Viimeinen etappi suorittettu. Kohta kotiin!

Huanchacossa sielu lepäsi ja vähäsen jopa harmitti lähteä Limaan, kun oli jo päässyy laiskottelun makuun. Yhtäkkiä onkin tultu siihen vaiheeseen, ettei voidakaan enää todeta, että minnekään ei ole kiire, kun tuota aikaa nyt on. Herran jestas! Ei ole enää! Mehän ollaan ihan just lähdössä Barcelonaan ja siitä kotiin!

Huanchacossa kaksi viikkoa sujuikin äärimmäisen laiskoissa merkeissä. Antti kävi välillä surffaamassa, minä kokeilin kerran ja totesin sen olevan perseestä liian voimakkaan virtauksen takia ja aaltojen takia, jotka heittivät minut kerta toisensa jälkeen rantaan ennen kuin kerkisin edes yrittää aaltojen nappaamista. Antin surffaillessa kävin omaa rakasta nassua katsomassa koiratarhalla. Vikana päivänä oli sydäntäsärkevät jäähyväiset ja jouduin toden teolla hammasta puremaan ja nieleskelemään, etten olisi puolituttujen ihmisten edessä pillahtanut itkuun. Muutaman kyyneleen sitten vuodatinkin omissa oloissani suihkussa käydessä.

Alun perin suunniteltiin lähtevämme sunnuntain ja maanantain välisenä yönä takaisin Limaan, mutta päätettiin vaihtaa päivää maanantai-iltaan, kun viikonloput ovat aina vähän riskialttiimpia matkustuspäiviä ja olo Huanchacossa tuntui niin hyvältä, ettei huvittanut lähteä. Lähtöpäivän siirto oli varmastikin järkevin päätös tämän reissun aikana. Maanantaiaamuna saatiin tietää miksi.

Herättyämme normaaliin tapaan, vedettiin aamupalaa olohuoneessa, kun joku pisti telkkarin päälle uutisia varten. Su-ma välisenä yönä oli sattunut noin 300 km ennen Limaa paha liikenneonnettomuus. Kolmen bussin ja rekan yhteentörmäys. Viranomaisten epäilyjen mukaan pohjoisesta Liman suuntaan matkalla olleen bussin kuski olisi nukahtanut, ajautunut kovaa vauhtia päin vastaantulevaa bussia, jonka jälkeen perästä tullut rekka oli rysäyttänyt päin nukahtanutta bussia halkaisten sen kahtia ja perään oli ajanut vielä kolmas bussi. Kuvien perusteella vauhti on ollut kova ja romut, ruumiit ja niiden osat oli lennelleet ympäri onnettomuuspaikkaa, muistuttaen jotain räjähdyksen jälkeistä maisemaa. 37 ihmistä kuoli ja yli 80 joutui sairaalahoitoon. Perussa uutisointi on myös aika brutaalia verrattuna Suomen uutisiin. Kaikki näytetään sellaisenaan, kun ne ovat.

Vaikka me tuskin olisimme itse olleet osallisena onnettomuuteen, olen iloinen, että päätimme lähteä vasta maanantai-iltana. Mahdollisesti turvallisin hetki matkustaa, kun kaikki kuskit ovat extraskarppeina liikenteessä. 

Tässä taas painotan sitä, miksi itse olen enemmän kuin valmis maksamaan 10 euroa lisää bussista (Cruz del sur), jolla tiedän olevan kunnolla koulutetut kuskit ja aina yli 4 tunnin matkoilla kaksi kuskia ja heitä seurataan satelliiteillä. Tietenkin huonotuuri on huonoa tuuria, jos joku törmää sinuun, ja se voi käydä kenelle tahansa ja jossittelut on turhaa. Mutta itse en halua rahojani antaa yhtiölle, joka pistää yhden henkilön ajamaan pitkiä matkoja ilman taukoja ja vajaalla koulutuksella. Perun välimatkat ovat yllättävän pitkiä ja tiet huonossa kunnossa. Välillä täällä on tullut sellainen olo, että ihmishenki on todella halpa ja voittoa on tehtävä hinnalla millä hyvänsä. Itsekkyys erityisesti liikenteessä on uskomatonta, vauhti kova, turvavyöt vain koriste ja kun jotain tällaista sattuu, hetki ollaan kauhuissaan ja järkyttyneitä, mutta asian korjaamiseksi ei tehdä mitään. Kun taas seuraava kolari tapahtuu, jälleen hetki kauhistellaan.

Vaikka tiesin, että matka Huanchacosta Limaan tulee menemään hyvin, en saanut juuri silmällistäkään nukuttua. Joka kerta, kun kuulin meidän ohittavan rekan tai toisen bussin, (verhot olivat siis kiinni ja ulkona pilkko pimeää) hätkähdin pakonomaisesti hereillä ja yritin kurkkia ulos. Myöskin edessä istuneen vanhemman pariskunnan ripulipiereskely vähän vaikeutti hengittämistä ja nukahtamista.

Limaan päästyämme palattii takaisin tuttuun ja turvalliseen Flying Dog- hostelliin. Ja kerta meistä tykättiin jo ekalla kerralla, saatiin jopa pyytämättä alennusta huoneestamme 10% päivässä! Jee! Ajateltiin aluksi mennä dormiin, mutta 9 päivää on kuitenkin sen verran pitkä aika, että päädyttiin omaan huoneeseen. Huone maksaa nyt 22€ yöltä. Kallis verrattuna muihin paikkoihin, mutta tämä on Mirafloresissa. Katseltiin jo Barcelonasta hostelleja ja oltaisi sielä haluttu myös oma huone, mutta märkärätti kyllä lävähti naamaan ja todellisuus kotiinpaluusta valkeni hintoja katsellessa. Privaattihuone halvimmillaan 50€ keskusta-alueelta ja koska on pääsiäinen, on se vieläkin kalliimpaa. Varasimme siis dormin 7 yöksi. Ei helkkari!

Tekemisen puutetta ei pitäisi Limassa tulla, kun on niin paljon tuttuja samaan aikaan täällä. Toissa päivänä käytiin illastamassa erään kanadalaisen Amyn kanssa ja nukuttiin, eilen tavattiin ystäväni Anne ja tutustuttiin Barrancon alueeseen, ja palattuamme illalla hostellille päädyttiin vielä karaokebaariin laulamaan. Kyllä, laulettua tuli, mutta onneksi baarissa ei ollut paljoa ketään. Antti ei laulanut, jos joku jäi miettimään. Myöskään Toton Afrikaa ei kannata yrittää, jos ei pääse matalalle.

Tänään paikallinen Turbojugend Lima on päättänyt esitellä meille Liman baarikulttuuria, huomenna on hostellilla bileet, lauantaina meillä on kokkauskurssi hostellilla ja jos sitten saisi jo levätä ja voisi painua Inkamarketille tuhlaamaan rahojaan kaikkeen turhaan tuliaiseen itselleen ja kummilapsilleen. Muut älköön pahastuko, mutta rinkka painaa jo nyt 18 kg, joten ette saa mitään.

Jos Limassa ollessa pysyy vain Mirafloresissa tai muilla hienostoalueilla, saa Limasta oikein kivan ja turvallisen kuvan, mutta totuushan ei ole ihan niin ruusuinen. Siksi lähdetäänkin nyt käymään katselemaan vähän muitakin paikkoja. Äiti, älä huoli, mukana ei ole mitään mitä voisi meiltä varastaa. Eikä me olla menossa niihin vaarallisimpiin paikkoihin! 

Uusi rakkauteni

Olen rakastunut. Antin lisäksi sydämeeni on tullut paikka eräälle uudelle, karvaiselle ystävälle. Picathsulle. Tämän karvanassun kanssa kohtasimme viime tiistaina ja olemme sen jälkeen tavanneet päivittäin. 

Huanchacossa on paljon erilaisia vaihtoehtoja vapaaehtoistöistä. Projektia on, jos jonkin moista, ja vaikka varsinaisesti en itse ole ottanut osaa mihinkään, olen ollut erään hollantilaisen tytön mukana koiratarhalla. Huanchacon koiratarha on yhden miehen projekti, jota vapaaehtoiset pyörittävät paikallisen eläinlääkärin kanssa. Tarhoja on kaksi, joista toisessa on isoja, kadulta pelastettuja aikuiskoiruja ja toisessa tarhassa on 10 aikuista koiraa ja tällä hetkellä 22 koiranpentua. Vapaaehtoiset koittavat järjestää säännöllisesti tapahtumia, joissa koitetaan kerätä rahaa koirille, jotta heidät saisi ruokittua ja rokotettua. 

Valitettavasti Huanchacon katukoiramäärä on aika hulppea ja rahat ovat tiukassa. Huolestuttavaa on se, kuinka huonosti ihmiset huolehtivat koiristaan ja kuinka helposti ne hylätään kadulle, kun ei enää tarvita tai on kasvanu liian isoksi. Meikäläinen ei tuollaista ymmärrä ja suututtaa niin järjettömän paljon. 

No, joka tapauksessa nyt asiaan. Tämä sydämeni varastanut nassukka on nimeltään Picathsu. Hän pisti heti silmään ja aika nopeasti häneen kiinnyinkin. Alkutaival on Picathsulle ollut vaikea ja hän on tarvinnut extra-huolenpitoa ja ruokaa. Hän onkin onnistunut kasvattamaan itselleen kunnon pömppövatsan, vaikka edelleenkin hän on muihin pentuihin verrattuna pieni. Picathsu on suurisilmäinen, vähän muumien Nipsua muistuttava olento, jolle tulee hikka kun hänet ottaa syliin ja hän tuhisee korvaan, kun häntä halaa. Katsoo suoraan silmiin isoilla killisilmillään ja murisee ja haukkuu 50 kiloiselle dobermannille, joka koittaa tulla kerjäämään rapsutuksia, juuri kun hellittelyhetki Picathsun kanssa on kesken.

Olen aivan totaalisen rakastunut tuohon olentoon ja enemmän kuin mitään muuta haluaisin tuoda nassun kotiin. Antti ei ajatuksesta mitenkään lämmennyt ja vaikka se sydämeeni sattuukin, joudun vaan toivomaan, että Picathsu saa hyvän kodin täältä, eikä lopulta joudu takaisin kadulle, josta hänet pelastettiin. Lisäksi koiran roudaaminen toiselta puolelta maapalloa on iso projekti ja hyvin kallis. Myöskin suurin pelkoni on, ettei Picathsu kestäisi pitkää lentomatkaa, kun se on niin pikkuinen ja hauras. Pala sydämestäni jää nyt tänne. Jos tuntuu siltä, että pussista löytyisi muutama ylimääräinen killinki www.gofundme.com sivustolla voi käydä lahjoittamassa itselleen sopivan summan näille Huanchacon karvaturreille.

Huanchaco

Ollaan nyt viikko viihdytty täällä Huanchacossa ja huone on varattu vielä toiseksi viikoksi. Ranta on viihtyisä ja aurinko paistaa, mutta kylä itsessään on kyllä vähän kolkko. Mutta on tämä nyt parempi, kuin nököttää vikat viikot isossa kaupungissa.

Matka Limasta Huanchacoon vei 9 tuntia ja kuten aikaisemminkin, käytettiin taas Cruz del suria. Tällä kertaa tosin bussi oli vähän kalliimpi kuin yleensä (100solea/per naama) ja syykin selvisi, kun noustiin bussiin. Tämä suites-malli oli hienompi, kuin yksikään bussi tai edes lentokone, jossa olen ollut. Muhkeat, pehmeät penkit, jotka sai 180 astetta kallistettua sekä jokaisella omat telkkarit, joista pystyi katsomaan elokuvia tai sarjoja, pelaamaan pelejä ja kuuntelemaan musiikkia. Ei ollenkaan huono! 

Huanchacoon päästessämme haluttiin mennä Casa Fresh nimiseen hostelliin, joka oli saanu hostelwordissa 91% arvostelut. Valitettavasti hostelli oli täynnä ja jatkettiin etsimistä. Päädyttiin sitten kyselyiden jälkeen hostel Mereen ja tadaaaaaa koko hostelli on täynnä suomalaisia. Ei olla koko puolen vuoden reissulla tavattu yhtä montaa suomalaista, kuin täällä yhdessä päivässä. Ensinnäkin hostellin omistaa suomalainen nainen, työntekijöinä on kolme suomalaista ja vieraina lisää suomalaisia. Vastaan kävelee vähän väliä suomalaisia. Huanchaco on kuin Etelä-Amerikan Fuengirola. Antti vähän valitteli suomalaisten paljoudesta, mutta minua se ei haittaa. Minusta on vain mukavaa tavata suomalaisia melkein puolen vuoden jälkeen. Ainut ongelma on, että pitää vähän varoa sanojaan, kun on tottunut jo siihen, ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä ja yhtä äkkiä joka toinen ymmärtääkin.

Ekana päivänä Huanchacossa täällä oli kesänpäättäjäisbileet. Sielä juotiin kaljaa, tanssittiin ja heitettiin maalia toisia päin ja jos huono tuuri käy, saa myös ämpärillisen vettä niskaansa..kolme kertaa.. Otettiin osaa kemuihi ja minä olin juurikin se epäonnekas, joka sai kävellä hostellille litimärkänä ja maalisena, kun Antti tepasteli vaatteet märkänä vain maalista. Nämä päättäjäiset ei kuitenkaan tarkoita sitä, että täällä olisi nyt jotenkin kylmä ja kesä on ohi. Ehei, kyllä lämpöä vielä riittää.

Antti on käynyt jo muutamaan kertaan surffaamassa, mutta minä en ole vielä päässyt. Pientä sairastelua on ollut liikkeellä, johtuen lähinnä erään baarin juomatarjoilusta (kotipolttoisesta viinasta tehtyjä koktaileja), mutta myös mahdollisesti jostain ruuasta, joka on aiheuttanut pahoinvointia. Joten koitamme surffausta joku toinen päivä, kun olo helpottaa.

Tässä Huanchacon vieressä on Chan Chanin rauniot, joita käytiin katselemassa muutama päivä sitten. Sisäänpääsy oli 10 solea elikkäs 3€ ja rauniot oli tylsimmät millä olen käynyt. Yleensä Peru on ollut aika hyvä rahastamaan turistia pääsymaksuillaan, mutta ehkä hekin Chan Chanin kohdalla tajusi, miten tylsä kyseinen paikka on, eikä siitä voi pyytää 3€ enempää. Ehkä se olisi ollut mielenkiintoisempi, jos oltaisi otettu opas, mutta toisaalta, tuskin opaskaan olisi siitä kauhean jännittävää saanut.. Ainakaan 3 euroa jännittävämpää.

Tämä teksti kokonaisuudessaan on ehkä vähän tylsä, mutta Huanchacossa nyt ei ihan niin paljoa tapahdu, että tästä paljoa jännittävämpää saisikaan. Nyt mennään kattomaan surffikisaa tuohon viereen. Heippu! Ainiiin 27 päivää ja ollaan kotona! JEEEE!!

Arequipa ja Lima

Arequipassa viihdyttiin oikein hyvin ja tekemistä riitti joka päivälle, varsinkin kun oli paikallista seuraakin. Sammakkomehu oli brutaalitoimitus, jossa elävä sammakko joutui luopumaan hengestään meidän takia.

Yhtenä iltana käytiin katsomassa Diegon keikkaa (tutustuttiin häneen La Pazissa) ja seuraavana päivänä mentiin syömään yhdessä lounasta Picanteriaan. Picanterioista saa tyypillistä perulaista ruokaa vähän mausteisempana. Tilasimme mm. marsua. Antti joutui syömään lähes koko marsun yksin, koska omia makuhermoja tämä herkku ei juurikaan hivellyt. 

Illalla mentiin sitten Diegon luokse. Diegon ja hänen serkkunsa kanssa maalailtiin Diegon soittohuoneen seinää ja juotiin viiniä. Myöhemmin hypättiin taksiin ja mentiin eräälle punk-klubille, joka kuulemma on kyllä ilmeisesti laillinen, mutta poliisit tulevat usein keskeyttämään keikat. Oltiinkin paikan ainoat gringot.

Viimeiset viisikuukautta on tullut varsin paljon kuunneltua latinomusiikkia ja olen jopa alkanut pitää joistain kappaleista, mutta vaihtelunvuoksi olikin oikein kiva päästä myös kuulemaan muutakin musiikkia. Bändit oli oikein hyviä ja paikka miellyttävä vaikka olikin aika tukossa.

Arequipasta suunnattiin sunnuntai-iltana 17 tunnin bussilla Limaan. Matka oli puuduttavan pitkä, mutta Limassa odotti ihana aurinko ja lämpö. Hostellia saatiin vähän etsiä, kun kaikki oli täynnä eikä meillä ollut varausta. Päädyttiin Mirafloresin alueelle Flying dog hostelliin, joka ei varsinaisesti huoneiltaan mikään viihtyisin hostelli ole, mutta joka henkilökuntansa takia on itselleni mieluisa. Baarityöntekijät Bill ja Niina (pitkästä aikaa tavattiin suomalainen!!!) ovat mahtavia tyyppejä ja heidän takiaan voisin tulla toistekin tähän hostelliin. Ainoa epämääräinen tyyppi on eräs brasilialainen, joka esittelee paikkaa uusille vieraille ja joka päivä hengailee hostellilla, joko pienessä hönössä tai krapulassa. Myöhemmin minulle myös selvisi, ettei kyseinen tyyppi edes ole töissä täällä vaan eräässä toisessa hostellissa.

Limassa ollaan nyt tällä kerralla vain neljä yötä, mutta parin viikon päästä palataan takaisin reiluksi viikoksi, ennen paluulentomme lähtöä. Tässä neljässä päivässä olemme olleet varsin laiskoja, eikä juurikaan olla Mirafloresin alueelta poistuttu. Lähinnä olemme kärsineet "pienimuotoisista" krapuloista. Tiistaina juhlittiin minun synttäreitä puoli kuuteen asti aamulla, syöden sushia ja käyden salsaklubilla ja keskiviikkona oli eräiden pitkään Limassa viihtyneiden chileläisten läksiäiset. Eilinen menikin sitten puoliunessa ja mentiinkin ajoissa nukkumaan. Mutta kuten sanoin, ollaan parin viikon päästä tulossa takasin, joten silloin sitten enemmmän tutustumista kaupunkiin.

Tänään yöbussilla mennään Trujilloon ja siitä sitten toinen pikkubussi Huanchacoon. Kaverini Joni suositteli tätä paikkaa, joten menemme nyt sinne ja katsotaan kauanko viihdytään. Toivottavasti paikka on sen verran viihtyisä, että haluamme jäädä pariksi viikoksi sinne. Kuten aiemmassa tekstissä sanoin matkaväsymyksen vaivaavan, joten haluamme vain löytää paikan, jossa saa olla rauhassa, eikä tarvitse koko ajan mennä paikasta tosieen raahaten rinkkaa mukana. Amen.