Viimeinen etappi suorittettu. Kohta kotiin!

Huanchacossa sielu lepäsi ja vähäsen jopa harmitti lähteä Limaan, kun oli jo päässyy laiskottelun makuun. Yhtäkkiä onkin tultu siihen vaiheeseen, ettei voidakaan enää todeta, että minnekään ei ole kiire, kun tuota aikaa nyt on. Herran jestas! Ei ole enää! Mehän ollaan ihan just lähdössä Barcelonaan ja siitä kotiin!

Huanchacossa kaksi viikkoa sujuikin äärimmäisen laiskoissa merkeissä. Antti kävi välillä surffaamassa, minä kokeilin kerran ja totesin sen olevan perseestä liian voimakkaan virtauksen takia ja aaltojen takia, jotka heittivät minut kerta toisensa jälkeen rantaan ennen kuin kerkisin edes yrittää aaltojen nappaamista. Antin surffaillessa kävin omaa rakasta nassua katsomassa koiratarhalla. Vikana päivänä oli sydäntäsärkevät jäähyväiset ja jouduin toden teolla hammasta puremaan ja nieleskelemään, etten olisi puolituttujen ihmisten edessä pillahtanut itkuun. Muutaman kyyneleen sitten vuodatinkin omissa oloissani suihkussa käydessä.

Alun perin suunniteltiin lähtevämme sunnuntain ja maanantain välisenä yönä takaisin Limaan, mutta päätettiin vaihtaa päivää maanantai-iltaan, kun viikonloput ovat aina vähän riskialttiimpia matkustuspäiviä ja olo Huanchacossa tuntui niin hyvältä, ettei huvittanut lähteä. Lähtöpäivän siirto oli varmastikin järkevin päätös tämän reissun aikana. Maanantaiaamuna saatiin tietää miksi.

Herättyämme normaaliin tapaan, vedettiin aamupalaa olohuoneessa, kun joku pisti telkkarin päälle uutisia varten. Su-ma välisenä yönä oli sattunut noin 300 km ennen Limaa paha liikenneonnettomuus. Kolmen bussin ja rekan yhteentörmäys. Viranomaisten epäilyjen mukaan pohjoisesta Liman suuntaan matkalla olleen bussin kuski olisi nukahtanut, ajautunut kovaa vauhtia päin vastaantulevaa bussia, jonka jälkeen perästä tullut rekka oli rysäyttänyt päin nukahtanutta bussia halkaisten sen kahtia ja perään oli ajanut vielä kolmas bussi. Kuvien perusteella vauhti on ollut kova ja romut, ruumiit ja niiden osat oli lennelleet ympäri onnettomuuspaikkaa, muistuttaen jotain räjähdyksen jälkeistä maisemaa. 37 ihmistä kuoli ja yli 80 joutui sairaalahoitoon. Perussa uutisointi on myös aika brutaalia verrattuna Suomen uutisiin. Kaikki näytetään sellaisenaan, kun ne ovat.

Vaikka me tuskin olisimme itse olleet osallisena onnettomuuteen, olen iloinen, että päätimme lähteä vasta maanantai-iltana. Mahdollisesti turvallisin hetki matkustaa, kun kaikki kuskit ovat extraskarppeina liikenteessä. 

Tässä taas painotan sitä, miksi itse olen enemmän kuin valmis maksamaan 10 euroa lisää bussista (Cruz del sur), jolla tiedän olevan kunnolla koulutetut kuskit ja aina yli 4 tunnin matkoilla kaksi kuskia ja heitä seurataan satelliiteillä. Tietenkin huonotuuri on huonoa tuuria, jos joku törmää sinuun, ja se voi käydä kenelle tahansa ja jossittelut on turhaa. Mutta itse en halua rahojani antaa yhtiölle, joka pistää yhden henkilön ajamaan pitkiä matkoja ilman taukoja ja vajaalla koulutuksella. Perun välimatkat ovat yllättävän pitkiä ja tiet huonossa kunnossa. Välillä täällä on tullut sellainen olo, että ihmishenki on todella halpa ja voittoa on tehtävä hinnalla millä hyvänsä. Itsekkyys erityisesti liikenteessä on uskomatonta, vauhti kova, turvavyöt vain koriste ja kun jotain tällaista sattuu, hetki ollaan kauhuissaan ja järkyttyneitä, mutta asian korjaamiseksi ei tehdä mitään. Kun taas seuraava kolari tapahtuu, jälleen hetki kauhistellaan.

Vaikka tiesin, että matka Huanchacosta Limaan tulee menemään hyvin, en saanut juuri silmällistäkään nukuttua. Joka kerta, kun kuulin meidän ohittavan rekan tai toisen bussin, (verhot olivat siis kiinni ja ulkona pilkko pimeää) hätkähdin pakonomaisesti hereillä ja yritin kurkkia ulos. Myöskin edessä istuneen vanhemman pariskunnan ripulipiereskely vähän vaikeutti hengittämistä ja nukahtamista.

Limaan päästyämme palattii takaisin tuttuun ja turvalliseen Flying Dog- hostelliin. Ja kerta meistä tykättiin jo ekalla kerralla, saatiin jopa pyytämättä alennusta huoneestamme 10% päivässä! Jee! Ajateltiin aluksi mennä dormiin, mutta 9 päivää on kuitenkin sen verran pitkä aika, että päädyttiin omaan huoneeseen. Huone maksaa nyt 22€ yöltä. Kallis verrattuna muihin paikkoihin, mutta tämä on Mirafloresissa. Katseltiin jo Barcelonasta hostelleja ja oltaisi sielä haluttu myös oma huone, mutta märkärätti kyllä lävähti naamaan ja todellisuus kotiinpaluusta valkeni hintoja katsellessa. Privaattihuone halvimmillaan 50€ keskusta-alueelta ja koska on pääsiäinen, on se vieläkin kalliimpaa. Varasimme siis dormin 7 yöksi. Ei helkkari!

Tekemisen puutetta ei pitäisi Limassa tulla, kun on niin paljon tuttuja samaan aikaan täällä. Toissa päivänä käytiin illastamassa erään kanadalaisen Amyn kanssa ja nukuttiin, eilen tavattiin ystäväni Anne ja tutustuttiin Barrancon alueeseen, ja palattuamme illalla hostellille päädyttiin vielä karaokebaariin laulamaan. Kyllä, laulettua tuli, mutta onneksi baarissa ei ollut paljoa ketään. Antti ei laulanut, jos joku jäi miettimään. Myöskään Toton Afrikaa ei kannata yrittää, jos ei pääse matalalle.

Tänään paikallinen Turbojugend Lima on päättänyt esitellä meille Liman baarikulttuuria, huomenna on hostellilla bileet, lauantaina meillä on kokkauskurssi hostellilla ja jos sitten saisi jo levätä ja voisi painua Inkamarketille tuhlaamaan rahojaan kaikkeen turhaan tuliaiseen itselleen ja kummilapsilleen. Muut älköön pahastuko, mutta rinkka painaa jo nyt 18 kg, joten ette saa mitään.

Jos Limassa ollessa pysyy vain Mirafloresissa tai muilla hienostoalueilla, saa Limasta oikein kivan ja turvallisen kuvan, mutta totuushan ei ole ihan niin ruusuinen. Siksi lähdetäänkin nyt käymään katselemaan vähän muitakin paikkoja. Äiti, älä huoli, mukana ei ole mitään mitä voisi meiltä varastaa. Eikä me olla menossa niihin vaarallisimpiin paikkoihin!