Ensimmainen viikko Uruguayssa

Nyt olemme sitten paasseet Uruguayhin ja maa vaikuttaa oikein kivalta! Hintataso on Argentiinaa kalliimpi. Colonial Del Sacramentossa yksi yo 8 hengen dormissa oli 300 pesoa per naama eli 10 euroa. Ruokakin on ollut melkein 10 euroa annos. Kaupunki itsessaan on todella kaunis. Rannalle voi menna katsomaan auringonlaskua ja kaukana horisontissa nakyy Buenos Aires. Coloniasta loytyva vanhankaupunginalue on muurien ymparoima ja manselaiselle tuttu mukulakivikatu hivelee jalkojen alla. Keskella vanhaa kaupunkia on majakka.
 
Jos kuvitelimme Colonian kalliiksi, niin Montevideo on vielakin kalliimpi. Oltiin koko matkan ajan oltu dormeissa, joten nyt paatettiin ottaa kahden hengen huone. Antti oli loytanyt wikitravelin kautta kolme halpaa hostellia vanhankaupungin alueelta. Lahdimme niita sitten metsastamaan ja kaikki menikin niin kauan hyvin, kunnes saavuimme ensimmaiselle hostellille. Sita ei enaa ollut. Jatkoimme matkaa seuraavalle hostellille. Sitakaan ei enaa ollut. Kolmas hostelli olikin sitten vahan kauempana, eri alueella, ja kavely kestikin melkein 30 minuuttia. Saimme jalleen todeta, ettei tata kolmattakaan hostellia enaa ollut. Siina vaiheessa alkoi kirosanat lennella, kun olimme 3 tuntia kavellyt ympariinsa, 14 kilon rinkat selassa, ilman ruokaa. Suuntasimme ensimmaiseen internetkahvilaan katsomaan hostelworldin sivuilta, mita hostelleja tassa kaupungissa viela on! Valitsimme El Viajeron, joka oli lahelle, hyvat arvostelut saanut ja sielta sai yksityishuoneen. Hinta oli 40 euroa yo, mutta pitkan kavelymatkan jalkeen ei se enaa haitannut. Meilla oli kuitenkin oma suihku ja vessakin! Bussimatka Coloniasta Montevideoon maksoi10 euroa per naama.

Montevideosta jatkoimme matkaa Piriapolikseen. Toiveissa oli loytaa mukava rauhallinen rantakyla, jonne voisimme jaada ainakin viikoksi. Piriapoliksessa kylla oli meri ja ranta, mutta muuta mielenkiintoista kylasta ei sitten loytynytkaan. Bussi Montevideosta Piriapolikseen oli noin 6 euroa/kpl, joten ei mitenkaan liian kallis. Loysimme Lonely Planetin nettisivujen kautta ihastuttavan "bungalow"-majoituksen eraan vanhan rouvan luota. Paikan nimi oli Margeriteña ja sijaitsi vahan keskustan ulkopuolelta. Rouvalla oli myos suloinen ja lihava koira :)

Piriapoliksesta suuntasimme Punta Del Esteen jalleen kerran rauhallisen rantakaupungin toivossa. Rauhallinen kyseinen paikka kylla oli, mutta emme varsinaisesti kaivanneet rauhaa keskelta tyhjia hotelleja. Uruguayssa on menossa low season. High season alkaa joulukuussa ja pikku hiljaa hiipuu maaliskuun loppuun. Silloin rantakaupungit ja kylat kuhisevat turisteja, lahinna Brasiliasta ja Argentiinasta. Muun ajan vuodesta rantakohteissa ei ole juurikaan ketaan. Eika ole myoskaan ravintoloita tai baareja tai kahviloita tai mitaan muutakaan. Bussi Piriapoliksesta Punta Del Esteen maksoi vaivaiset 7 euroa kahdelta hengelta ja matkaakaan ei ollut kuin vajaa tunti. Menimme saman yrityksen hostelliin, jossa olimme olleet Montevideossakin ja saimmekin taman takia ensimmaisesta yosta 30 % alennusta, joten hinta aleni jopa vahan reilu 3 euroa!!!!!! Miettikaapas sita! Kaksi paivaa Punta Del Estea riitti. Kipin kapin kamat kasaan ja sormet ristiin, etta seuraava kohde Punta Del Diablo olisi se, mita oltiin etsitty. Matkaa olikin reilu kolme tuntia, joten odotukset olivat kovat. Bussilippu maksoi 22 euroa kahdelta ja tiesimme heti saavuttuamme Punta Del Diabloon, etta olimme loytaneet sen mita etsimme.


Paikka on upea ja rauhallinen ja rento, ja taalla ei halutessaan tarvitse tehda yhtaan mitaan! Hostelleista ei kauheasti ole valinnanvaraa ja suunnattiinkin netista lukemaamme El Diablo Tranquiloon ja otimme huoneen yhdeksi yoksi dormista, koska yksityishuoneet olivat 60-75 US dollaria! Eli 50-65 euron valilta. Saimme kuitenkin tingattua ekan yon jalkeen hinnan yksityishuoneeseen 50 dollariin (joka on edelleen aivan liian kallis) jaamalla viikoksi tanne. Mutta huone on upea!!!! Ja henkilokunta on mahtavaa! Meilla on siis iso parveke, joka yltaa kahdelle talon seinustalle, hammokit, takka, oma kylpyhuone, iso ja muhkea sanky ja oma rauha! Seka takapihalla kopottelee hevosia! Rakastan tata paikkaa jo nyt vaikka ollaankin oltu vasta kaksi paivaa taalla. Suunnittelimme jo jaavamme toiseksikin viikoksi, jos saadaan pitaa huone ja saadaan se samaan hintaan.

Tahan astisesta Uruguay-kokemuksestani voin sanoa sen verran, etta ihmiset ovat todella ystavallisia ja avuliaita. Omat ennakkoluuloni siita, kuinka taalla olisi koyhaa ja asiat pain helvettia, ei todellakaan pida paikkaansa. Maa vaikuttaa hyvinkin hyvinvoivalta ja ei ole mikaan kehitysmaa. Ihmiset vaikuttavat iloisilta ja onnellisilta. Niinkuin lehmat ja lampaatkin, jotka painelevat sulassa sovussa pitkin laitumia. Koirut juoksevat kaikkialla vapaana ja nekin vaan hymyilee :) Antti nimittaakin niita nimella Churro, joka tarkoittaa uppopaistettua, sokeroitua donitsia :D

Ainut asia mista on pakko vahan nurista, on ruoka. Ilmeisesti mausteet eivat ole kauhean kovassa huudossa, koska ruoka on mautonta ja rasvaista. Edes suolaa ei ruokiin laiteta. Kaikkialla on tarjolla joko hampurilaisia, pitsaa tai pastaa. Jos mitaan naita ei halua (eika jaksa yhta paivaa pidempaan syoda), on seuraava vaihtoehto pihvi, joka sitten ylittaakin paivabudjetin aika nopeasti. Myos Antin ostamat kasvisruuat ovat olleet aikamoinen vitsi. Herne-maissi-paprika kun on selkeasti osana kaikkia kasvispatoja tai salaatteja. Onneksi tallekin on ratkaisu: hostellien keittiot! Ollaan paasty aina silloin talloin tekemaan omat evaat. Myos taman hostellin henkilokunta tekee illallista ja siihen paasee osalliseksi 10 US dollarin hinnalla, mika ei ihan liikaa ole. Ja ruoka on taivaallista! Juhuu!!!!

 Colonia Del Sacramento

 Montevideo

 

Piriapolis

 Punta Del Diablo

Exploring Buenos Aires

Viikko Buenos Airesissa meni hyvin nopeasti. Nyt ollaan jo Uruguyssa Montevideossa ja ylihuomenna jatketaan matkaa rannalle. Kaupungit on kivoja, mutta sielu huutaa rantaa ja hiljaisuutta.

Buenos Airesissa tuntuu riittavan tekemista ja viikko ei ole tarpeeksi pitka aika, jotta kerkiaisi kaiken haluamansa nahda. Varsinkin jos budjetti on pieni, ei kaikki ole edes mahdollista. Myos kaupungin suuri koko, kuten jo aiemmin mainitsin, vaikeuttaa liikkumista paikasta toiseen. Rahojaan kun ei huvittaisi taksiin tuhlata.

Yksi asia, mita Ilja meille kovasti painotti ennen lahtoamme, oli menna katsomaan Boca Juniorsin pelia. Joukkue pelaa Argentiinan paasarjaa ja heidan kotistadioninsa loytyy Buenos Airesista. Ja kyseiselta stadionilta loytyy myos Diego Maradonan patsas. Stadion sijaitsee pahamaineisella La Bocan alueella, noin 45 minuutin paassa meidan hostellilta. Luonnollisesti tallaista tilaisuutta ei voi jattaa kayttamatta. Hyppasimme siis bussiin numero 10 ja suuntasimme La Bocaan. Stadionvierailun jalkeen oli ajatuksena kavella viela La Bocan lapi katsomaan joenvarressa olevia hienoja ja varikkaita taloja. Takaraivossa jyskytti ajatus ryostosta, ja en edes sano mista muusta, joten paatimme jattaa kaiken ylimaaraisen hostellille. Vain mahdollisimman vahan rahaa, yksi kamera (se huonompi) eika mitaan turhaa harpaketta tai laukkua mukaan.
Hostellivirkailija kertoi meille, ettei bussia voi maksaa seteleilla, joten etsimme pankin, jossa saimme vaihdettua kolikoita. Myoskaan pankin uudet kolikot eivat kayneet bussin lippuautomaattiin. Onneksi eras ystavallinen herrasmies maksoi meidan matkan Palermosta La Bocaan bussikortillaan. Koitimme sitten matkalla viritella keskustelua taman miehen kanssa, varsin huonolla menestyksella kielimuurin takia. Saimme kuitenkin selville, etta Boca Juniors pelaa sunnuntaina La Bomboneran stadionilla kotipelin! Mies antoi myos neuvon, ettei kannata pukeutua keltaiseen tai siniseen, koska se olisi vastustajan vari. Paastyamme La Bocaan loysimme stadionin varsin nopeasti ja kavimme jalkapallomuseossa katsomassa pienen nayttelyn ja ihastelemassa Diego Maradonan patsasta. Jep. Hieno oli. Oujee. Museon sisaanpaasy oli 80 pesoa eli noin 4.5 euroa.  Emme sitten enaa lahteneet kavelemaan alueen lapi, koska vetta satoi kaatamalla, kengat oli marat ja minua olisi varmastikin vain kuumottanut liikaa. Siispa akkia takaisin hostellille vaihtamaan kuivat vaatteet paalle ja etsimaan lounasta, ennen kuin meikalaisen nalkakiukku iskisi.

Hostellit yleensa pystyvat hommaamaan lippuja paikallispeleihin. Iljalle annetun lupauksen ja ainutkertaisen mahdollisuuden ansiosta paatimme kysaista lippuja Boca Juniorsin peliin. Liput oltaisi toki saatu, mutta hinnan kuullessa meinasin lirahtaa kakka housuun. 1300 pesoa eli 80 euroa per naama, joten kaksi lippua olisi syonyt kahden paivan budjetin. Totesimme, etta varmasti jonkun muun joukkueen peliin paasemme halvemmalla. Myohemmin selvisikin, etta halutessasi liput otteluun sinun pitaa olla jalkapalloklubin jasen, ja halutaksesi klubiin sinun pitaa odottaa jonossa kahdeksan vuotta. OK! Valilla tosin jotkut jasenet myyvat sitten naita lippuja turisteille varsin suolaiseen hintaan. Kokeilemme onneamme johonkin toiseen matsiin.

Kavimme myos lapi tiettyja "pakollisia" turistikohteita Buenos Airesista. Yksi niista oli Recoletan hautausmaa. Itse en ollut kyseista hautausmaasta mitaan lukenut eika odotukseni olleet kauhean korkeat. Onhan noita hautuumaita jo nahty, ja jooo ovathan nuo katollisten hautausmaat tietty vahan hienompia kuin mita meilla, mutta mihinkaan tallaiseen kuin Recoletan hautausmaa, en todellakaan ollut valmistautunut! Paikkaa on todella vaikea kuvailla sanoin. Ensimmainen ajatus oli, etta olisi tullut johonkin kylaan. Hautapaikat olivat kuin pienia taloja  ja niiden valissa meni katuja ja katulamppuja. Alueen keskella oli aukio, josta kadut lahtivat eri suuntiin. Haudat ovat vanhoja sukuhautoja ja osa oli todella mahtipontisia. Tai oikeastaan suurin osa oli todella mahtipontisia marmorilinnakkeita. Ihan perushommia laittaa oman hautakammion oven eteen itseaan esittava patsas...miksei....tai vaikka kaksi patsasta. Tai rakentaa haudastaan ihan peruskaksion kokoinen asunto, varikkaineen kattoikkunoineen. Osa haudoista taas oli varsin huonossa kunnossa. Lieko sukujuuret loppuneet ja kukaan ei enaa pitany haudoista huolta, ja ajan kuluessa kaikki paasi rapistumaan. Meikalaiselle ainakin tuli kylmat vareet selkaan, kun kaveli hautojen ohi, joissa ovet ja ikkunat olivat rikki ja silti arkut ja niiden asukit siela kollottelivat ihan kaden ulottuvilla. Ajatukset vakisin poukkoilivat kirkkaassa paivanvalossakin kylmaan kalmakouraan kurkottamassa kuolevaista. Muuten paikka oli oikein hieno ja vaikuttava.

Muutakin kivaa kerkisimme viikon aikana tehda, kuten vetaa pihvia ja kayda kuuntelemassa paikallista jazz-bandia, katsomassa San Telmon markkinat, seka juotu Matea. Kaiken kaikkiaan kaupunkin jatti hyvan mielen ja taytti odotukset. Suosittelen ehdottomasti kaupunkia, joko lomamatkaksi tai lapikulkuun. Ainut miinuspuoli oli koirankakka. Sita oli kaikki kadut taynna! Koko ajan joutui katsomaan mihin astuu, ettei vaan saa kengan pohjaan kakkaa.

Ainiin! Kun ottaa puhelimen mukaan reissuun, kannattaa tarkastaa tukeeko puhelin kenties matkakohteen puhelinverkkotaajuuksia. Minulla nimittain ei tukenut ja tadaaaa: ei kenttaa. Onneksi Antilla sattui olemaan kaksi puhelinta mukana, joten mina sain toisen.

Myos Argentiinaan saapuessa sinulla pitaisi olla poistumislippu 90 paivan sisalla. Tallaiset asiathan eivat kiinnosta Argentiinan viranomaisia, mutta Helsinki-Vantaalla lentokenttavirkailijaa kiinnostaa. Emme olisi paasseet lennollemme ilman Boquebus-laivalippuamme Uruguayihin.

 

Buenos Aires ilmasta

 

Diego Maradona

 

Recoletan hautausmaa

good morning Buenos Aires!!

25 tuntia lennon lahdosta myohemmin olemme vihdoin paasseet Buenos Airesiin Helsingista. Matka meni muuten hyvin, mutta en suosittele kenellekkaan melkein 14 tunnin yhtamittaista lentoa kipeana. Onnistuin siis sairastumaan viela pieneen flunssaan 30 tuntia ennen lahtoa. Raka vuosi nokasta ja kurkku oli julmetun kipea, ja kipu hohkasi myos korviin. Nama oireet yhdistettyna kuivaan lentokoneilmaan ja paineeseen, on helvettia. Flunssa kuitenkin helpotti heti, kun paastiin maahan ja ilman kosteuskin muuttui. Lienee olleen joku stressiflunssa kyseessa.

Saavuimme tiistaiaamuna paikallista aikaa 8.30 Buenos Airesiin, josta mukavan aurinkoinen ja lammin saa otti meidat vastaan. Antti oli jo katsonut valmiiksi internetista, milla bussilla paasemme Palermoon lentokentalta, missa hostellimme sijaitsee. No, se ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista. Bussi nro 86 ei kulje lentokentan kautta, vaan keskustasta. Ja keskustan bussit taas lahtee terminaali B:sta, jota ei tuntunut olevan missaan. Kyltteja kyseisesta terminaalista loytyi, mutta rakennusta ei. Tunnin pyorittya ympyraa, vasyneina huonosti nukutun yon jalkeen, paadyimme taksiin. Hampaita kiristellen miettimme kuinka paljon paivabudjetista tahan lystiin menisi. Matka lentokentalta hostellin eteen maksoi 300 pesoa eli noin 30 euroa, kesti tunnin. Mutta lopulta totesimme sen olleen paras vaihtoehto, koska vasyneena, likaisena ja nalkaisina olimme kaikkea muuta kuin halukkaita etsimaan busseja ja kuluttamaan useamman tunnin paastaksemme halvemmalla. Ja koska paivabudjettimme per naama on 40 euroa, ei 15 euroa per paa siita nyt liikaa vienyt. Tietenkin yksinmatkaajalle hinta voi olla aika kova, kun koko summa jaa yksin maksettavaksi.

Varasimme hostellin hostelworldin kautta etukateen yhdeksi yoksi. Ajatus oli, etta lahdemme kavelemaan ympariinsa lahikatuja ja kaydaan kyselemassa muita mahdollisia, halvempia hostelleja lahistolta.Tai mahdollisesti jos taman saman hostellin saisi halvemmalla tasta paikan paaltan kuin netista varattuna. Maksoimme internetin kautta tasta Palermo suites hostellista 11 euroa yo, per naama, joka kuitenkin on aika kova hinta 6 hengan dormista. Ilmeisesti kuitenkin aika perushinta, johon on nyt syyta tottua. Emme todellakaan ole aasian hintatasossa.

Ystavani Tampereelta sattuu sopivasti olemaan vaihdossa taalla, joten pistinkin Elisalle viestia, etta koska nahtaisi. Elisa kipitteli tanne hostellille meita vastaan ja lahdimme vaihtamaan rahaa Florida streetille. Argentiinan talous on talla hetkella todella huonossa jamassa ja koko maa menossa konkurssiin. Rahan kanssa pitaa olla tarkkana, kun vaarennettuilla seteleilla hoynaytetaan hyvauskoista turistia. Vaarennettua rahaa saa myos pankkiautomaateista. Kuulemani ja lukemani mukaan luotettavimmin oikeaa rahaa saa Florida streetin epavirallisilta rahanvaihtajilta. Virallinen kurssi on 1 euro on 10 pesoa. Kun rahaa kay vaihtamassa Florida streetilla saa 1 eurolla 16,5 pesoa talla hetkella. Tama on myos taysin paivakohtainen summa. Huomenna eurolla voi saada joko 17 pesoa tai 15 pesoa. Mutta eurojahan taalla ei vaihdella (tai ehka vaihdellaan, en tieda, kun ei euroja mukana ole), mutta sen sijaan olemma vaihtaneet dollareita. Silloin kurssi on: 1 dollarilla saa 13,5 pesoa. Tama vaihtelee sen mukaan kuinka kurssi paivittain vaihtuu seka onko sinulla mukana isoja vai pienia dollareita. Parhaan kurssin saa 50-100 dollarin setelilla, jolla olisi saanut 14 pesoa per dollari, mutta meilla ei niita ollut, joten meidan kurssimme oli sitten 13,5 dollaria.

Rahanvaihdon jalkeen lahdimme kavelemaan San Telmon alueelle, jossa paatimme kayda syomassa jotain pienta, kun koko paiva oltiin oltua ilman ruokaa. Oikeasti illallisaika alkaa vasta klo 20 aikoihin. Ja tietenkin juomassa saapumisoluet, jotka sitten vaihtuivat saapumispunaviineihin. Onneksi Elisa oli koko ajan mukanamme, niin rahavaihdon kuin metromatkojen ja ruokailunajan, koska meille tuli jo eilisen aikana hyvin selvaksi, etta we are screwed. Espanjankielen taitomme on todella heikkoa (tai siis ainakin minun) ja kukaan ei taalla puhu englantia, eika myoskaan menuja ole mahdollista saada englanniksi.  Antti on onneksi lukenut ahkerasti mexican spanish-sanakirjaa ja opetellut hyvin fraaseja, joita sitten uskaltautuu sanomaan ihmisille. Mina keraan viela rohkeutta jo ihan perus kiitoksen sanomiseen. Kylla se tasta. Viime yona herasin ajatukseen, kuinka tilaan ravintolassa punaviinia: "quisiera una copa de vino tinto".

Hostellin vaihtosuunnitelmamme kariutui aika pian eilisen aikana. Vasyneina ei huvittanut lahtea jalkaisin etsimaan muita mestoja. Ja kuten saimme huomata, ei naita muita mestoja juurikaan ole. Paatimme siis varata taman saman paikan maanantaiaamuun asti. Ja sitten tajusimme, etta rahanvaihdon ansiosta yksi yo maksoi tassa samassa hostellissa 8 euroa 11 euron sijaan! Kiitos epavirallisen, paremman kurssin!

Buenos Aires ei ole mikaan pikku kaupunki. Tama tuli jo selvaksi lentokoneen laskeutuessa, kun katselimme ikkunasta kaupungin kokoa. Tama on suuri! Ja siis todella suuri. Kylla mansenmuija kalpenee tata katsellessa ja kotiin tulee kova ikava, kun pyorii jossain hyvin kaukana turvalliselta hostelliltaan. Elisa kertoi, etta hanen taytyy varata yliopistolle menoon kaksi tuntia, jos haluaa olla varma, etta kerkia ajoissa luennolla. Yliopisto on tosin vahan kaupungin keskustan ulkopuolella. Nama valimatkat, mitka kartalla nayttaa pienilta, voi hyvinkin vieda bussilla 20-30 minuuttia. Tai kuten eilen taksissa lentokentalta tullessamme huomasimme. Meilla oli mukana kartta, josta koitimme seurata missa mennaan. Noin 15 minuutin ajon jalkeen olimme silla kadulla, jonka varrella hostellimme sijaitsee, mutta puoli tuntia myohemmin emme vielakaan olleet paasset hostellimme kohdalle.

Onneksi ensi viikolla paastaan Uruguayhin, joka on asukasluvultaan Suomea pienempi, joten ei tule sitten vaenpaljoudessa jannakakka housuun.

Kakasta puheenollen, taalla voi huoletta juoda kraanavetta, eika sahkolaitteille tarvitse erikseen adapteria! Hallelujah!

Kolme päivää jou..ei kun lähtöön!

Jos joku nyt kysyisi puristaako vanne päätäsi, vastaukseni olisi, että kyllä! Lähtöpäivä lähenee ja meikäläisen hermot senkun kiristyy. Antti parka on joutunut kärsimään kovin minun mielialanvaihteluista ja itkeskelyistä, kun matkastressi on ottanut vallan.  Antti tyypilliseen tapaansa ottaa rennosti, eikä turhia mistään stressaa tai näe painajaisia, kun minä olen käynyt mielessäni jo kaikki kauhuskenaariot lentokoneen putoamisesta puukkoryöstäjiin ja maanjäristyksistä pankkitilin tyhjentämiseen. Lähes kaikki tarvittava on nyt onneksi hoidettu ja stressikin helpottaa kunhan lentokone turvallisesti laskeutuu Buenos Airesiin.

Kärsin siis lentopelosta. Tai lähinnä lentoonnousu ja -laskupelosta. Sinänsä hauskaa, koska olen lentäjäsuvusta ja pienestä pitäen koneessa istunut. Ilman mitään syytä on minuun iskenyt teini-ikäisenä lentopelko. En koe oloani mukavaksi koneessa ja olen täysin varma, että juuri silloin kun itse sielä koneessa istun, se varmasti tippuu. Tai koneessa on liikaa painoa, eikä se jaksakaan nousta ilmaan tai nousun hetkellä vauhti loppuu kesken ja kone kippaa selälleen. No, näin ei kertaakaan ole käynyt ja hyvin suurella todennäköisyydellä ei tule koskaan käymäänkään (tässä vaiheessa koputan puuta). Turhaa siis pelkään. Tätä mantraa myös hoen päässäni koneen noustessa ilmaan, samalla kun taka-alalla nousee mielikuva Jaroslav Lokomotiv- jääkiekkojoukkueen onnettomuudesta.  Onneksi pelko helpottaa viimestään siinä vaiheessa, kun lentoemo tuo lämpimän aterian eteeni ja voin pistää How I Met Your Motherin pyörimään, nauttia lasin punaviiniä ja ottaa rennosti. Laskeutuessa sitten ollaankin taas kärppänä ottamassa onnettomuus vastaan.

Näistä stresseistäni ja peloistani huolimatta en malta odottaa, että päästäisiin jo lähtemään. Pääsisi jo haistamaan sen ulkomaanilman, joka iskee vasten kasvoja, kun astuu ulos koneesta (todennäköisesti joku lentokonekerosiini). Tai se jännityksentunne, mikä tulee kun tajuaa, että tästä se taas lähtee. Joka aamu herätessäni lasken päiviä (nyt muutama päivä ennen lähtöä, jo tunteja) lähtöön. Useampaan kertaan tulee tarkistettua, että onko kaikki nyt varmasti hoidettu. Onko varmasti muistanut skannata kaikki tarpeelliset paperit sähköpostiin ja onko ensiapulaukussa tarvittavat kamat, millainen sää paikanpäällä on ja montako t-paitaa oikeasti tarvitsee mukaan. Suurinta päänvaivaa on aiheuttanut ohut, vähän tilaa vievä matkapyyhe, jota ei tunnu löytyvän mistään tai jos löytyy on hinta 30 euroa!!!!! Pyyhe!! MITÄ? Siispä Antti päätti leikata itselleen pyyhkeen lakanasta. Selvää säästöä.

Lisäksi viimeinen viikko on ollut yhtä hulabaloota, kun yrittää vielä viime hetkillä nähdä mahdollisimman monta ystävää ja perheet ja sukulaiset. Vaikka tietää, ettei ne nyt minnekkään katoa puolessa vuodessa, on silti kiva vielä kerran nähdä ennen pitkää taukoa.

Kaiken kaikkiaan olen tullut siihen tulokseen, että nyt pitäisi jo lähteä, koska kohta saan stressin siitä, että olen laskenut liian monta kertaa päässäni kaikki tarvittavat tavarat läpi. Se mitä ei matkaan muista, sitä ei sitten tarvitsekaan!