordobassa. Tasta kaupungista ei kylla ole paljon kerrottavaa. Varsin tylsa paikka. Tai kai taallakin olisi tekemista, jos lahtisi ulos kaupungista, mutta joudutaan nyt laskemaan rahojamme aika tarkkaan, ettei tarvitsisi nostaa enempaa turhaan argentiinan pesoja automaatista. Niinpa siis kaikki ylimaarainen kulu ollaan jatetty valiin ja panostetaan sitten Mendozassa viinitoureille. 

Tänään onkin polskuteltu hostellin uima-altaalla (joka on enemmänkin kahluuallas) kun siihen vaihdettiin vesi eilen. Aurinko on viimeiset pari paivaa porottanut todella kuumasti, joten raikas pulahdus kylmaan veteen teki hyvaa. Ja nyt vaan odotellaan seuraavan yobussin lahtoa kohti Mendozaa. Matka kestaa 10 tuntia ja maksoi 66euroa kahdelta.

Olin aika peloissani naista yobusseista, Kambodzassa kokemani yobussi onnettomuuden jalkeen. Mutta ilokseni sain huomata, etta taalla bussit on todella hyvia ja tiet priima kunnossa, joten taman yon bussi ei jannita laheskaan niin paljoa..

Kuvia laitan taas myohemmin kunhan paasen koneelle joka oikeasti toimisi kunnolla..

Matkavinkkeja!

Aattelin kirjotella pienen vinkkiosion tahan, kun ootellaan, etta saatais huone hostellista. Nama vinkit on sellasia kaytannonjuttuja, joita ei ehka kotoa kasin osannu ajatella ja jotka on nyt taalla huomannu.

1. OPETTELE ESPANJAA. Oikeasti. Edes ihan perushommia. Taalla kylla voi asioida hostelleissa englanniks, mutta kaupat, kioskit, bussilipunmyyjat, ravintola, pesulat ja muut perusliikkeet, missa kayt, eivat puhu englantia. Ruokalistat on harvoin englanniksi. Siina sitten ihmettelet, etta mikahan on esparrago ja toivot sen olevan jotain hyvaa ja tadaa lautasellasi on kasa parsaa. Myoskaan kauheasti ei paase sisalle kulttuuriin ja ihmisten elamaan taalla, jos ei puhu espanjaa. Paikalliset kylla haluavat keskustella kanssasi, mutta vain espanjaksi. Ainiin ja tama on sitten sita etela-Amerikan espanjaa. Ei  ihan sita samaa mita voit opetella suomessa :) Mutta kylla silla parjaa.

2. OTA MUKAAN MASTERCARD TAI VISA ELECTRON. Kuka neropatti keksi visan??? Ihan turha kapistus sanon mina! Onneksi mukana on myos visa electron ja Antin mastercard. Jostain kumman syysta, minun visa credit/debit ei toiminut automaateilla kertaakaan kuukauden aikana Uruguayssa. Sen sijaan Electron toimi lahes aina. Uruguayssa automaatista saa nostettua maksimissaan 5000 pesoa, mutta kun koitat nostaa summaa, ei nosto onnistukkaan. Tama johtuu siita, etta ulkomaiselle kortilla nostaessa, menee joku palvelusumma tililta (noin 5 euroa). Eli nostaessasi 5000 pesoa + palvelumaksu ylitat sen 5000 pesoa, joten siksi et saa rahaa. Eli oikeasti sina voit siis nostaa 4000 pesoa. Katevaa eiko totta! :) Taman tajusimme vasta muutaman paivan nostoyritysten jalkeen.  Mutta huom! Patee vain luottokortilla nostaessa! Kai.. Minun visa electroni sen sijaan toimi kuin rasvattu. Ainakin melkein. Vain jos menet pankin yhteydessa olevalle automaatille. Muissa automaateissa ei ilmeisesti aina ole nettiyhteytta, minka visa electron tarvitsee toimiakseen. Kantsii myos aina tarkistaa, jos on lahdossa jonnekin pienempiin kyliin, etta onko naissa kylissa automaattia vai ei. Uruguayssa ei ainakaan monessa kylassa ollut automaattia ja siita tuleekin sitten mukavaa lisakustannusta, kun lahtee selvittelemaan tieta seuraavaan isompaan paikkaan, josta voi nostaa rahaa. Monissa paikoissa voi kylla maksaa kortilla, mutta siita veloitetaan aina 10 %.

3.OTA MUKAAN DOLLAREITA/EUROJA. Jos matkustaa Argentiinaan kantsii ottaa mukaan euroja. Paljon euroja. Niita voi sitten vaihtaa pesoihin. Jotain huhua olen kuullut puhuttavan bluemarketista Florida streetilla, jossa 1 euroa kohti saa 16-17 pesoa, kun virallisessa vaihtopaikassa 1 euroa kohti saa 10 pesoa. Mutta ei kai nyt kukaan menisi vaihtamaan rahaa epaviralliselle vaihtopaikalle. Ei toki! No jos jostain syysta nyt sitten kuitenkin haluaa menna vaihtamaan rahaa tuonne epailyttavalle, turistoituneelle kadulle, jossa ainut asia mita kuulet on "cambio, cambio, cambio", kannattaa ottaa mukaan isoja seteleita. 100 Dollarin setelista saa paremman kurssin, kuin 10 dollarin setelista. Itse emme ottaneet ihan kauheasti dollareita tai euroja Suomesta mukaan, koska tiesimme menevamme Uruguayhin, josta automaatista saa dollareita. Joo saahan sielta toki. Mutta voit nostaa vain 300 dollaria kerralla ja joka kerta sinulta veloitetaan taas 5 euroa joka nostolta. Eli isompia summia nostaessa, menettaa aika paljon rahaa valista. Ja jokainen varmasti myos tajuaa, etta turhaan ei kannata isoja summia kantaa, vaan jattaa omalla lukolla lukittuun lokerikkoon kaikki ylimaarainen raha, passit, yms. Ja muuten kayttaa rahavyota tai muuta vastaava.


4. VAARAN RAHAN TUNNISTUS. Me ei onneksi olla saatu itse yhtaan vaarennettya rahaa, mutta ollaan paasty kylla tutkimaan ja hypistelemaan vaarennettya rahaa. Osa on todella kamasesti tehtyja seteleita ja ne tunnistaisi kuka tahansa vaaraksi. Mutta ollaan paasty myos hypistelemaan hyvin tehtyja, vesileiman sisaltavia seteleita. Jos olisin itse saanut kyseisen setelin, olisin tyytyvaisena ottanut sen vastaan. Helpoin keino tunnistaa vaara 100 peson seteli on raaputtaa setelin ukon olkapaata. Tai uusissa satasissa, naisen hiuksia. Aidossa setelissa olkapaa tuntuu erilaiselta, kun vaarennetyssa siina ei tunnu mitaan erikoista. No, taman ehka oppii vaan sitten kun paasee hypistelemaan oikeata ja vaaraa setelia. Yleisin paikka saada vaaraa rahaa on taksit ja baarit. Joskus ilmeisesti myos virallisilta automaateilta voi saada vaaraa rahaa. Hienoa!

5.TAKSIT JA COLECTIVOT. Buenoas Airesissa on kahdenlaisia takseja. Taman kuulimme koulussamme. Kaikki nayttaa samalta, mutta osalla on katolla kyltti, jossa lukee radiotaksi. Nama taksit ovat rekisteroityja takseja ja niiden kuljettajat ovat suorittaneet kurssin ja testin ja heidat on myos rekisteroity. Nama ovat niita niin sanottuja luotettavia takseja. Muut taksit ovat takseja, joissa kuka tahansa voi olla taksikuski ilman erillisia kursseja tai mita nyt taksikuskit tarvitsevat. En mina tieda. Mutta naita radiotakseja joka tapauksessa suositellaan. Me tosin ei ihan kauheasti olla taksilla posoteltu. Bussit kulkee sen verran hyvin, etta niilla paasee hyvin paikasta toiseen. Tai tavallaan kulkee hyvin. Joskus ne tulee ja joskus ei. Joskus tulee perakkain nelja samaa bussia ja joskus joutuu odottamaan puoli tuntia edes yhta bussia. Ainut ongelma bussissa on lipunosto. Kateisella voi kylla ostaa bussilipun, mutta se pitaa maksaa kolikoilla ja mistaan ei saa kolikoita. Me kaytiin vaihtamassa pankissa kolikoita, mutta ne oli taas liian uusia kolikoita, joten lippuautomaatti bussissa ei hyvaksynyt kolikoitamme. Helpoin keino on hommata subekortti, jonka saa postista tai kioskilta. Kortti maksaa 20-25 pesoa ja sinne ladataan rahaa sen verran kun haluaa. Silla voi sitten painella menemaan joko bussilla tai metrolla. Bussilipun hinta myos puolittuu jos maksaa matkan subekortilla kateisen sijaan.

Noilla nyt paasee alkuun ainakin. Saa nahda mita kaikkea sita viela oppii Chilessa ja Perussa!

ihana Uruguay, espanjaa ja kultyyria.

Uruguay on nyt koluttu ja ollaan palattu takaisin Argentiinaan. Uruguaysta jai hyva fiilis ja vahasen jopa harmitti lahtea Montevideosta sunnuntaina jatkamaan matkaa. Pidan itse enemman Montevideosta kaupunkina kuin mita Buenos Airesista, vaikkei Buenos Airesissakaan varsinaisesti mitaan vikaa ole. Pienemmat kaupungit tuntuu turvallisemmalta verrattuna isoihin, usean miljoonan ihmisen kaupunkeihin. Ja Montevideo taitaakin olla Etela-Amerikan turvallisin kaupunki. Tosin tama fakta kannattaa tarkistaa jostain muusta lahteesta. Muistan vain kuulleeni nain.

Oltiin viimeviikko pelkastaan Montevideossa ja talla kertaa eri alueella, kuin mita ensimmaisella kerralla. Ekalla kerralla majotuttiin El Viajero- hostellissa keskustassa ja talla kertaa majotuttiin Pocitosin alueella, noin 20 minuutin paassa keskustasta. Pocitosin alue oli paljon viihtyisampi ja aivan joen vieressa, joten lenkille oli helppo lahtea joenvartta pitkin. Saksalaiset ystavamme ehdotti meille samaa hostellia, jossa he olivat: Destino 26, joka osoittautui oikein hyvaksi valinnaksi. Hostelli oli siisti, keittiossa oli paljon tilaa ja helppo tehda ruokaa ja henkilokunta oli todella mukavaa. Ja paasi pelaamaan kikkeria :D

Ihan joka paivalle ei jaksettu keksia aktiviteetteja, mutta jotain kuitenkin saatiin viikossa aikaiseksi. Kaytiin tutustumassa Montevideon yoelamaan, jossa ei varsinaisesti mitaan kehumista loytynyt. Ensinnakin baarit oli todella vaikea loytaa. Kierreltiin katuja ainakin tunti etsien edes yhta auki olevaa baaria. Ja kun ei mitaan loydetty, palattiin hostellille kysymaan neuvoa, jotta tiedettaisi minnepain lahtea. Kun sitten saatiin ohjeet, minne menna, oli kello jo yli kaksi, joka minulle on jo vahan liian myoha, kun yleensa olen unessa jo kahdentoista maissa. Joten luonnollisesti olin vahan nuupahtanut. Baariksi valittiin Bar 21, joka oli hikinen, ahdas, lihatiski, jonne pojat joutuivat maksamaan 300 pesoa, eli noin 10 euroa, sisaan ja tytot paasivat ilmaiseksi. Hintaan kylla sisaltyi litran kalja. Tama oli siis Montevideon suosituin yokerho. Ihme kylla jaksettiin viiteen asti "jorata" eli kiusallisesti ja ujosti heilua nurkassa latinomusiikin tahtiin, kunnes sitten baari suljettiin ja lahdettiin kotia kohti.

Torstai olikin meille suuri paiva! Osa varmaan huomasinkin jo facebookista tai instagramista kuvan meidan ensimmaisesta, isosta jalkapallomatsista. Mentiin siis katsomaan Uruguay - Costa Rica -maaottelua. Kyseessa oli ystavyysottelu eika stadion ollut loppuunmyyty, mutta paikalla oli kuitenkin Uruguayn oma kultapoika Suarez.. Ja tunnelmakin oli hyva ja ihmiset innoissaan. Antti pohti pitkaan pitaisiko hanen kannattaa Costa Ricaa, mutta paatyi kuitenkin Uruguayhin, kun kerta Uruguayssa oltiin. Ja hyva niin, koska stadionilla ei tosiaan ollut kuin ehka 20 Costa Rican kannattajaa ja nekin aivan eripuolella, kuin missa me.

Uruguaysta jai kaiken kaikkiaan kateen pelkkaa positiivista (paitsi tietenkin yoelama, joka nyt ei muutenkaa ole niin suuressa merkityksessa minulle). Maa on rauhallinen, leppoisa ja minnekkaan ei ollut kiire. Yhtaan vihaista urugualaista en tavannut. Olo tuntui kaikin puolin turvalliselta, eika turhaan tarvinnut kuumottaa, etta tulisi ryostetyksi tai hakatuksi. Tietenkin sekin olisi varmasti mahdollista, jos oikein etsisi ongelmia ja menisi alueelle, jota ei suositella. Mutta niinhan sita voi kayda Suomessakin. Jos suuntaa etela-Amerikkaan, suosittelen lampimasti poikkeamaan Uruguayssa.

Noniin. Sitten Buenos Airesiin. Matka Montevideosta Buenos Airesiin meni yllattavan kivuttomasti. Laivalippu, josta maksettiin mentaessa 28 euroa yhteensa, maksoikin talla kertaa 60 euroa yhteensa. Sisaltaen bussimatkan Montevideosta Coloniaan. Montevideosta Buenos Airesiin meidan hostellille meni kuusi tuntia. Ihmettelinkin Antille sita, kuinka helposti matka meni. Luksusta!
 
Tultiin takaisin tanne kahdeksi viikoksi, koska otettiin kahden viikon intensiivinen espanjankurssi Academia Buenos Airesissa. Tarkoitus olisi oppia edes vahan paremmin ymmartamaan / puhumaan espanjaa, koska talla tasolla varsinkin minun espanja on todella huonoa. Antti tuntuu olevan jo kuin kala vedessa, virittaen keskusteluja, minun seistessa silmat pyoreana vieressa ja ihmettellen, etta mita hittoa. Opetus tapahtuu kokonaan espanjaksi ja varsinki ensimmaisen paivana tahti oli todella nopea. Kun nelja tuntia istuu kuunnellen espanjaa ymmartamatta lahes mitaan, turhautuu. Ensimmaisen paivan jalkeen olo oli jotakuinkin varsin masentunut ja epatoivoinen. Vakisinkin rupesi miettimaan, etta olikohan tama nyt sittenkaan jarkeva idea laittaa 745 us dollaria (kahdelta hengelta) kahden viikon intensiiviseen kurssiin, jos ei ymmarra mitaan. Tiistai tuntui jo paremmalta, mutta tanaan taas iski ahdistus, turhautuminen ja suorastaan vitutus. Opettajan kysyessa vastausta, meikalainen istui vain hiljaa, tuijottaen kirjaa ja apinat loi lautasia yhteen aivoissani. Kaikki sanat ja lauseet, niin espanjaksi kuin englanniksi, havisi mielesta ja hiki alkoi puskea. Samaan aikaan jokainen silmapari luokassa tuijotti odottaen, etta: "sanois nyt jotain". Antti yrittaa naissa tilanteissa aina parhaansa mukaan auttaa, mutta mina en vaan saa sanaa suusta.Voin kertoa, etta siita on mukava, leppoisa ja hauska opiskelu kaukana. Taidan ottaa yhden yksityistunnin tassa joku paiva, jotta saisi palautettua mieleen ihan peruslauseenrakenteen, ilman ryhmanpainetta. Toivotaan, etta tama tasta nyt viela iloksi muuttuisi. Onhan kurssia kuitenkin jaljella viela puolitoista viikkoa. No, jos tasta selvitaan, palkitsen itseni jollain kivalla. Kuten mekolla:)

Onneksi meilla on muutakin ohjelmaa taalla, kuin opiskelu. Tanaan esimerkiksi taalla hostellilla oli ilmainen tangotunti. Joten paatettiin Antin kanssa ottaa osaa. Varsinkin kun tasta lystista ei tarvitse mitaan maksaa. Saa nahda millaisiksi parkettien partaveitsiksi tunnissa kerkiaa kehittya. Toivottavasti sielta saisi ruusun hampaiden valiin. Punaviinia on ainakin tanssin jalkeen tarjolla. Tangon lisaks meilla on liput sunnuntaina Fuerza Bruta- showhun. En ollut kyseisesta showsta ennen kuullut, mutta kuulin saksalaiselta kaveriltamme tasta, kun han osti liput ystavalleen synttarilahjaksi. Tama on siis synttariyllarishow. Suosittelen katsomaan youtubesta, mista on kyse. Naytti aika hullulta ja olen super innoissani. Liputkin maksoi vain 190 pesoa eli noin 12 euroa. Elisa puhui myos La Bomba De Tiempo nimisesta "must see"- esityksesta, joka on jonkinlainen parin tunnin rumpuesitys. Sita paasisi katsomaan joka maanantai. Mahdollisesti menemme siis sinnekin, jos voimat riittaa sunnuntain Fuerza Brutan jaljilta.

Parin viikon paasta lahdetaan sitten Cordobaan ja Mendosaan maistelemaan viineja. Sitten siita suunta onkin jouluksi Chileen. Aideille tiedoksi: ei huolta, emme mene Punta Del Diabloon toihin kuukaudeksi. Joten lisakuukautta matkalle ei nailla nakymin tule (paitsi jos mennaan Boliviaan) :D. Ja kuvia tulee taas kuhan jaksan laittaa!

Takaisin Montevideossa

Huh! Kuukausi on mennyt ihan hirveeta vauhtia! Ollaan jo reilu kolme viikkoa oltu Uruguayssa ja eilen saavuttiin takaisin Montevideoon pienien saatojen kautta. Taalla olis tarkotus pyoria viikko, sitten jatkaa matkaa takaisin Buenos Airesiin. Tassa lahipaivina on pienen suunnittelupalaverin paikka, kun meidan taytyy paattaa minneka mennaan ja kauanko ollaan Argentiinassa.

Mutta siis. Lahdettiin viimein tiistaiaamuna Punta Del Diablosta jatkamaan matkaa. Suuntana oli Cabo Polonio, josta olimme kuulleet pelkkaa hyvaa. Paikka oli viela Punta Del Diabloakin pienempi kalastajakyla ja sijaitsee luonnonsuojelualueella. Otimme bussin ensin Castilloon, koska meidan piti paasta pankkiautomaatille ja vaihtaa bussia. Castillossa vaihdettu bussi vei meidat Barra de Valizas:n ja seuraava bussi vei meidat Cabo Polonion portille, jossa vaihdoimme jeeppiin. Ei siis mihinkaan pieneen viiden hengen jeeppiin, vaan 34 hengen aavikonlaivaan (menopaluu 170 pesoa). Silla sitten puksuttelimme dyynien yli, kohti merenrantaa.

Otimme ensimmaisen hostellin, joka sijaitsi bussipysakin vieressa: Viajo Lobo. Siina oli myos hauska sateenkaarenvarinen katto. Eipa Cabo Poloniossa tosin ollutkaan muita hostelleja, kun Viajo Lobo ja joku toinen, jota emme edes kayneet katsomassa. Varasimme yksityishuoneen hintaa 350 pesoa per naama/ yo. Olisimme halunneet huoneen kolmeksi yoksi, mutta kolmasyo oli jo varattu, joten otimme kolmannen yon dormiin. Nain jalkeenpain olisi ehka pitanyt ottaa huone vain yhdeksi yoksi ja miettia sitten uusiksi, etta haluammeko olla pidempaan. No ainakin olemme hengissa, eika toivottavasti matkaan tarttunut mitaan bakteereita tai otokoita. Saimme tosin kolmannen yon ilmaiseksi hostellista, koska he olivat ylibuukanneet hostellin ja kysyivat voisimmeko Antin kanssa nukkua kahdestaan noin 60 cm sangyssa. Ahtaus ei haitannut, vaan hyttyset, jotka pitivat meikalaista hereilla puolet yosta, inisemalla korvani vieressa. Mutta ainakaan ei tarvinnut maksaa yosta.

Cabo Polonio on minun mielestani herttainen pikkukyla, jossa nakee paljon merileijonia, rantaa, seka hienot isot hiekkadyynit, joihin kiiveta. Mutta jos saa on kylma, kurja ja tuulinen, ei siela ole mitaan tekemista. Ja jos hostelli on torkyinen, ahdas, taynna karpasia, vessat haisee pissalle ja kakalle (koska vedensaaston takia vessaa ei saa pissan jalkeen vetaa) ja sisalla on kylmempi kuin ulkona, ei Cabo Polonio todellakaan ole mikaan paratiisi. Kolme paivaa riitti minulle todella hyvin kyseista paikkaa. Veikkaan, etta jotkut "newagehipit" varmasti rakastavat paikkaa, mutta valitettavasti minun sisainenhippi ei nyt nostanut paataan. Kaiken kukkuraksi koin jotain todella jarkyttavaa: kuolleita pingviineja pitkin rantaa!!!!!!!! Kuolleisiin merileijoniin olin jo tottunut, koska niita naki myos Punta Del Diablossa, mutta pingviinit. Tallaiselle "crazypingvinlady":lle kokemus oli raskas. Jattaa toverit sinne makaamaan. Aivan yksin. Ilman ystavia. Kylmissaan.

Cabo Poloniosta paatimme suunnata La Pedreraan. Paikka naytti oikein kivalta ja olisimme mielellamme olleetkin La Pedrerassa useamma paivan. Mutta....Kun Uruguayssa on lowseason, se tarkoittaa sita, etta joissain paikoissa yksikaan hostelli ei ole auki. Kolmen tunnin samoilun jalkeen, loytamatta yhtaan aukiolevaa hostellia tai yhtakaan ravintolaa, jossa olisi wifi, paatimme suosiolla vaan hypata bussiin (maksoimme yhteensa noin 20 euroa bussilipuista) ja suunnata neljan tunnin paassa olevaan Montevideoon. Ja taalla aiomme nyt olla viikon. Aikamme Uruguayssa tulee olemaan vahan lyhyempi kuin suunnittelimme, mutta toisaalta maa on aika pieni ja rannikon olemme La Palomaa lukuunottamatta aika hyvin kolunneet.

Mista paasemmekin hienosti aasinsillan kautta meille tarjottuun tyomahdollisuuteen. Hostelli, jossa olimme Punta Del Diablossa, El Diablo Tranquilo, tarvitsee joulukuun puolivalista tammikuun puoleenvaliin kiireapulaisia majoistus- ja ruokapalkalla. Tyo on lahinna aamupalan laittoa seka auttamista illallistarjoiluissa. Tama on nyt tarkassa harkinnassa, koska jos paatamme lahtea Punta Del Diabloon kuukaudeksi toihin, tarkoittaa se automaattisesti kotiinpaluun lykkaytymista kuukaudella. Ja myos Chileen meno siirtyy tammikuun loppuun. Meilla olisi siis kuukausi aikaa pyoria Argentiinassa. Ajatus houkuttaa minua suuresti, koska hostellin henkilokunta oli todella sympaattista ja ihanaa vakea. Ikavoin kovasti jo nain viikon jalkeen heita. Olen myos hyvin kiinnostunut nakemaan, kuinka Punta Del Diablo muuttuu high seasonilla, kun kylassa on 900 ihmisen sijaan 25000 ihmista. Ehka myos sisallani piilossa eleleva tyonarkomaani on innoissaan mahdollisuudesta tyoskennella :D Onhan tassa lomaa pidelty jo kuukausi.

Nyt pitaa lahtea nauttimaan Montevideon puistoista ja auringosta, joka piru vie polttaa ihon nopeasti! Kaytiin tanaan ostamassa aurinkorasvaa suojakertoimella 45, koska perus 20 ei auta. Iho on jo kerran selasta kuoriutunut. Ilmeisesti otsonikerroksessa on aukko nailla main ja iho karistyy hyvinkin nopeasti. Buuuuu! Ja torstaina koitetaan paasta katsomaan Uruguay - Costa Rica -maaottelua! Kuhan vaan loydetaan joku kioski, joka myy lippuja. Jannittavaa!

Ps. Pistan kuvia tossa joku toinen paiva kuhan jaksan!

Noni nyt niita kuvia!

Talla mentiin dyynien yli Cabo Poloniaan

 Taalla yovyttiin se kolme yota

 Niin paljon merileijonia!!! 

Voi voi voi :( Huonosti kavi kaverille

Punta Del Diablossa

Ollaan nyt oltu vajaat kaksi viikkoa taalla Punta Del Diablossa, joka on minun mielesta "paratiisi maan paalla". Mitaan ei oikeastaan olla tehty, lahinna nautittu tekemattomyydesta. Mina oon paa-asiassa opetellut pelkkaa lusmuamista ja oleilua. Antti on intopinkeana opetellut espanjaa. Itsekin valilla tulee istuttua monta tuntia lukemassa verbeja, kunnes aivot ei enaa jaksa ja kirjaimet hyppii silmille. Sitten voikin menna nukkumaan ja jatkaa seuraavana aamuna.

Ollaan me oikeasti tehty muutakin kuin vaan lusmuttu. Tuossa aika lahella on Santa Teresan luonnonpuisto, jonne ollaan menty kerran kavellen ja kerran pyorilla. Mukava rauhallinen puisto, jossa voi nahda erilaisia lintuja, liskoja ja mahdollisesti myos vesisian. Me ei  kylla nahty kuin yksi lisko. Sen sijaan paastiin jonkun vanhan pariskunnan kotivideolle, kun he kuvasivat meita pyorailemassa, jopa kahdella eri kameralla. Hammentavaa. Puistoa vastapaata on Laguna Negra, joka ei omasta mielestani juurikaan poikkea Suomen jarvista, eika tehnyt suurtakaan vaikutusta, Tosin nahtiin korppikotkia pyorimassa kallioilla laguunin rannassa. Ja siela on kuulemma upea auringonlasku.

Kyla itsessaan on todella pieni, eika taalla aivan kauheasti ole mahdollista tehda. Varsinkaan nain low seasonina. Rannalla  ollaan makoiltu ja lenkkeilty ahkerasti. Vesi on niin jaatavan kylmaa viela tahan aikaan vuodesta, etta uiminen ei kiinnosta. Kerran olen kaynyt kastautumassa. Surffaus olisi mahdollista markapuvussa, mutta sekin taitaa nyt jaada. Ratsastamaankin haluisin paasta, mutta kyseista lystista osataan kylla pyytaa hyva hinta: 45 US dollaria per naama.

Olemme myos onnekaita, etta eksyttiin tanne nain low seasonin aikaan. Ravintoloita ei ole kuin kolme (tehdaan tosin paa-asiassa ruuat itse tai syodaan hostellin henkilokunnan tekemaa safkaa) ja muutenkin kaikki paikat aikalailla kiinni. Hinnat ei ainakaan ole niin kovat kuin high seasonilla, joka alkaa joulukuun alussa. Jos valittelin kovaa huoneen hintaa nyt, (joka oli siis 50 US dollaria yolta) niin sain selville, etta high seasonilla samaisesta huoneesta saa maksaa vahintaan 130 US dollaria. HALOOOOOO!!??? Pahimmillaan 8 hengen dormi maksaa 50 US dollaria! EI MITAAN JARKEA!! Tosin eikos sita sanota, etta tyhma ei ole se joka pyytaa vaan se joka maksaa. Ja maksajiahan riittaa. Normaalisti kylan asukasluku on 900. High seasonilla taalla on jotakuinkin 25000 ihmista. Me toivottavasti ollaan jo kaukana siina vaiheessa.

Toivossahan on hyva elaa. Viikko on jo vaihtunut kahdeksi viikoksi ja tarkoitus oli lahtea huomenna jatkamaan matkaa, mutta venytimme lahtoa paivalla. Taalla on nyt neljatta paivaa aika kurja saa. Vetta sataa ja tuulee. Torstaina oli ukkosta. Huomiseksi on luvattu myos ukkosta, joten olisi kurjaa kavella ukkosessa rinkka selassa. Siirsimme siis lahdon tiistaille. Tosin hostellin tyontekijat ovat jo vitsailleet kuinka tulemme olemaan taalla viela neljan kuukaudenkin paasta. Ajatus ei sinansa ole huono, mutta toita on sitten tehtava. Ei taalla muuten olisi varaa olla.

Ei me tanne oikeasti jaada. Tiistaina suuntana on Cabo Polonio. Se on viela Punta Del Diabloakin pienempi. 70 ihmisen kyla, noin tunnin paassa taalta. Kyseisessa mestassa sahkoa on hyvinkin rajallisesti, puhelinyhteys puuttuu ja kylaan ei ihan niin helposti paase. Taytyy ottaa bussi jollekin tietylle bussipysakille (Antti toivottavasti tietaa minne) ja sielta hypata jeeppiin, joka kuskaa hiekkadyynien yli merenrannalle. Kuulemma Cabo Polonio on Punta Del Diabloa rennompi ja siistimpi paikka. No se nahdaan sitten, kun lopulta paastaan perille.

Antista on tullut mate-hirmu! Ostin Antille synttarilahjaksi oman matekipon, ja joka paiva se kulkee ympari hostellia vetaen mateeta! Itse viela totuttelen maten karvaaseen makuun, mutta siihen alkaa pian tottumaan ja valilla jopa huomaa, etta tekee mieli matea.

Ruokiin ollaan vihdoin myos saatu vahan lisapotkua, kun hostellin huippukiva johtaja Steve kavi ostamassa meille tuoretta chilia!!!! Hyvasti mauttomat ruuat! Ja tanaan maistoin tahan mennessa parasta empanadaa! Tiedan, etta minun suusta tama voi olla vaikea kuulla, mutta se sisalsi KALAA ja juustoa!!! Oisin voinut syoda niita vaikka kuinka monta! Empanada on siis uppopaistettu torttu, jonka sisalla on jonkinlainen tayte. Vahan niinkuin pasteija.

Kaikin puolin tama kaksi viikkoa taalla on tehnyt hyvaa ja kaikki se stressi ja vitutus ja vasymys, mita kotona tunsi, on kadonnut. Hermo on levannyt ja tajunnut miten pirun onnekas sita on, kun paasee kokemaan tallasen reissun. Erityiseti kun mukana on maailman tarkein ja rakkain ihminen. Suosittelen jokaiselle reissailua mahdollisuuksien mukaan!

Nyt loppuun vahan kuvia ja sit kipitan  opiskelemaan espanjan verbeja :D ¡Chao!

pyorilla  menossa kohti Santa Teresan luonnopuistoon

 Heppoja  vapaana luonnonpuistossa

 Vesisikoja. Naa ei kylla vapaana juossu, vaan oli "elainpuistossa"

 Jos joku ei viela facebookista tai instagramista huomannut, niin voitettiin Antin kanssa kurpitsanveisto kisa. Myos hurjasteltiin Halloween naamioilla, jotka loydettiin hostellista. 

 Siina se nyt on! Tahan mennessa paras empanada! Pescado y queso

 Viime paivien kova tuuli ja sade on nostanu aaltoja ja vaahtoa rannalle

Onneksi meidan huoneessa on takka, jota on lammitetty kylman iskiessa.

Ensimmainen viikko Uruguayssa

Nyt olemme sitten paasseet Uruguayhin ja maa vaikuttaa oikein kivalta! Hintataso on Argentiinaa kalliimpi. Colonial Del Sacramentossa yksi yo 8 hengen dormissa oli 300 pesoa per naama eli 10 euroa. Ruokakin on ollut melkein 10 euroa annos. Kaupunki itsessaan on todella kaunis. Rannalle voi menna katsomaan auringonlaskua ja kaukana horisontissa nakyy Buenos Aires. Coloniasta loytyva vanhankaupunginalue on muurien ymparoima ja manselaiselle tuttu mukulakivikatu hivelee jalkojen alla. Keskella vanhaa kaupunkia on majakka.
 
Jos kuvitelimme Colonian kalliiksi, niin Montevideo on vielakin kalliimpi. Oltiin koko matkan ajan oltu dormeissa, joten nyt paatettiin ottaa kahden hengen huone. Antti oli loytanyt wikitravelin kautta kolme halpaa hostellia vanhankaupungin alueelta. Lahdimme niita sitten metsastamaan ja kaikki menikin niin kauan hyvin, kunnes saavuimme ensimmaiselle hostellille. Sita ei enaa ollut. Jatkoimme matkaa seuraavalle hostellille. Sitakaan ei enaa ollut. Kolmas hostelli olikin sitten vahan kauempana, eri alueella, ja kavely kestikin melkein 30 minuuttia. Saimme jalleen todeta, ettei tata kolmattakaan hostellia enaa ollut. Siina vaiheessa alkoi kirosanat lennella, kun olimme 3 tuntia kavellyt ympariinsa, 14 kilon rinkat selassa, ilman ruokaa. Suuntasimme ensimmaiseen internetkahvilaan katsomaan hostelworldin sivuilta, mita hostelleja tassa kaupungissa viela on! Valitsimme El Viajeron, joka oli lahelle, hyvat arvostelut saanut ja sielta sai yksityishuoneen. Hinta oli 40 euroa yo, mutta pitkan kavelymatkan jalkeen ei se enaa haitannut. Meilla oli kuitenkin oma suihku ja vessakin! Bussimatka Coloniasta Montevideoon maksoi10 euroa per naama.

Montevideosta jatkoimme matkaa Piriapolikseen. Toiveissa oli loytaa mukava rauhallinen rantakyla, jonne voisimme jaada ainakin viikoksi. Piriapoliksessa kylla oli meri ja ranta, mutta muuta mielenkiintoista kylasta ei sitten loytynytkaan. Bussi Montevideosta Piriapolikseen oli noin 6 euroa/kpl, joten ei mitenkaan liian kallis. Loysimme Lonely Planetin nettisivujen kautta ihastuttavan "bungalow"-majoituksen eraan vanhan rouvan luota. Paikan nimi oli Margeriteña ja sijaitsi vahan keskustan ulkopuolelta. Rouvalla oli myos suloinen ja lihava koira :)

Piriapoliksesta suuntasimme Punta Del Esteen jalleen kerran rauhallisen rantakaupungin toivossa. Rauhallinen kyseinen paikka kylla oli, mutta emme varsinaisesti kaivanneet rauhaa keskelta tyhjia hotelleja. Uruguayssa on menossa low season. High season alkaa joulukuussa ja pikku hiljaa hiipuu maaliskuun loppuun. Silloin rantakaupungit ja kylat kuhisevat turisteja, lahinna Brasiliasta ja Argentiinasta. Muun ajan vuodesta rantakohteissa ei ole juurikaan ketaan. Eika ole myoskaan ravintoloita tai baareja tai kahviloita tai mitaan muutakaan. Bussi Piriapoliksesta Punta Del Esteen maksoi vaivaiset 7 euroa kahdelta hengelta ja matkaakaan ei ollut kuin vajaa tunti. Menimme saman yrityksen hostelliin, jossa olimme olleet Montevideossakin ja saimmekin taman takia ensimmaisesta yosta 30 % alennusta, joten hinta aleni jopa vahan reilu 3 euroa!!!!!! Miettikaapas sita! Kaksi paivaa Punta Del Estea riitti. Kipin kapin kamat kasaan ja sormet ristiin, etta seuraava kohde Punta Del Diablo olisi se, mita oltiin etsitty. Matkaa olikin reilu kolme tuntia, joten odotukset olivat kovat. Bussilippu maksoi 22 euroa kahdelta ja tiesimme heti saavuttuamme Punta Del Diabloon, etta olimme loytaneet sen mita etsimme.


Paikka on upea ja rauhallinen ja rento, ja taalla ei halutessaan tarvitse tehda yhtaan mitaan! Hostelleista ei kauheasti ole valinnanvaraa ja suunnattiinkin netista lukemaamme El Diablo Tranquiloon ja otimme huoneen yhdeksi yoksi dormista, koska yksityishuoneet olivat 60-75 US dollaria! Eli 50-65 euron valilta. Saimme kuitenkin tingattua ekan yon jalkeen hinnan yksityishuoneeseen 50 dollariin (joka on edelleen aivan liian kallis) jaamalla viikoksi tanne. Mutta huone on upea!!!! Ja henkilokunta on mahtavaa! Meilla on siis iso parveke, joka yltaa kahdelle talon seinustalle, hammokit, takka, oma kylpyhuone, iso ja muhkea sanky ja oma rauha! Seka takapihalla kopottelee hevosia! Rakastan tata paikkaa jo nyt vaikka ollaankin oltu vasta kaksi paivaa taalla. Suunnittelimme jo jaavamme toiseksikin viikoksi, jos saadaan pitaa huone ja saadaan se samaan hintaan.

Tahan astisesta Uruguay-kokemuksestani voin sanoa sen verran, etta ihmiset ovat todella ystavallisia ja avuliaita. Omat ennakkoluuloni siita, kuinka taalla olisi koyhaa ja asiat pain helvettia, ei todellakaan pida paikkaansa. Maa vaikuttaa hyvinkin hyvinvoivalta ja ei ole mikaan kehitysmaa. Ihmiset vaikuttavat iloisilta ja onnellisilta. Niinkuin lehmat ja lampaatkin, jotka painelevat sulassa sovussa pitkin laitumia. Koirut juoksevat kaikkialla vapaana ja nekin vaan hymyilee :) Antti nimittaakin niita nimella Churro, joka tarkoittaa uppopaistettua, sokeroitua donitsia :D

Ainut asia mista on pakko vahan nurista, on ruoka. Ilmeisesti mausteet eivat ole kauhean kovassa huudossa, koska ruoka on mautonta ja rasvaista. Edes suolaa ei ruokiin laiteta. Kaikkialla on tarjolla joko hampurilaisia, pitsaa tai pastaa. Jos mitaan naita ei halua (eika jaksa yhta paivaa pidempaan syoda), on seuraava vaihtoehto pihvi, joka sitten ylittaakin paivabudjetin aika nopeasti. Myos Antin ostamat kasvisruuat ovat olleet aikamoinen vitsi. Herne-maissi-paprika kun on selkeasti osana kaikkia kasvispatoja tai salaatteja. Onneksi tallekin on ratkaisu: hostellien keittiot! Ollaan paasty aina silloin talloin tekemaan omat evaat. Myos taman hostellin henkilokunta tekee illallista ja siihen paasee osalliseksi 10 US dollarin hinnalla, mika ei ihan liikaa ole. Ja ruoka on taivaallista! Juhuu!!!!

 Colonia Del Sacramento

 Montevideo

 

Piriapolis

 Punta Del Diablo

Exploring Buenos Aires

Viikko Buenos Airesissa meni hyvin nopeasti. Nyt ollaan jo Uruguyssa Montevideossa ja ylihuomenna jatketaan matkaa rannalle. Kaupungit on kivoja, mutta sielu huutaa rantaa ja hiljaisuutta.

Buenos Airesissa tuntuu riittavan tekemista ja viikko ei ole tarpeeksi pitka aika, jotta kerkiaisi kaiken haluamansa nahda. Varsinkin jos budjetti on pieni, ei kaikki ole edes mahdollista. Myos kaupungin suuri koko, kuten jo aiemmin mainitsin, vaikeuttaa liikkumista paikasta toiseen. Rahojaan kun ei huvittaisi taksiin tuhlata.

Yksi asia, mita Ilja meille kovasti painotti ennen lahtoamme, oli menna katsomaan Boca Juniorsin pelia. Joukkue pelaa Argentiinan paasarjaa ja heidan kotistadioninsa loytyy Buenos Airesista. Ja kyseiselta stadionilta loytyy myos Diego Maradonan patsas. Stadion sijaitsee pahamaineisella La Bocan alueella, noin 45 minuutin paassa meidan hostellilta. Luonnollisesti tallaista tilaisuutta ei voi jattaa kayttamatta. Hyppasimme siis bussiin numero 10 ja suuntasimme La Bocaan. Stadionvierailun jalkeen oli ajatuksena kavella viela La Bocan lapi katsomaan joenvarressa olevia hienoja ja varikkaita taloja. Takaraivossa jyskytti ajatus ryostosta, ja en edes sano mista muusta, joten paatimme jattaa kaiken ylimaaraisen hostellille. Vain mahdollisimman vahan rahaa, yksi kamera (se huonompi) eika mitaan turhaa harpaketta tai laukkua mukaan.
Hostellivirkailija kertoi meille, ettei bussia voi maksaa seteleilla, joten etsimme pankin, jossa saimme vaihdettua kolikoita. Myoskaan pankin uudet kolikot eivat kayneet bussin lippuautomaattiin. Onneksi eras ystavallinen herrasmies maksoi meidan matkan Palermosta La Bocaan bussikortillaan. Koitimme sitten matkalla viritella keskustelua taman miehen kanssa, varsin huonolla menestyksella kielimuurin takia. Saimme kuitenkin selville, etta Boca Juniors pelaa sunnuntaina La Bomboneran stadionilla kotipelin! Mies antoi myos neuvon, ettei kannata pukeutua keltaiseen tai siniseen, koska se olisi vastustajan vari. Paastyamme La Bocaan loysimme stadionin varsin nopeasti ja kavimme jalkapallomuseossa katsomassa pienen nayttelyn ja ihastelemassa Diego Maradonan patsasta. Jep. Hieno oli. Oujee. Museon sisaanpaasy oli 80 pesoa eli noin 4.5 euroa.  Emme sitten enaa lahteneet kavelemaan alueen lapi, koska vetta satoi kaatamalla, kengat oli marat ja minua olisi varmastikin vain kuumottanut liikaa. Siispa akkia takaisin hostellille vaihtamaan kuivat vaatteet paalle ja etsimaan lounasta, ennen kuin meikalaisen nalkakiukku iskisi.

Hostellit yleensa pystyvat hommaamaan lippuja paikallispeleihin. Iljalle annetun lupauksen ja ainutkertaisen mahdollisuuden ansiosta paatimme kysaista lippuja Boca Juniorsin peliin. Liput oltaisi toki saatu, mutta hinnan kuullessa meinasin lirahtaa kakka housuun. 1300 pesoa eli 80 euroa per naama, joten kaksi lippua olisi syonyt kahden paivan budjetin. Totesimme, etta varmasti jonkun muun joukkueen peliin paasemme halvemmalla. Myohemmin selvisikin, etta halutessasi liput otteluun sinun pitaa olla jalkapalloklubin jasen, ja halutaksesi klubiin sinun pitaa odottaa jonossa kahdeksan vuotta. OK! Valilla tosin jotkut jasenet myyvat sitten naita lippuja turisteille varsin suolaiseen hintaan. Kokeilemme onneamme johonkin toiseen matsiin.

Kavimme myos lapi tiettyja "pakollisia" turistikohteita Buenos Airesista. Yksi niista oli Recoletan hautausmaa. Itse en ollut kyseista hautausmaasta mitaan lukenut eika odotukseni olleet kauhean korkeat. Onhan noita hautuumaita jo nahty, ja jooo ovathan nuo katollisten hautausmaat tietty vahan hienompia kuin mita meilla, mutta mihinkaan tallaiseen kuin Recoletan hautausmaa, en todellakaan ollut valmistautunut! Paikkaa on todella vaikea kuvailla sanoin. Ensimmainen ajatus oli, etta olisi tullut johonkin kylaan. Hautapaikat olivat kuin pienia taloja  ja niiden valissa meni katuja ja katulamppuja. Alueen keskella oli aukio, josta kadut lahtivat eri suuntiin. Haudat ovat vanhoja sukuhautoja ja osa oli todella mahtipontisia. Tai oikeastaan suurin osa oli todella mahtipontisia marmorilinnakkeita. Ihan perushommia laittaa oman hautakammion oven eteen itseaan esittava patsas...miksei....tai vaikka kaksi patsasta. Tai rakentaa haudastaan ihan peruskaksion kokoinen asunto, varikkaineen kattoikkunoineen. Osa haudoista taas oli varsin huonossa kunnossa. Lieko sukujuuret loppuneet ja kukaan ei enaa pitany haudoista huolta, ja ajan kuluessa kaikki paasi rapistumaan. Meikalaiselle ainakin tuli kylmat vareet selkaan, kun kaveli hautojen ohi, joissa ovet ja ikkunat olivat rikki ja silti arkut ja niiden asukit siela kollottelivat ihan kaden ulottuvilla. Ajatukset vakisin poukkoilivat kirkkaassa paivanvalossakin kylmaan kalmakouraan kurkottamassa kuolevaista. Muuten paikka oli oikein hieno ja vaikuttava.

Muutakin kivaa kerkisimme viikon aikana tehda, kuten vetaa pihvia ja kayda kuuntelemassa paikallista jazz-bandia, katsomassa San Telmon markkinat, seka juotu Matea. Kaiken kaikkiaan kaupunkin jatti hyvan mielen ja taytti odotukset. Suosittelen ehdottomasti kaupunkia, joko lomamatkaksi tai lapikulkuun. Ainut miinuspuoli oli koirankakka. Sita oli kaikki kadut taynna! Koko ajan joutui katsomaan mihin astuu, ettei vaan saa kengan pohjaan kakkaa.

Ainiin! Kun ottaa puhelimen mukaan reissuun, kannattaa tarkastaa tukeeko puhelin kenties matkakohteen puhelinverkkotaajuuksia. Minulla nimittain ei tukenut ja tadaaaa: ei kenttaa. Onneksi Antilla sattui olemaan kaksi puhelinta mukana, joten mina sain toisen.

Myos Argentiinaan saapuessa sinulla pitaisi olla poistumislippu 90 paivan sisalla. Tallaiset asiathan eivat kiinnosta Argentiinan viranomaisia, mutta Helsinki-Vantaalla lentokenttavirkailijaa kiinnostaa. Emme olisi paasseet lennollemme ilman Boquebus-laivalippuamme Uruguayihin.

 

Buenos Aires ilmasta

 

Diego Maradona

 

Recoletan hautausmaa

good morning Buenos Aires!!

25 tuntia lennon lahdosta myohemmin olemme vihdoin paasseet Buenos Airesiin Helsingista. Matka meni muuten hyvin, mutta en suosittele kenellekkaan melkein 14 tunnin yhtamittaista lentoa kipeana. Onnistuin siis sairastumaan viela pieneen flunssaan 30 tuntia ennen lahtoa. Raka vuosi nokasta ja kurkku oli julmetun kipea, ja kipu hohkasi myos korviin. Nama oireet yhdistettyna kuivaan lentokoneilmaan ja paineeseen, on helvettia. Flunssa kuitenkin helpotti heti, kun paastiin maahan ja ilman kosteuskin muuttui. Lienee olleen joku stressiflunssa kyseessa.

Saavuimme tiistaiaamuna paikallista aikaa 8.30 Buenos Airesiin, josta mukavan aurinkoinen ja lammin saa otti meidat vastaan. Antti oli jo katsonut valmiiksi internetista, milla bussilla paasemme Palermoon lentokentalta, missa hostellimme sijaitsee. No, se ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista. Bussi nro 86 ei kulje lentokentan kautta, vaan keskustasta. Ja keskustan bussit taas lahtee terminaali B:sta, jota ei tuntunut olevan missaan. Kyltteja kyseisesta terminaalista loytyi, mutta rakennusta ei. Tunnin pyorittya ympyraa, vasyneina huonosti nukutun yon jalkeen, paadyimme taksiin. Hampaita kiristellen miettimme kuinka paljon paivabudjetista tahan lystiin menisi. Matka lentokentalta hostellin eteen maksoi 300 pesoa eli noin 30 euroa, kesti tunnin. Mutta lopulta totesimme sen olleen paras vaihtoehto, koska vasyneena, likaisena ja nalkaisina olimme kaikkea muuta kuin halukkaita etsimaan busseja ja kuluttamaan useamman tunnin paastaksemme halvemmalla. Ja koska paivabudjettimme per naama on 40 euroa, ei 15 euroa per paa siita nyt liikaa vienyt. Tietenkin yksinmatkaajalle hinta voi olla aika kova, kun koko summa jaa yksin maksettavaksi.

Varasimme hostellin hostelworldin kautta etukateen yhdeksi yoksi. Ajatus oli, etta lahdemme kavelemaan ympariinsa lahikatuja ja kaydaan kyselemassa muita mahdollisia, halvempia hostelleja lahistolta.Tai mahdollisesti jos taman saman hostellin saisi halvemmalla tasta paikan paaltan kuin netista varattuna. Maksoimme internetin kautta tasta Palermo suites hostellista 11 euroa yo, per naama, joka kuitenkin on aika kova hinta 6 hengan dormista. Ilmeisesti kuitenkin aika perushinta, johon on nyt syyta tottua. Emme todellakaan ole aasian hintatasossa.

Ystavani Tampereelta sattuu sopivasti olemaan vaihdossa taalla, joten pistinkin Elisalle viestia, etta koska nahtaisi. Elisa kipitteli tanne hostellille meita vastaan ja lahdimme vaihtamaan rahaa Florida streetille. Argentiinan talous on talla hetkella todella huonossa jamassa ja koko maa menossa konkurssiin. Rahan kanssa pitaa olla tarkkana, kun vaarennettuilla seteleilla hoynaytetaan hyvauskoista turistia. Vaarennettua rahaa saa myos pankkiautomaateista. Kuulemani ja lukemani mukaan luotettavimmin oikeaa rahaa saa Florida streetin epavirallisilta rahanvaihtajilta. Virallinen kurssi on 1 euro on 10 pesoa. Kun rahaa kay vaihtamassa Florida streetilla saa 1 eurolla 16,5 pesoa talla hetkella. Tama on myos taysin paivakohtainen summa. Huomenna eurolla voi saada joko 17 pesoa tai 15 pesoa. Mutta eurojahan taalla ei vaihdella (tai ehka vaihdellaan, en tieda, kun ei euroja mukana ole), mutta sen sijaan olemma vaihtaneet dollareita. Silloin kurssi on: 1 dollarilla saa 13,5 pesoa. Tama vaihtelee sen mukaan kuinka kurssi paivittain vaihtuu seka onko sinulla mukana isoja vai pienia dollareita. Parhaan kurssin saa 50-100 dollarin setelilla, jolla olisi saanut 14 pesoa per dollari, mutta meilla ei niita ollut, joten meidan kurssimme oli sitten 13,5 dollaria.

Rahanvaihdon jalkeen lahdimme kavelemaan San Telmon alueelle, jossa paatimme kayda syomassa jotain pienta, kun koko paiva oltiin oltua ilman ruokaa. Oikeasti illallisaika alkaa vasta klo 20 aikoihin. Ja tietenkin juomassa saapumisoluet, jotka sitten vaihtuivat saapumispunaviineihin. Onneksi Elisa oli koko ajan mukanamme, niin rahavaihdon kuin metromatkojen ja ruokailunajan, koska meille tuli jo eilisen aikana hyvin selvaksi, etta we are screwed. Espanjankielen taitomme on todella heikkoa (tai siis ainakin minun) ja kukaan ei taalla puhu englantia, eika myoskaan menuja ole mahdollista saada englanniksi.  Antti on onneksi lukenut ahkerasti mexican spanish-sanakirjaa ja opetellut hyvin fraaseja, joita sitten uskaltautuu sanomaan ihmisille. Mina keraan viela rohkeutta jo ihan perus kiitoksen sanomiseen. Kylla se tasta. Viime yona herasin ajatukseen, kuinka tilaan ravintolassa punaviinia: "quisiera una copa de vino tinto".

Hostellin vaihtosuunnitelmamme kariutui aika pian eilisen aikana. Vasyneina ei huvittanut lahtea jalkaisin etsimaan muita mestoja. Ja kuten saimme huomata, ei naita muita mestoja juurikaan ole. Paatimme siis varata taman saman paikan maanantaiaamuun asti. Ja sitten tajusimme, etta rahanvaihdon ansiosta yksi yo maksoi tassa samassa hostellissa 8 euroa 11 euron sijaan! Kiitos epavirallisen, paremman kurssin!

Buenos Aires ei ole mikaan pikku kaupunki. Tama tuli jo selvaksi lentokoneen laskeutuessa, kun katselimme ikkunasta kaupungin kokoa. Tama on suuri! Ja siis todella suuri. Kylla mansenmuija kalpenee tata katsellessa ja kotiin tulee kova ikava, kun pyorii jossain hyvin kaukana turvalliselta hostelliltaan. Elisa kertoi, etta hanen taytyy varata yliopistolle menoon kaksi tuntia, jos haluaa olla varma, etta kerkia ajoissa luennolla. Yliopisto on tosin vahan kaupungin keskustan ulkopuolella. Nama valimatkat, mitka kartalla nayttaa pienilta, voi hyvinkin vieda bussilla 20-30 minuuttia. Tai kuten eilen taksissa lentokentalta tullessamme huomasimme. Meilla oli mukana kartta, josta koitimme seurata missa mennaan. Noin 15 minuutin ajon jalkeen olimme silla kadulla, jonka varrella hostellimme sijaitsee, mutta puoli tuntia myohemmin emme vielakaan olleet paasset hostellimme kohdalle.

Onneksi ensi viikolla paastaan Uruguayhin, joka on asukasluvultaan Suomea pienempi, joten ei tule sitten vaenpaljoudessa jannakakka housuun.

Kakasta puheenollen, taalla voi huoletta juoda kraanavetta, eika sahkolaitteille tarvitse erikseen adapteria! Hallelujah!

Kolme päivää jou..ei kun lähtöön!

Jos joku nyt kysyisi puristaako vanne päätäsi, vastaukseni olisi, että kyllä! Lähtöpäivä lähenee ja meikäläisen hermot senkun kiristyy. Antti parka on joutunut kärsimään kovin minun mielialanvaihteluista ja itkeskelyistä, kun matkastressi on ottanut vallan.  Antti tyypilliseen tapaansa ottaa rennosti, eikä turhia mistään stressaa tai näe painajaisia, kun minä olen käynyt mielessäni jo kaikki kauhuskenaariot lentokoneen putoamisesta puukkoryöstäjiin ja maanjäristyksistä pankkitilin tyhjentämiseen. Lähes kaikki tarvittava on nyt onneksi hoidettu ja stressikin helpottaa kunhan lentokone turvallisesti laskeutuu Buenos Airesiin.

Kärsin siis lentopelosta. Tai lähinnä lentoonnousu ja -laskupelosta. Sinänsä hauskaa, koska olen lentäjäsuvusta ja pienestä pitäen koneessa istunut. Ilman mitään syytä on minuun iskenyt teini-ikäisenä lentopelko. En koe oloani mukavaksi koneessa ja olen täysin varma, että juuri silloin kun itse sielä koneessa istun, se varmasti tippuu. Tai koneessa on liikaa painoa, eikä se jaksakaan nousta ilmaan tai nousun hetkellä vauhti loppuu kesken ja kone kippaa selälleen. No, näin ei kertaakaan ole käynyt ja hyvin suurella todennäköisyydellä ei tule koskaan käymäänkään (tässä vaiheessa koputan puuta). Turhaa siis pelkään. Tätä mantraa myös hoen päässäni koneen noustessa ilmaan, samalla kun taka-alalla nousee mielikuva Jaroslav Lokomotiv- jääkiekkojoukkueen onnettomuudesta.  Onneksi pelko helpottaa viimestään siinä vaiheessa, kun lentoemo tuo lämpimän aterian eteeni ja voin pistää How I Met Your Motherin pyörimään, nauttia lasin punaviiniä ja ottaa rennosti. Laskeutuessa sitten ollaankin taas kärppänä ottamassa onnettomuus vastaan.

Näistä stresseistäni ja peloistani huolimatta en malta odottaa, että päästäisiin jo lähtemään. Pääsisi jo haistamaan sen ulkomaanilman, joka iskee vasten kasvoja, kun astuu ulos koneesta (todennäköisesti joku lentokonekerosiini). Tai se jännityksentunne, mikä tulee kun tajuaa, että tästä se taas lähtee. Joka aamu herätessäni lasken päiviä (nyt muutama päivä ennen lähtöä, jo tunteja) lähtöön. Useampaan kertaan tulee tarkistettua, että onko kaikki nyt varmasti hoidettu. Onko varmasti muistanut skannata kaikki tarpeelliset paperit sähköpostiin ja onko ensiapulaukussa tarvittavat kamat, millainen sää paikanpäällä on ja montako t-paitaa oikeasti tarvitsee mukaan. Suurinta päänvaivaa on aiheuttanut ohut, vähän tilaa vievä matkapyyhe, jota ei tunnu löytyvän mistään tai jos löytyy on hinta 30 euroa!!!!! Pyyhe!! MITÄ? Siispä Antti päätti leikata itselleen pyyhkeen lakanasta. Selvää säästöä.

Lisäksi viimeinen viikko on ollut yhtä hulabaloota, kun yrittää vielä viime hetkillä nähdä mahdollisimman monta ystävää ja perheet ja sukulaiset. Vaikka tietää, ettei ne nyt minnekkään katoa puolessa vuodessa, on silti kiva vielä kerran nähdä ennen pitkää taukoa.

Kaiken kaikkiaan olen tullut siihen tulokseen, että nyt pitäisi jo lähteä, koska kohta saan stressin siitä, että olen laskenut liian monta kertaa päässäni kaikki tarvittavat tavarat läpi. Se mitä ei matkaan muista, sitä ei sitten tarvitsekaan!

Matkastressiä ja viimeisiä hetkiä

Matkaamme avopuolisoni kanssa puoleksi vuodeksi Etelä-Amerikkaan kahden viikon kuluttua ja ajattelin kirjoittaa matkaltamme blogia, jotta äidit ja isit voivat sitten täältä seurata missä mennään ja mitä ollaan tehty sekä myös siksi, että on hirveän vaikea löytää budjettimatkaajalle blogia, josta saisi hyvin hinnat selville ja pystyisi suunnittelemaan matkaan tarvittavaa budjettia. Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa siis käsittelen sitä, mihin on pitänyt varata rahaa etukäteen, ennen kuin koko reissuun ollaan edes päästy.

Elikkä. Matkasuunnitelmamme. Aiomme lentää Helsingistä Lontoon kautta Buenos Airesiin Argentiinaan, jossa viivymme noin viikon. Sieltä otamme laivan Uruguayhin Colonia Del Sacramentoon, josta lähdemme kiertämään Uruguayta reiluksi kuukaudeksi. Marraskuun lopulla palaillaan takaisin Argentiinaan ja mennään siitä sitten läpi kohti Chileä. Joulukuun alussa siirrymme Chileen. Chileä kierrellen vietämme seuraavat kaksi kuukautta ja tammikuun lopulla vaihdamme Peruun. Perussa pari kuukautta ja sitten onkin jo kotiinpaluun aika. Mutta jos käykin niin, että emme olekkaan tuhlanneet niin paljoa rahaa kuin epäilen tuhlaavamme, otamme vielä parin viikon pienen loman loppuun ja lennämme joko Trinidad ja Tobagoon tai Boliviaan, josta olemme kuulleet puhuttavan paljon hyvää.  Luonnollisesti suunnitelma tulee muuttumaan monta kertaa ja ehkä emme menekkään suunnnitelman mukaan. Ken tietää. Mutta tällaisella lähdetään liikkeelle. Jännitystä matkalle tuo espanjankielen taitomme, jotka eivät ihan kauhean hääppöiset ole. Kaksi työväenkurssia espanjan alkeita ei vielä tuo kauhean hyviä keskustelutaitoja, mutta luotan siihen että puhumalla oppii.

Mitä olemme siis joutuneet nyt hoitamaan ennen matkalle lähtöä. Tietenkin ensimmäisenä lentoliput. Liput ostimme jo maaliskuun alussa ja koska paluupäivää on vaikea määritellä vuosi etukäteen, jätimme paluun avoimeksi. Menopaluuliputhan ovat tietenkin aina suhteessa halvempia kuin yhden suuntaiset, mutta se myös rajoittaa kovasti matkaa,varsinkaan kun kiirettä kotiin ei töiden ja kämpän puutteen takia ole.

Saimme halvimmalla lennot Kilroy travelin kautta. Syynä se, että koska minä olen vielä alle 27 vuotias, pääsen nuorisohinnalla ja koska avopuolisoni Antti asuu samassa osoitteessa, sai hänkin minun kauttani saman nuorisoalennuksen. Tähän vaikuttaa aina myös lentoyhtiö, että ketkä antavat alennuksen ja ketkä eivät ja British Airways antaa alennuksen. Lennot Helsinki-lontoo-Buenos Aires maksoivat 600e per naama. Todennäköisesti olisi voinut halvemmallakin päästä jos olisi lentänyt esimerkiksi Barcelonasta, mutta tämän tajusimme myöhemmin. Mutta aikalailla halvimmasta päästä 600 euroa on yhdensuuntaista lentoa ostaessa.

Seuraavaksi oli saatava rokotukset kuntoon ennen matkalle lähtöä. Itselläni olikin jo A- ja B-hepatiitti rokotteet, joten niitä en tarvinnut (maksavat muuten 80€ kappale ja niitä tarvitaan kaksi ennen matkaa ja puoli vuotta toisesta rokotteesta kolmas), mutta keltakuumerokotteen tarvitsin ja se muistaakseni oli 50€ luokkaa. Sen ottaessa saa keltaisen rokotekortin, mikä kannattaa kantaa mukana siltä varalta, että joissain maissa Etelä-Amerikassa sitä saatetaan kysyä. Muitakin rokotteita meille tarjottiin kuten lavantauti, mutta taidamme sen nyt skipata. Myös malarialääkityksestä on ollut puhetta, mutta senkin jätämme väliin.

Suurin kulu on ollut matkavakuutus. Mutta luonnollisesti se on myös pakollisin kulu tällaisella matkalle. Vakuutus on voimassa toukokuun loppuun asti ja maksaa minulle 470€ ja kattaa sairaalakulut, matkatavarat sekä tavarat suomessa. siitä saa sitten myös rahaa takaisin jos matka loppuu ennen toukokuun loppua, kuten todennäköisesti loppuukin. Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä ensi keväänä tapahtuu. Myöskin hinnat vaihtelevat varmasti vakuutusyhtiöiden kesken ja tämä summa ei ole täysin kiveen kirjoitettu.

Tietysti lisäkuluja tulee sen mukaan, että tarvitseeko matkalle hankkia rinkkaa tms. jotka meillä olikin jo edelliseltä puolen vuoden reissulta aasiassa. Jotkut maat myös vaativat poistumislippua tietyn ajan sisällä. Argentiinassa näyttäisi näin olevan ja ostimmekin jo laivaliput Buenos Airesista Colonia Del Sacramentoon, jotka maksoivat 28€ yhteensä kahdelta. Myös ensimmäiseksi yöksi varasimme hostellista 6 hengen dormista pedit yhteishintaan 20€. Käymme heittämässä tavarat hostelliin ja lähdetään etsimään halvempaa yöpaikkaa lähistöltä kävellen. Yleensä hostelworld tarjoaa ne kalleimmat halvimmista vaihtoehdoista ja kävellen voi löytää kivoja guesthouseja tai homestaytä, joissa pääse halvemmalla yöpymään.

Nonni. Tästä se sitten lähtee. Keskittymiskyky töissä viimeisinä päivinä alkaa olla aika vähäinen ja ajatukset poikkoilee koko ajan lähdön hetkessä ja siinä, että onko varmasti nyt muistanut kaiken tarpeellisen hoitaa (tähän voikin jo sitten itse vastata, että eipä vielä ole). Vielä kun sunnuntaina saadaan muutto hoidettua pois alta, alkaa kaikki olla paketissa. Mummolle tiedoksi, että tulossa kyllä vielä ollaan ennen lähtöä!