Jos joku nyt kysyisi puristaako vanne päätäsi, vastaukseni olisi, että kyllä! Lähtöpäivä lähenee ja meikäläisen hermot senkun kiristyy. Antti parka on joutunut kärsimään kovin minun mielialanvaihteluista ja itkeskelyistä, kun matkastressi on ottanut vallan. Antti tyypilliseen tapaansa ottaa rennosti, eikä turhia mistään stressaa tai näe painajaisia, kun minä olen käynyt mielessäni jo kaikki kauhuskenaariot lentokoneen putoamisesta puukkoryöstäjiin ja maanjäristyksistä pankkitilin tyhjentämiseen. Lähes kaikki tarvittava on nyt onneksi hoidettu ja stressikin helpottaa kunhan lentokone turvallisesti laskeutuu Buenos Airesiin.
Kärsin siis lentopelosta. Tai lähinnä lentoonnousu ja -laskupelosta. Sinänsä hauskaa, koska olen lentäjäsuvusta ja pienestä pitäen koneessa istunut. Ilman mitään syytä on minuun iskenyt teini-ikäisenä lentopelko. En koe oloani mukavaksi koneessa ja olen täysin varma, että juuri silloin kun itse sielä koneessa istun, se varmasti tippuu. Tai koneessa on liikaa painoa, eikä se jaksakaan nousta ilmaan tai nousun hetkellä vauhti loppuu kesken ja kone kippaa selälleen. No, näin ei kertaakaan ole käynyt ja hyvin suurella todennäköisyydellä ei tule koskaan käymäänkään (tässä vaiheessa koputan puuta). Turhaa siis pelkään. Tätä mantraa myös hoen päässäni koneen noustessa ilmaan, samalla kun taka-alalla nousee mielikuva Jaroslav Lokomotiv- jääkiekkojoukkueen onnettomuudesta. Onneksi pelko helpottaa viimestään siinä vaiheessa, kun lentoemo tuo lämpimän aterian eteeni ja voin pistää How I Met Your Motherin pyörimään, nauttia lasin punaviiniä ja ottaa rennosti. Laskeutuessa sitten ollaankin taas kärppänä ottamassa onnettomuus vastaan.
Näistä stresseistäni ja peloistani huolimatta en malta odottaa, että päästäisiin jo lähtemään. Pääsisi jo haistamaan sen ulkomaanilman, joka iskee vasten kasvoja, kun astuu ulos koneesta (todennäköisesti joku lentokonekerosiini). Tai se jännityksentunne, mikä tulee kun tajuaa, että tästä se taas lähtee. Joka aamu herätessäni lasken päiviä (nyt muutama päivä ennen lähtöä, jo tunteja) lähtöön. Useampaan kertaan tulee tarkistettua, että onko kaikki nyt varmasti hoidettu. Onko varmasti muistanut skannata kaikki tarpeelliset paperit sähköpostiin ja onko ensiapulaukussa tarvittavat kamat, millainen sää paikanpäällä on ja montako t-paitaa oikeasti tarvitsee mukaan. Suurinta päänvaivaa on aiheuttanut ohut, vähän tilaa vievä matkapyyhe, jota ei tunnu löytyvän mistään tai jos löytyy on hinta 30 euroa!!!!! Pyyhe!! MITÄ? Siispä Antti päätti leikata itselleen pyyhkeen lakanasta. Selvää säästöä.
Lisäksi viimeinen viikko on ollut yhtä hulabaloota, kun yrittää vielä viime hetkillä nähdä mahdollisimman monta ystävää ja perheet ja sukulaiset. Vaikka tietää, ettei ne nyt minnekkään katoa puolessa vuodessa, on silti kiva vielä kerran nähdä ennen pitkää taukoa.
Kaiken kaikkiaan olen tullut siihen tulokseen, että nyt pitäisi jo lähteä, koska kohta saan stressin siitä, että olen laskenut liian monta kertaa päässäni kaikki tarvittavat tavarat läpi. Se mitä ei matkaan muista, sitä ei sitten tarvitsekaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti