Matkavinkkeja!

Aattelin kirjotella pienen vinkkiosion tahan, kun ootellaan, etta saatais huone hostellista. Nama vinkit on sellasia kaytannonjuttuja, joita ei ehka kotoa kasin osannu ajatella ja jotka on nyt taalla huomannu.

1. OPETTELE ESPANJAA. Oikeasti. Edes ihan perushommia. Taalla kylla voi asioida hostelleissa englanniks, mutta kaupat, kioskit, bussilipunmyyjat, ravintola, pesulat ja muut perusliikkeet, missa kayt, eivat puhu englantia. Ruokalistat on harvoin englanniksi. Siina sitten ihmettelet, etta mikahan on esparrago ja toivot sen olevan jotain hyvaa ja tadaa lautasellasi on kasa parsaa. Myoskaan kauheasti ei paase sisalle kulttuuriin ja ihmisten elamaan taalla, jos ei puhu espanjaa. Paikalliset kylla haluavat keskustella kanssasi, mutta vain espanjaksi. Ainiin ja tama on sitten sita etela-Amerikan espanjaa. Ei  ihan sita samaa mita voit opetella suomessa :) Mutta kylla silla parjaa.

2. OTA MUKAAN MASTERCARD TAI VISA ELECTRON. Kuka neropatti keksi visan??? Ihan turha kapistus sanon mina! Onneksi mukana on myos visa electron ja Antin mastercard. Jostain kumman syysta, minun visa credit/debit ei toiminut automaateilla kertaakaan kuukauden aikana Uruguayssa. Sen sijaan Electron toimi lahes aina. Uruguayssa automaatista saa nostettua maksimissaan 5000 pesoa, mutta kun koitat nostaa summaa, ei nosto onnistukkaan. Tama johtuu siita, etta ulkomaiselle kortilla nostaessa, menee joku palvelusumma tililta (noin 5 euroa). Eli nostaessasi 5000 pesoa + palvelumaksu ylitat sen 5000 pesoa, joten siksi et saa rahaa. Eli oikeasti sina voit siis nostaa 4000 pesoa. Katevaa eiko totta! :) Taman tajusimme vasta muutaman paivan nostoyritysten jalkeen.  Mutta huom! Patee vain luottokortilla nostaessa! Kai.. Minun visa electroni sen sijaan toimi kuin rasvattu. Ainakin melkein. Vain jos menet pankin yhteydessa olevalle automaatille. Muissa automaateissa ei ilmeisesti aina ole nettiyhteytta, minka visa electron tarvitsee toimiakseen. Kantsii myos aina tarkistaa, jos on lahdossa jonnekin pienempiin kyliin, etta onko naissa kylissa automaattia vai ei. Uruguayssa ei ainakaan monessa kylassa ollut automaattia ja siita tuleekin sitten mukavaa lisakustannusta, kun lahtee selvittelemaan tieta seuraavaan isompaan paikkaan, josta voi nostaa rahaa. Monissa paikoissa voi kylla maksaa kortilla, mutta siita veloitetaan aina 10 %.

3.OTA MUKAAN DOLLAREITA/EUROJA. Jos matkustaa Argentiinaan kantsii ottaa mukaan euroja. Paljon euroja. Niita voi sitten vaihtaa pesoihin. Jotain huhua olen kuullut puhuttavan bluemarketista Florida streetilla, jossa 1 euroa kohti saa 16-17 pesoa, kun virallisessa vaihtopaikassa 1 euroa kohti saa 10 pesoa. Mutta ei kai nyt kukaan menisi vaihtamaan rahaa epaviralliselle vaihtopaikalle. Ei toki! No jos jostain syysta nyt sitten kuitenkin haluaa menna vaihtamaan rahaa tuonne epailyttavalle, turistoituneelle kadulle, jossa ainut asia mita kuulet on "cambio, cambio, cambio", kannattaa ottaa mukaan isoja seteleita. 100 Dollarin setelista saa paremman kurssin, kuin 10 dollarin setelista. Itse emme ottaneet ihan kauheasti dollareita tai euroja Suomesta mukaan, koska tiesimme menevamme Uruguayhin, josta automaatista saa dollareita. Joo saahan sielta toki. Mutta voit nostaa vain 300 dollaria kerralla ja joka kerta sinulta veloitetaan taas 5 euroa joka nostolta. Eli isompia summia nostaessa, menettaa aika paljon rahaa valista. Ja jokainen varmasti myos tajuaa, etta turhaan ei kannata isoja summia kantaa, vaan jattaa omalla lukolla lukittuun lokerikkoon kaikki ylimaarainen raha, passit, yms. Ja muuten kayttaa rahavyota tai muuta vastaava.


4. VAARAN RAHAN TUNNISTUS. Me ei onneksi olla saatu itse yhtaan vaarennettya rahaa, mutta ollaan paasty kylla tutkimaan ja hypistelemaan vaarennettya rahaa. Osa on todella kamasesti tehtyja seteleita ja ne tunnistaisi kuka tahansa vaaraksi. Mutta ollaan paasty myos hypistelemaan hyvin tehtyja, vesileiman sisaltavia seteleita. Jos olisin itse saanut kyseisen setelin, olisin tyytyvaisena ottanut sen vastaan. Helpoin keino tunnistaa vaara 100 peson seteli on raaputtaa setelin ukon olkapaata. Tai uusissa satasissa, naisen hiuksia. Aidossa setelissa olkapaa tuntuu erilaiselta, kun vaarennetyssa siina ei tunnu mitaan erikoista. No, taman ehka oppii vaan sitten kun paasee hypistelemaan oikeata ja vaaraa setelia. Yleisin paikka saada vaaraa rahaa on taksit ja baarit. Joskus ilmeisesti myos virallisilta automaateilta voi saada vaaraa rahaa. Hienoa!

5.TAKSIT JA COLECTIVOT. Buenoas Airesissa on kahdenlaisia takseja. Taman kuulimme koulussamme. Kaikki nayttaa samalta, mutta osalla on katolla kyltti, jossa lukee radiotaksi. Nama taksit ovat rekisteroityja takseja ja niiden kuljettajat ovat suorittaneet kurssin ja testin ja heidat on myos rekisteroity. Nama ovat niita niin sanottuja luotettavia takseja. Muut taksit ovat takseja, joissa kuka tahansa voi olla taksikuski ilman erillisia kursseja tai mita nyt taksikuskit tarvitsevat. En mina tieda. Mutta naita radiotakseja joka tapauksessa suositellaan. Me tosin ei ihan kauheasti olla taksilla posoteltu. Bussit kulkee sen verran hyvin, etta niilla paasee hyvin paikasta toiseen. Tai tavallaan kulkee hyvin. Joskus ne tulee ja joskus ei. Joskus tulee perakkain nelja samaa bussia ja joskus joutuu odottamaan puoli tuntia edes yhta bussia. Ainut ongelma bussissa on lipunosto. Kateisella voi kylla ostaa bussilipun, mutta se pitaa maksaa kolikoilla ja mistaan ei saa kolikoita. Me kaytiin vaihtamassa pankissa kolikoita, mutta ne oli taas liian uusia kolikoita, joten lippuautomaatti bussissa ei hyvaksynyt kolikoitamme. Helpoin keino on hommata subekortti, jonka saa postista tai kioskilta. Kortti maksaa 20-25 pesoa ja sinne ladataan rahaa sen verran kun haluaa. Silla voi sitten painella menemaan joko bussilla tai metrolla. Bussilipun hinta myos puolittuu jos maksaa matkan subekortilla kateisen sijaan.

Noilla nyt paasee alkuun ainakin. Saa nahda mita kaikkea sita viela oppii Chilessa ja Perussa!

ihana Uruguay, espanjaa ja kultyyria.

Uruguay on nyt koluttu ja ollaan palattu takaisin Argentiinaan. Uruguaysta jai hyva fiilis ja vahasen jopa harmitti lahtea Montevideosta sunnuntaina jatkamaan matkaa. Pidan itse enemman Montevideosta kaupunkina kuin mita Buenos Airesista, vaikkei Buenos Airesissakaan varsinaisesti mitaan vikaa ole. Pienemmat kaupungit tuntuu turvallisemmalta verrattuna isoihin, usean miljoonan ihmisen kaupunkeihin. Ja Montevideo taitaakin olla Etela-Amerikan turvallisin kaupunki. Tosin tama fakta kannattaa tarkistaa jostain muusta lahteesta. Muistan vain kuulleeni nain.

Oltiin viimeviikko pelkastaan Montevideossa ja talla kertaa eri alueella, kuin mita ensimmaisella kerralla. Ekalla kerralla majotuttiin El Viajero- hostellissa keskustassa ja talla kertaa majotuttiin Pocitosin alueella, noin 20 minuutin paassa keskustasta. Pocitosin alue oli paljon viihtyisampi ja aivan joen vieressa, joten lenkille oli helppo lahtea joenvartta pitkin. Saksalaiset ystavamme ehdotti meille samaa hostellia, jossa he olivat: Destino 26, joka osoittautui oikein hyvaksi valinnaksi. Hostelli oli siisti, keittiossa oli paljon tilaa ja helppo tehda ruokaa ja henkilokunta oli todella mukavaa. Ja paasi pelaamaan kikkeria :D

Ihan joka paivalle ei jaksettu keksia aktiviteetteja, mutta jotain kuitenkin saatiin viikossa aikaiseksi. Kaytiin tutustumassa Montevideon yoelamaan, jossa ei varsinaisesti mitaan kehumista loytynyt. Ensinnakin baarit oli todella vaikea loytaa. Kierreltiin katuja ainakin tunti etsien edes yhta auki olevaa baaria. Ja kun ei mitaan loydetty, palattiin hostellille kysymaan neuvoa, jotta tiedettaisi minnepain lahtea. Kun sitten saatiin ohjeet, minne menna, oli kello jo yli kaksi, joka minulle on jo vahan liian myoha, kun yleensa olen unessa jo kahdentoista maissa. Joten luonnollisesti olin vahan nuupahtanut. Baariksi valittiin Bar 21, joka oli hikinen, ahdas, lihatiski, jonne pojat joutuivat maksamaan 300 pesoa, eli noin 10 euroa, sisaan ja tytot paasivat ilmaiseksi. Hintaan kylla sisaltyi litran kalja. Tama oli siis Montevideon suosituin yokerho. Ihme kylla jaksettiin viiteen asti "jorata" eli kiusallisesti ja ujosti heilua nurkassa latinomusiikin tahtiin, kunnes sitten baari suljettiin ja lahdettiin kotia kohti.

Torstai olikin meille suuri paiva! Osa varmaan huomasinkin jo facebookista tai instagramista kuvan meidan ensimmaisesta, isosta jalkapallomatsista. Mentiin siis katsomaan Uruguay - Costa Rica -maaottelua. Kyseessa oli ystavyysottelu eika stadion ollut loppuunmyyty, mutta paikalla oli kuitenkin Uruguayn oma kultapoika Suarez.. Ja tunnelmakin oli hyva ja ihmiset innoissaan. Antti pohti pitkaan pitaisiko hanen kannattaa Costa Ricaa, mutta paatyi kuitenkin Uruguayhin, kun kerta Uruguayssa oltiin. Ja hyva niin, koska stadionilla ei tosiaan ollut kuin ehka 20 Costa Rican kannattajaa ja nekin aivan eripuolella, kuin missa me.

Uruguaysta jai kaiken kaikkiaan kateen pelkkaa positiivista (paitsi tietenkin yoelama, joka nyt ei muutenkaa ole niin suuressa merkityksessa minulle). Maa on rauhallinen, leppoisa ja minnekkaan ei ollut kiire. Yhtaan vihaista urugualaista en tavannut. Olo tuntui kaikin puolin turvalliselta, eika turhaan tarvinnut kuumottaa, etta tulisi ryostetyksi tai hakatuksi. Tietenkin sekin olisi varmasti mahdollista, jos oikein etsisi ongelmia ja menisi alueelle, jota ei suositella. Mutta niinhan sita voi kayda Suomessakin. Jos suuntaa etela-Amerikkaan, suosittelen lampimasti poikkeamaan Uruguayssa.

Noniin. Sitten Buenos Airesiin. Matka Montevideosta Buenos Airesiin meni yllattavan kivuttomasti. Laivalippu, josta maksettiin mentaessa 28 euroa yhteensa, maksoikin talla kertaa 60 euroa yhteensa. Sisaltaen bussimatkan Montevideosta Coloniaan. Montevideosta Buenos Airesiin meidan hostellille meni kuusi tuntia. Ihmettelinkin Antille sita, kuinka helposti matka meni. Luksusta!
 
Tultiin takaisin tanne kahdeksi viikoksi, koska otettiin kahden viikon intensiivinen espanjankurssi Academia Buenos Airesissa. Tarkoitus olisi oppia edes vahan paremmin ymmartamaan / puhumaan espanjaa, koska talla tasolla varsinkin minun espanja on todella huonoa. Antti tuntuu olevan jo kuin kala vedessa, virittaen keskusteluja, minun seistessa silmat pyoreana vieressa ja ihmettellen, etta mita hittoa. Opetus tapahtuu kokonaan espanjaksi ja varsinki ensimmaisen paivana tahti oli todella nopea. Kun nelja tuntia istuu kuunnellen espanjaa ymmartamatta lahes mitaan, turhautuu. Ensimmaisen paivan jalkeen olo oli jotakuinkin varsin masentunut ja epatoivoinen. Vakisinkin rupesi miettimaan, etta olikohan tama nyt sittenkaan jarkeva idea laittaa 745 us dollaria (kahdelta hengelta) kahden viikon intensiiviseen kurssiin, jos ei ymmarra mitaan. Tiistai tuntui jo paremmalta, mutta tanaan taas iski ahdistus, turhautuminen ja suorastaan vitutus. Opettajan kysyessa vastausta, meikalainen istui vain hiljaa, tuijottaen kirjaa ja apinat loi lautasia yhteen aivoissani. Kaikki sanat ja lauseet, niin espanjaksi kuin englanniksi, havisi mielesta ja hiki alkoi puskea. Samaan aikaan jokainen silmapari luokassa tuijotti odottaen, etta: "sanois nyt jotain". Antti yrittaa naissa tilanteissa aina parhaansa mukaan auttaa, mutta mina en vaan saa sanaa suusta.Voin kertoa, etta siita on mukava, leppoisa ja hauska opiskelu kaukana. Taidan ottaa yhden yksityistunnin tassa joku paiva, jotta saisi palautettua mieleen ihan peruslauseenrakenteen, ilman ryhmanpainetta. Toivotaan, etta tama tasta nyt viela iloksi muuttuisi. Onhan kurssia kuitenkin jaljella viela puolitoista viikkoa. No, jos tasta selvitaan, palkitsen itseni jollain kivalla. Kuten mekolla:)

Onneksi meilla on muutakin ohjelmaa taalla, kuin opiskelu. Tanaan esimerkiksi taalla hostellilla oli ilmainen tangotunti. Joten paatettiin Antin kanssa ottaa osaa. Varsinkin kun tasta lystista ei tarvitse mitaan maksaa. Saa nahda millaisiksi parkettien partaveitsiksi tunnissa kerkiaa kehittya. Toivottavasti sielta saisi ruusun hampaiden valiin. Punaviinia on ainakin tanssin jalkeen tarjolla. Tangon lisaks meilla on liput sunnuntaina Fuerza Bruta- showhun. En ollut kyseisesta showsta ennen kuullut, mutta kuulin saksalaiselta kaveriltamme tasta, kun han osti liput ystavalleen synttarilahjaksi. Tama on siis synttariyllarishow. Suosittelen katsomaan youtubesta, mista on kyse. Naytti aika hullulta ja olen super innoissani. Liputkin maksoi vain 190 pesoa eli noin 12 euroa. Elisa puhui myos La Bomba De Tiempo nimisesta "must see"- esityksesta, joka on jonkinlainen parin tunnin rumpuesitys. Sita paasisi katsomaan joka maanantai. Mahdollisesti menemme siis sinnekin, jos voimat riittaa sunnuntain Fuerza Brutan jaljilta.

Parin viikon paasta lahdetaan sitten Cordobaan ja Mendosaan maistelemaan viineja. Sitten siita suunta onkin jouluksi Chileen. Aideille tiedoksi: ei huolta, emme mene Punta Del Diabloon toihin kuukaudeksi. Joten lisakuukautta matkalle ei nailla nakymin tule (paitsi jos mennaan Boliviaan) :D. Ja kuvia tulee taas kuhan jaksan laittaa!

Takaisin Montevideossa

Huh! Kuukausi on mennyt ihan hirveeta vauhtia! Ollaan jo reilu kolme viikkoa oltu Uruguayssa ja eilen saavuttiin takaisin Montevideoon pienien saatojen kautta. Taalla olis tarkotus pyoria viikko, sitten jatkaa matkaa takaisin Buenos Airesiin. Tassa lahipaivina on pienen suunnittelupalaverin paikka, kun meidan taytyy paattaa minneka mennaan ja kauanko ollaan Argentiinassa.

Mutta siis. Lahdettiin viimein tiistaiaamuna Punta Del Diablosta jatkamaan matkaa. Suuntana oli Cabo Polonio, josta olimme kuulleet pelkkaa hyvaa. Paikka oli viela Punta Del Diabloakin pienempi kalastajakyla ja sijaitsee luonnonsuojelualueella. Otimme bussin ensin Castilloon, koska meidan piti paasta pankkiautomaatille ja vaihtaa bussia. Castillossa vaihdettu bussi vei meidat Barra de Valizas:n ja seuraava bussi vei meidat Cabo Polonion portille, jossa vaihdoimme jeeppiin. Ei siis mihinkaan pieneen viiden hengen jeeppiin, vaan 34 hengen aavikonlaivaan (menopaluu 170 pesoa). Silla sitten puksuttelimme dyynien yli, kohti merenrantaa.

Otimme ensimmaisen hostellin, joka sijaitsi bussipysakin vieressa: Viajo Lobo. Siina oli myos hauska sateenkaarenvarinen katto. Eipa Cabo Poloniossa tosin ollutkaan muita hostelleja, kun Viajo Lobo ja joku toinen, jota emme edes kayneet katsomassa. Varasimme yksityishuoneen hintaa 350 pesoa per naama/ yo. Olisimme halunneet huoneen kolmeksi yoksi, mutta kolmasyo oli jo varattu, joten otimme kolmannen yon dormiin. Nain jalkeenpain olisi ehka pitanyt ottaa huone vain yhdeksi yoksi ja miettia sitten uusiksi, etta haluammeko olla pidempaan. No ainakin olemme hengissa, eika toivottavasti matkaan tarttunut mitaan bakteereita tai otokoita. Saimme tosin kolmannen yon ilmaiseksi hostellista, koska he olivat ylibuukanneet hostellin ja kysyivat voisimmeko Antin kanssa nukkua kahdestaan noin 60 cm sangyssa. Ahtaus ei haitannut, vaan hyttyset, jotka pitivat meikalaista hereilla puolet yosta, inisemalla korvani vieressa. Mutta ainakaan ei tarvinnut maksaa yosta.

Cabo Polonio on minun mielestani herttainen pikkukyla, jossa nakee paljon merileijonia, rantaa, seka hienot isot hiekkadyynit, joihin kiiveta. Mutta jos saa on kylma, kurja ja tuulinen, ei siela ole mitaan tekemista. Ja jos hostelli on torkyinen, ahdas, taynna karpasia, vessat haisee pissalle ja kakalle (koska vedensaaston takia vessaa ei saa pissan jalkeen vetaa) ja sisalla on kylmempi kuin ulkona, ei Cabo Polonio todellakaan ole mikaan paratiisi. Kolme paivaa riitti minulle todella hyvin kyseista paikkaa. Veikkaan, etta jotkut "newagehipit" varmasti rakastavat paikkaa, mutta valitettavasti minun sisainenhippi ei nyt nostanut paataan. Kaiken kukkuraksi koin jotain todella jarkyttavaa: kuolleita pingviineja pitkin rantaa!!!!!!!! Kuolleisiin merileijoniin olin jo tottunut, koska niita naki myos Punta Del Diablossa, mutta pingviinit. Tallaiselle "crazypingvinlady":lle kokemus oli raskas. Jattaa toverit sinne makaamaan. Aivan yksin. Ilman ystavia. Kylmissaan.

Cabo Poloniosta paatimme suunnata La Pedreraan. Paikka naytti oikein kivalta ja olisimme mielellamme olleetkin La Pedrerassa useamma paivan. Mutta....Kun Uruguayssa on lowseason, se tarkoittaa sita, etta joissain paikoissa yksikaan hostelli ei ole auki. Kolmen tunnin samoilun jalkeen, loytamatta yhtaan aukiolevaa hostellia tai yhtakaan ravintolaa, jossa olisi wifi, paatimme suosiolla vaan hypata bussiin (maksoimme yhteensa noin 20 euroa bussilipuista) ja suunnata neljan tunnin paassa olevaan Montevideoon. Ja taalla aiomme nyt olla viikon. Aikamme Uruguayssa tulee olemaan vahan lyhyempi kuin suunnittelimme, mutta toisaalta maa on aika pieni ja rannikon olemme La Palomaa lukuunottamatta aika hyvin kolunneet.

Mista paasemmekin hienosti aasinsillan kautta meille tarjottuun tyomahdollisuuteen. Hostelli, jossa olimme Punta Del Diablossa, El Diablo Tranquilo, tarvitsee joulukuun puolivalista tammikuun puoleenvaliin kiireapulaisia majoistus- ja ruokapalkalla. Tyo on lahinna aamupalan laittoa seka auttamista illallistarjoiluissa. Tama on nyt tarkassa harkinnassa, koska jos paatamme lahtea Punta Del Diabloon kuukaudeksi toihin, tarkoittaa se automaattisesti kotiinpaluun lykkaytymista kuukaudella. Ja myos Chileen meno siirtyy tammikuun loppuun. Meilla olisi siis kuukausi aikaa pyoria Argentiinassa. Ajatus houkuttaa minua suuresti, koska hostellin henkilokunta oli todella sympaattista ja ihanaa vakea. Ikavoin kovasti jo nain viikon jalkeen heita. Olen myos hyvin kiinnostunut nakemaan, kuinka Punta Del Diablo muuttuu high seasonilla, kun kylassa on 900 ihmisen sijaan 25000 ihmista. Ehka myos sisallani piilossa eleleva tyonarkomaani on innoissaan mahdollisuudesta tyoskennella :D Onhan tassa lomaa pidelty jo kuukausi.

Nyt pitaa lahtea nauttimaan Montevideon puistoista ja auringosta, joka piru vie polttaa ihon nopeasti! Kaytiin tanaan ostamassa aurinkorasvaa suojakertoimella 45, koska perus 20 ei auta. Iho on jo kerran selasta kuoriutunut. Ilmeisesti otsonikerroksessa on aukko nailla main ja iho karistyy hyvinkin nopeasti. Buuuuu! Ja torstaina koitetaan paasta katsomaan Uruguay - Costa Rica -maaottelua! Kuhan vaan loydetaan joku kioski, joka myy lippuja. Jannittavaa!

Ps. Pistan kuvia tossa joku toinen paiva kuhan jaksan!

Noni nyt niita kuvia!

Talla mentiin dyynien yli Cabo Poloniaan

 Taalla yovyttiin se kolme yota

 Niin paljon merileijonia!!! 

Voi voi voi :( Huonosti kavi kaverille

Punta Del Diablossa

Ollaan nyt oltu vajaat kaksi viikkoa taalla Punta Del Diablossa, joka on minun mielesta "paratiisi maan paalla". Mitaan ei oikeastaan olla tehty, lahinna nautittu tekemattomyydesta. Mina oon paa-asiassa opetellut pelkkaa lusmuamista ja oleilua. Antti on intopinkeana opetellut espanjaa. Itsekin valilla tulee istuttua monta tuntia lukemassa verbeja, kunnes aivot ei enaa jaksa ja kirjaimet hyppii silmille. Sitten voikin menna nukkumaan ja jatkaa seuraavana aamuna.

Ollaan me oikeasti tehty muutakin kuin vaan lusmuttu. Tuossa aika lahella on Santa Teresan luonnonpuisto, jonne ollaan menty kerran kavellen ja kerran pyorilla. Mukava rauhallinen puisto, jossa voi nahda erilaisia lintuja, liskoja ja mahdollisesti myos vesisian. Me ei  kylla nahty kuin yksi lisko. Sen sijaan paastiin jonkun vanhan pariskunnan kotivideolle, kun he kuvasivat meita pyorailemassa, jopa kahdella eri kameralla. Hammentavaa. Puistoa vastapaata on Laguna Negra, joka ei omasta mielestani juurikaan poikkea Suomen jarvista, eika tehnyt suurtakaan vaikutusta, Tosin nahtiin korppikotkia pyorimassa kallioilla laguunin rannassa. Ja siela on kuulemma upea auringonlasku.

Kyla itsessaan on todella pieni, eika taalla aivan kauheasti ole mahdollista tehda. Varsinkaan nain low seasonina. Rannalla  ollaan makoiltu ja lenkkeilty ahkerasti. Vesi on niin jaatavan kylmaa viela tahan aikaan vuodesta, etta uiminen ei kiinnosta. Kerran olen kaynyt kastautumassa. Surffaus olisi mahdollista markapuvussa, mutta sekin taitaa nyt jaada. Ratsastamaankin haluisin paasta, mutta kyseista lystista osataan kylla pyytaa hyva hinta: 45 US dollaria per naama.

Olemme myos onnekaita, etta eksyttiin tanne nain low seasonin aikaan. Ravintoloita ei ole kuin kolme (tehdaan tosin paa-asiassa ruuat itse tai syodaan hostellin henkilokunnan tekemaa safkaa) ja muutenkin kaikki paikat aikalailla kiinni. Hinnat ei ainakaan ole niin kovat kuin high seasonilla, joka alkaa joulukuun alussa. Jos valittelin kovaa huoneen hintaa nyt, (joka oli siis 50 US dollaria yolta) niin sain selville, etta high seasonilla samaisesta huoneesta saa maksaa vahintaan 130 US dollaria. HALOOOOOO!!??? Pahimmillaan 8 hengen dormi maksaa 50 US dollaria! EI MITAAN JARKEA!! Tosin eikos sita sanota, etta tyhma ei ole se joka pyytaa vaan se joka maksaa. Ja maksajiahan riittaa. Normaalisti kylan asukasluku on 900. High seasonilla taalla on jotakuinkin 25000 ihmista. Me toivottavasti ollaan jo kaukana siina vaiheessa.

Toivossahan on hyva elaa. Viikko on jo vaihtunut kahdeksi viikoksi ja tarkoitus oli lahtea huomenna jatkamaan matkaa, mutta venytimme lahtoa paivalla. Taalla on nyt neljatta paivaa aika kurja saa. Vetta sataa ja tuulee. Torstaina oli ukkosta. Huomiseksi on luvattu myos ukkosta, joten olisi kurjaa kavella ukkosessa rinkka selassa. Siirsimme siis lahdon tiistaille. Tosin hostellin tyontekijat ovat jo vitsailleet kuinka tulemme olemaan taalla viela neljan kuukaudenkin paasta. Ajatus ei sinansa ole huono, mutta toita on sitten tehtava. Ei taalla muuten olisi varaa olla.

Ei me tanne oikeasti jaada. Tiistaina suuntana on Cabo Polonio. Se on viela Punta Del Diabloakin pienempi. 70 ihmisen kyla, noin tunnin paassa taalta. Kyseisessa mestassa sahkoa on hyvinkin rajallisesti, puhelinyhteys puuttuu ja kylaan ei ihan niin helposti paase. Taytyy ottaa bussi jollekin tietylle bussipysakille (Antti toivottavasti tietaa minne) ja sielta hypata jeeppiin, joka kuskaa hiekkadyynien yli merenrannalle. Kuulemma Cabo Polonio on Punta Del Diabloa rennompi ja siistimpi paikka. No se nahdaan sitten, kun lopulta paastaan perille.

Antista on tullut mate-hirmu! Ostin Antille synttarilahjaksi oman matekipon, ja joka paiva se kulkee ympari hostellia vetaen mateeta! Itse viela totuttelen maten karvaaseen makuun, mutta siihen alkaa pian tottumaan ja valilla jopa huomaa, etta tekee mieli matea.

Ruokiin ollaan vihdoin myos saatu vahan lisapotkua, kun hostellin huippukiva johtaja Steve kavi ostamassa meille tuoretta chilia!!!! Hyvasti mauttomat ruuat! Ja tanaan maistoin tahan mennessa parasta empanadaa! Tiedan, etta minun suusta tama voi olla vaikea kuulla, mutta se sisalsi KALAA ja juustoa!!! Oisin voinut syoda niita vaikka kuinka monta! Empanada on siis uppopaistettu torttu, jonka sisalla on jonkinlainen tayte. Vahan niinkuin pasteija.

Kaikin puolin tama kaksi viikkoa taalla on tehnyt hyvaa ja kaikki se stressi ja vitutus ja vasymys, mita kotona tunsi, on kadonnut. Hermo on levannyt ja tajunnut miten pirun onnekas sita on, kun paasee kokemaan tallasen reissun. Erityiseti kun mukana on maailman tarkein ja rakkain ihminen. Suosittelen jokaiselle reissailua mahdollisuuksien mukaan!

Nyt loppuun vahan kuvia ja sit kipitan  opiskelemaan espanjan verbeja :D ¡Chao!

pyorilla  menossa kohti Santa Teresan luonnopuistoon

 Heppoja  vapaana luonnonpuistossa

 Vesisikoja. Naa ei kylla vapaana juossu, vaan oli "elainpuistossa"

 Jos joku ei viela facebookista tai instagramista huomannut, niin voitettiin Antin kanssa kurpitsanveisto kisa. Myos hurjasteltiin Halloween naamioilla, jotka loydettiin hostellista. 

 Siina se nyt on! Tahan mennessa paras empanada! Pescado y queso

 Viime paivien kova tuuli ja sade on nostanu aaltoja ja vaahtoa rannalle

Onneksi meidan huoneessa on takka, jota on lammitetty kylman iskiessa.