Jouluton joulu ja kohti Santiagoa

Ja niin vain aika kului ja tuli päivä, jolloin Hälinen-Hämäläinen kombo päätti jatkaa matkaa lämpimille vesille. Tänään siis kohti Santiagoa. Luvassa jälleen kerran 14 tuntia bussissa ja huonosti nukuttu yö. Mutta sehän ei haittaa, kun tietää, että lämpötila tulee kohoamaan 15 asteella ja vihdoin voi pakata takin, pipon, kaulaliinan ja hanskat syvälle rinkkaan. Ehkä sitten Perun tai Bolivian vuoristossa kaivetaan ne taas esille.

Vaikka olemmekin viihtyneet hyvin Chiloella ja erityisesti Mirtan, Pedron ja Franin luona, alkaa jatkuva kylmyys jo vähän kyrsiä. En minä Suomesta lähtenyt sen takia, että saisin palella toisella puolella maailmaa. Vaan siksi, että voin imeä aurinkoa ja lämpöä itseeni ja sitten jakaa näitä lesoilukuvia facebookissa/instagramissa. Noh, eihän tämä kylmyys ole mitään verrattuna Suomeen, josta jouluaattona saatiinkin viestiä -25 asteen pakkasista, mutta Suomessa sentään pääsee esim. talon sisälle lämpimään, toisin kuin täällä. Ainut lämmin paikka on kuumasuihku tai kaikki vaatteet päällä neljän viltin alla sängyssä. Myöskään paikallisille ei parane valittaa kylmää koska: "You are from Finland, you don't feel cold". Jep, niinhän se on.

Kerittiin kyllä paljon tekemään kahdessa viikossa täällä ja erityisen iloinen olen siitä, miten paljon enemmän on taas oppinu espanjaa. Pääasiassa koko kaksi viikkoa ollaan kommunikoitu espanjaksi. Tietenkään vieläkään en ymmärrä tarpeeksi hyvin, mutta jo huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin. Ja luonnollisesti vain jos puhutaan hitaasti. Olen vihdoin myös alkanut ujosti puhumaan Antin avustuksella espanjaa. Kieliopillisesti väärin ja ilman, että osaisin kunnolla imperfektejä tai muistaisi sanoja, mutta yleensä pointti on tullut selväksi kun tarpeeksi kauan änkyttää ja hakee sanoja. Siispä tap tap tap- taputan itseäni päähän ja totean: "tästä se lähtee".

Joulukin oli ja meni ja meiltä se menikin sitten aivan totaalisesti ohi. Täällä kun ei ole tapana viettää joulua mitenkään suuresti. Tai ainakaan tässä perheessä. Illallinen syödään yhdessä ja that's it. 24. Päivä herätessäni katselin vähän kateellisena kuvia facebookista, kun kaikilla oli kivoja joulupäivityksiä. Sen jälkeen nousimme ylös ja menimme syömään aamupalaa. Leipää marmelaadilla. Ei riisipuuroa. Sitten makoilimme sängyssä lounaaseen asti, joka oli kaksi päivää vanhaa tomaattikeittoa. Sitten skypeiltiin vähä äiskien ja iskien ja veljen kanssa ja käväistiin kaupassa ostamassa pullo punaviiniä ja koiralle keksejä. Oltiin päätetty Antin kanssa tehdä illalla ruuaksi munakoisopitsoja ja makaroonilaatikkoa. Lisukkeena salaattia. Taloon saapui yllättäen vielä aatoksi ranskalaisperhe, mutta onneksi ruokaa silti riitti kaikille. Toinen viinipullo tuotti pettymyksen korkkivian takia ja kohta lähdetäänkin tekemään reklamaatiota. Siinäpä se joulu sitten oli. Olen itse todella jouluihminen ja rakastan joulussa lämpöä, ruokaa, ihmisiä, saunaa, typeriä perinteisiä jouluohjelmia, suklaata, joululauluja ja ylipäätänsä joulua kaikkine, muiden mielestä tyhmine, lisukkeineen. Minusta se on ihanaa. Joten minulle tämä joulu oli pienoinen pettymys ja sen myötä tuli koettua ensimmäinen iso koti-ikävä. Onneksi joulu tulee joka vuosi ja tänä vuonna Suomesta saatiinkin ihania, iloisia uutisia pienen pienestä nyytistä, jonka haikara toi Antin isoveljen perheelle. 

Pientä uusivuosistressiäkin saatiin aikaiseksi, kun tajuttiin, että kaikkialla hinnat pompsahtavat nelinkertaisiksi uudenvuodenaattona. Mutta, kuten jo pikkuhiljaa pitäisi alkaa oppimaan, asioilla on tapana järjestyä. Lauran kautta tutustuttiin Claudioon, joka pisti meille viestiä, josko haluaisimme osallistua talonvuokraukseen uutenavuotena Valparaisossa hintaan 20€ per naama. No, lienee sanomattakin selvää, että halutaan. Joten, problem solved, Valparaiso, täältä tullaan!

Kuvia ei vieläkään tule, kun ei ole tietokonetta käytössä.. Ehkä seuraavalla kerralla sitten! Ciao!

Chiloe, Chilen Suomi

Saavuttiin Chiloen saarelle Ancudin kylään lauantaiaamuna. 14 tunnin matka bussissa on aina vähän nihkeä ja yöunet jäi lyhyiksi. Onneksi majoitus löytyi ihan bussiaseman vierestä. 

Oltiin katsottu etukäteen tripadvisorista paikkoja, joissa yöpyä Ancudissa. Laura sitten ystävällisesti auttoi meitä soittamalla hostel Australiin ja varasi meille huoneen, koska oma kielitaitomme ei vielä riitä puhelimessa puhumiseen eikä meillä kyllä ole paikallista numeroakaan millä soitella. 

Kun saavuttiin perille, meitä vastassa oli aivan ihastuttava, vanhempi rouvashenkilö Mirta, hänen columbialainen miehensä Pedro ja heidän tyttärensä Francis. Ensihetkestä lähtien tunsimme olomme todella tervetulleiksi. Meidän lisäksi hostellissa oli vain yksi vieras, meksikolainen Alberto ja samana päivänä saapui myös hänen ystävänsä Carolina, joka on puoliksi chileläinen ja puoliksi ruotsalainen. 

Olen jo hetken yrittäny miettiä miten osaisin oikeilla sanoilla kertoa, kuinka upeita ihmisiä Mirta ja Pedro ovat, mutta on vaikea löytää sanoja, jotka kuvaisivat heitä täydellisesti ja riittävästi. He ovat äärimmäisen hyväsydämisiä, avuliaita ja kärsivällisiä ihmisiä, jotka ovat vuosi sitten kokeneet kovan menetyksen, kun koko heidän hostellinsa paloi maan tasalle. Vakuutusta ei ollut ja nyt taskussa painaa iso laina ja ikä lähentelee molemmilla 70-vuotta. Silti he ovat joka päivä iloisia ja uurastavat uuden hostellinsa eteen. Mirtan räiskyvä luonne saa nauramaan ja Pedron rauhallinen luonne taas tuo tietynlaista rauhaa itsellekin.

Hostelli on siis vielä keskeneräinen, mutta päästiin asuttamaan ekoina vieraina Alberton ja Carolinan lisäksi uudet huoneet, käyttämättömät sängyt ja petivaatteet. Oma huone on 23 euroa ja on huomattavasti halvempi, kuin monissa muissa hostelleissa tai homestayssä. Suihkut ja keittiö hostellin puolella vielä puuttuu, mutta ollaan saatu käyttää Mirtan ja Pedron suihkua ja keittiötä, joten se ei ole ollut ongelma.

Sitten! Pingviinit! Kyllä!!! Ne on nyt nähty ja täytyy kyllä sanoa, että kohtaaminen oli niin liikuttava, että kyyneleet eivät olleet kaukana. Sielä ne pienet taapertajat köllötteli kallioilla ja kipusivat kohti mäenhuippua ja meikäläinen hymyili kuin Naantalinaurinko. Lopuksi retken kruunasi saukko perkele, joka hirveällä kiireellä polskutti menemään ja merileijona, joka juuri ja juuri vaivautui nostamaan päätään meidän mennessä ohi. To do-listani lyheni nyt yhdellä kohdalla.

Mitäs muuta. Niin Chiloen saari. Ensivaikutelma saaresta ylipäätänsä oli: "wau, näyttää ihan Suomen kesältä". Lähempi tarkastelu osoitti ensivaikutelman todeksi. Täältä löytyy mm. Koivuja, haapoja, päivänkakkaroita, iskän lempikukkia eli lupiineja, apiloita, kissankelloja, voikukkia ja kaiken lisäksi talot on rakennettu puusta. Maisemat on hyvin samanlaiset kuin Suomessa, tosin järvien sijaan täällä on meri ja enemmän mäkiä. Joku on ehkä joskus kuullut minun mainitsevat siitä, kuinka Suomen kesä on mielestäni yksi maailman kauneimmista asioista ja kuinka en halua olla reissussa kesäisin, etten missaisi kesää. Joten ei varmasti ihme, että viihdymme täällä Antin kanssa. Itseasiassa jopa niin hyvin, että päätettiin jäädä jouluksi tänne Mirtan, Pedron ja Franin seuraan.

Saarella riittää paljon tekemistä ja ollaankin käyty muissakin kylissä ja tarkoitus olisi vielä käydä parilla muulla lähisaarella. Tosin välillä on sateisia päiviä ja silloin ei jaksa lähteä mihkään kauas. Näinä päiviä on meillä aikaa vaikka muille jakaa ja ollaankin auteltu Mirtaa ja Pedroa hostellin remontissa. Maalailtu lähinnä seiniä. 

Asia, johon on tullut kiinnitettyä huomiota täällä etelä-amerikassa on se, kuinka ihmiset auttavat toisiaan. Metroissa ja busseissa käy jengiä soittamassa tai muuten esiintymässä tai vaan pyytämässä rahaa ja heitä kyllä autetaan. Se muutaman kolikon antaminen ei varmasti omaa budjettia kaada, mutta sillä voi olla iso merkitys sille, jolta puuttuu "se joka päiväinen leipämme". Tiedä sitten onko auttaminen täällä jotenkin yleisempää sen takia, että oma valtio ei kyllä kauheasti auta näitä superköyhiä ja kodittomia tai työnsämenettäneitä, joilla odottaa viisi pientä suuta ruokittavana kotona. Oli niin tai näin, minusta on hienoa, että porukka auttaa toisiaan, kun apua tarvitaan ja mitä itse voi tällaisesta oppia, esimerkiksi romanikerjäisten suhteen. Tietty tähän voisi vielä jaaritella siitä, kuinka valtio voisi käyttää rahaa näiden asioiden parantamiseen ja korruptio sitä ja tätä ja plaa plaa, mutta se onkin jo ihan toinen asia se. Hyvä te toisia auttavat ihmiset, hyvä solidaarisuus ja se paljon puhuttu "lähimmäisen rakkaus" ja inhimillisyys! Peace and love! Nyt menen tekemään chili sin carnea ja opettelemaan espanjaa. Ja tutustumaan uuteen asukkaaseen, joka on muuten TADAAAAA SUOMESTA!

Mendozan viinit ja chileläinen ystävällisyys.

Saavuttiin toissa päivänä Santiagoon ja samalla jätettiin, tämän matkan osalta, Argentiina taakse. Seuraavat 1,5 - 2 kuukautta olisi tarkoitus viettää Chilessä. Mendozasta Santiagoon matka kesti 7 tuntia ja mentiin Andien läpi upeita maisemia katsellen. Matka meni oikein hyvin eikä vuoristotie aiheuttanut minulle harmaita hiuksia. Molemmilla puolin vuoria tiet oli oikein superhyvässä kunnossa ja rajallakaan ei mitään ongelmia ilmennyt.

Mendozassa viihdyttiin neljä päivää ja itse olisin ainakin voinut pidempäänkin olla. Hieno kaupunki ja hyvää viiniä. Käytiin kahdella eri viinitourilla. Toinen oli puolen päivän tour, joka maksoi 210 pesoa eli 13 euroa per naama. Käytiin kahdella eri viinitilalla ja yhdellä oliiviöljytehtaalla. Toinen, koko päivän viinitour, maksoi 500 pesoa eli 32 euroa, ja se oli tarkoitus suorittaa pyörillä. Mutta koska kyseisenä päivänä oli taas joku yleinen pyhäpäivä ja viinitilat meni vähän aikaisemmin kiinni, pyöräilimme vain noin kaksi kilometria ensimmäiseltä viinitilalta toiselle. Myös matkaa hidasti eräs marokkolainen tyttö, joka ei osannut ajaa pyörällä. Tosin kyllä se sitten ensimmäisen kilometrin jälkeen lähti rullaamaan, vaikka jarruttaessa tyttö olikin ongelmissa ja nurin ojassa. Ainakin hän takasi muille kanssa pyöräilijöilleen hupia. 

Mendozan hostellissa on saatu tähän mennessä aivan ehdottomasti paras aamupala. Ihana ja herttainen nainen Claudia, valmisti joka aamu sitruunalettuja ja munakasta ja muuten oli tarjolla muroja, leipää, pullaa, keitettyjä munia, kahvia, teetä, mehua ja hedelmiä. Mutta Mendoza tarjosi tähän mennessä myös matkamme oksettavimmat ruuat. Antti, joka syö melkein mitä vain ja tykkää aina kaikista ruuista, ei kyennyt syömään annostaan loppuun, eikä itsellänikään yökkäilyt olleet kaukana, Mentiin eräs ilta etsimään ravintolaa, jotta saataisi vähän kuvetta rinnan alle. Aikamme harhailtua päädyttiin erääseen ravintolaan pääkadun varrelta, ravintola-alueelta. Antti tilasi jotain kalaa ja riisiä ja minä tilasin lihaa (biffe de lomo a la pimienta, malbec, ym). Antin kala oli oksettavaa, ylikypsää mössöä, jota ei uskaltanut ruokamyrkytyksen pelossa syödä. Jopa riisi oli onnistettu pyörittämään jossain paskanmaku -mausteessa. Minun lihani piti olla paras pala lehmästä mitä voi saada. Liha oli oksettavan näköistä ja sitkeää, läskinpaloilla höystettynä. Kastike, joka oli heitetty pihvin päälle, muistutti paakkuuntunutta spermaa ja sai minut yökkäilemään. Tarjoilijamme kanssa kielimuuri esti meitä kertomasta miksi ruokamme ei meitä miellyttänyt ja ainut asia mitä pystyimme sanomaan oli "no me gusta" ja "no bueno". Tarjoilija tarjosi kuitenkin mahdollisuutta jälkiruokaan, joka olisi ollut vanukasta, mutta päätimme skipata tarjouksen. Sen sijaan jouduimme maksamaan syömättä jääneet annoksemme ja manaamaan keskenämme ravintolaa alinpaan helvettiin.

Viinit Mendozassa sen sijaan mielytti makunystyröitä ja siksipä tähän tekosyyhyn vedoten juotiinkin viiniä joka ilta. Ai että. Nyt onkin sitten aika vähän skarpata liikunnan ja viini suhteen. Vähemmän viiniä enemmän lenkkejä. Tosin Chilekin taitaa olla aikalailla myös tunnettu maailman parhaista viineistä.

Santiagossa päästiin kaverini Lauran luokse kolmeksi yöksi. Kämppä on aivan keskustassa ja Laura on ollut ihan mahtava ja superavulias! Ollaan eletty kyllä herroiksi täällä. Eilen illalla käytiin Couchsurfinbileissä ja sieltä ensimmäisen viiden minuutin sisällä eräs paikallinen tyttö lupasi meille yöpaikan jostain päin maaseutua vanhempiensa luota. Jos joku on lukenut Che Guevaran moottoripyöräpäiväkirjan (kiitos Antin sisarukset ja serkut upeasta lahjasta), tietää kuinka Che puhuu Chileläisten ystävällisyydestä ja avuliaisuudesta. Ollaan todella päästy ensimmäisen kahden päivän aikana tutustumaan tähän samaan. Herran jestas miten avoimia ihmiset ovat. Ihan hämmentyy tällaisesta.  Innolla odotan miten tämä tästä etenee. Ja aiomme hyödyntää couchsurfingiä majotusten suhteen, koska Chile on kyllä huomattavasti kalliimpi verrattuna Argentiinaan. Eilinen ruokakauppareissu hipoi jo Suomen hintoja. 

Ollaan nyt ekalla kerralla Santiagossa vaan kolme päivää ja huomenna jatketaan Chiloen saarelle 14 tunnin yöbussilla (hinta oli muistaakseni 17000 pesoa per naama eli 23 euroa per naama). Vihdoin pääsen (toivottavasti) näkeään pingviinejä!!! Ystävät, olen tulossa!! Tullaan sitten etelästä viimeistään uudeksi vuodeksi takaisin Santiagoon tai Valparaisoon. Suunnitelmat kun aina tuntuu vähä muuttuvan ja oikeastaan ei kyllä olla vielä edes mietitty ihan loppuun asti suunnitelmiamme. Henrille ja Sussulle tiedoksi, että ensisijainen toiveemme joulun suhteen oli, että te olisitte tulleet tänne :D Nyt sitten tyydymme vain keksimään jotain muuta.

Kirjottelenkin sitten myöhemmin lisää kun taas matka on jatkunut. Heippu! 

Viinitilalla

 Antti juotti, kun maistelussa ei saanu tarpeeksi

 Sinne menee jo muutama litra

Nämä ovat rypäleitä. Mustia rypäleitä 

Ja nämä ovat sitten viinejä

 Ihan kivat maisemat matkanvarrella

Ei hullumpaa

Chileläistä herkkua pitikin heti ekana päivänä maistella. Avokaadotöhnähodarisetti. (Italiano nimeltään)

Terve Cordoba!

Nyt on opiskelut taman reissun osalta suoritettu ja olikin jo niin rankkaa, etta pakko jatkaa lomailua ja lepaamista. Opiskelun aiheuttama stressi (ja koulun ilmastointi) kun aiheutti minulle pienen flunssankin. Kolmannen flunssan kahden kuukauden sisalla. Vaikka aluksi epailin, tulisiko opiskelusta olemaan mitaan hyotyta, niin taytyy myontaa, etta kylla siita nyt ainakin vahan enemman jai kateen, kuin ennen opintoja. Nyt tuntuu, etta olisi jo vahan valmiuksia ymmartaa keskusteluja ja pystyy sanomaan muutakin kuin: " No entiendo". Tosin ymmartamisen suhteen vaaditaan selkeaa ja hidasta artikulointia. Ja toistamista moneen kertaan :D

Kuten viimeksi mainitsin, olimme menossa tangotunnille. Meista ei todellakaan tullut parkettien partaveitsia. Tango on vaikeaa! Nayttaa helpolta ja sita ajattelee, etta akkiakos tuosta nyt sen opettelen, mutta ei se ihan niin mennytkaan. Kyse on siis Argentiinalaisesta tangosta, joka on todella dramaattista, ei mitaan suomalaista tangoa, jota ainakin jokainen vanhojentansseihin osallistunut on kokeillut. Mutta onneksi Argentiinassa on mahdollista tanssimisen sijaan menna vain katsomaan tangoa. Naita paikkoja kutsutaan milongaksi. Kavaistiinkin yhtena iltana ihan vain katsomassa kun ihmiset tanssivat, livebandin tahtiin ja lopuksi viela tuli oikein ammattilaiset vetamaan oman tangoshownsa. Jos Buenos Airesiin eksyy suosittelen kaymaan milongassa, joka sijaitsee osoitteessa Peru 571, sisaanpaasymaksu oli 80 pesoa ja paikalla on maanantaisin ja keskiviikkoisin livebandi, joka kylla tuo heti tunnelmaan lisaa.

Ensimmaisena viikonloppuna saksalaiset ystavamme Jan ja Mace tulivat Buenos Airesiin ja paatetiin lahtea tutustumaan Buenos Airesin yoelamaan. Jotenkin tama argentiinan aikataulu ei yhtaan toimi minulle, varsinkin kun oli koko viikon herannyt ajoissa kouluun. Oltiinkin Antin kanssa kahden maissa jo niin puhki, etta oli pakko lahtea kotiin nukkumaan. Ja kahdelta juhlat vasta alkaa taalla. Lauantaina annettiin toinen yritys. Paivalla oli jotkut teknopileet, jossain puistossa, jonne sitten paatettiin lahtea kaymaan. Juhlat alkoi kolmelta ja siela sitten kymppiin asti jorailtiin, keskella hyvin nuorta vakea. Ihan ok kemut, mutta paremmissakin on oltu. Naiden juhlien jalkeen suunnattiin takaisin hostellille "siistiytymaan" ja lahdettiin johonkin kotibileisiin. Eras hostellimme tyontekija kutsui meidat juhliin, joka oli taynna vaihtareita. Tavattiinkin sitten yksi suomenruotsalainen poika. Juhlat oli kuivat ja tylsat. Kauaa ei juhlissa viihdytty ja kerattiinkin oma porukka kokoon ja lahdettiin jatkamaan. Paatettiin suosiolla vaan menna takaisin hostelille ja juoda siela olut tai pari ja menna nukkumaan.

Fuerza Bruta show, jota kavimme katsomassa toissa sunnuntaina, oli huikea! Se oli sekoitus musiikkia, tanssia, taidetta, efekteja, kaikkea. Katsojat otetaan mukaan esitykseen. Ihan mahtava esitys! Jos joskus tulee tilaisuus, niin kannattaa ehdottomasti menna katsomaan. Shown hinta oli noin 12 euroa per naama. New Yorkissa sama lysti maksaa noin 60 US dollaria. En pysty oikein kuvailemaan esitysta, koska se oli niin erikoinen.

Toinen esitys, joka kaytiin katsomassa oli El Bomba De Tiempo- rumpuryhma. Siina yksi aija tekee kasilla erilaisia merkkeja muille soittajille ja muut osaa lukea niita ja muuttaa sen mukaan rytmia jne. Liput oli 4,5 euroa ja kyseinen esitys on joka maanantai. Esitys oli kylla mahtava. Harmi, etta viikonlopun jaljilta oltiin aika vasyneita ja tiistaina oli taas aikanen heratys kouluun, niin ei lahdetty enaa jatkoille, vaan oltiin tylsia ja painuttiin kotiin tekemaan laksyja ja nukkumaan.

Muuten oltiinkin aika kiltisti opintojen parissa, eika turhaa riekuttu yota myoten ulkona. Vikaa koulupaivaa lukuunottamatta. Koska toisen opiskeluviikkomme maanantai oli yleinen pyhapaiva, ei meilla ollut koulua. Maanantain tunnit tietenkin korvattiin sitten tiistain, torstain ja perjantain ekstratunneilla. Olihan me kuitenkin maksettu myos maanantain tunneista. Niinpa perjantai-iltana jarjestetty tunti oli vahan muista tunneista poikkeava. Viininmaistelutunti :D Lahinna opettaja kertoi meille Argentiinan viinialueista ja rypaleista ja me juotiin kaikki viinit mita opettajan oli paikalle tuonut. Oikein hyvilta maistui. Niihin sitten parempi tutustuminen huomenna, kun suunnataan Mendozaan. Viinimaisteluista lahdettin Palermoon katsomaan eraan paikallisen kaverimme kanssa hanen lempibandiaan. Bandin nimi oli Carabefunk (muistaakseni) ja tyyliltaan bandi soitti Kolumbialaista fuusiosalsaa. Harmi, etta bandi ei soittanut ihan silloin kun sen piti eli 23.45 vaan vasta 2.30, jolloin oltiin taas aika finaalissa Antin kanssa. Ennen bandia kuitenkin naimme jonkun aivan jarkyttava huonon jenkkibandin, tyylilla Nickelback seka omasta mielestani hienon tanssiesityksen ryhmalta Kronos en movimiento. Tanssi oli jotain Afrofuusiota ja todella hammentava.

Otettiin Buenos Airesista yobussi Cordobaan (maksoi muistaakseni 50€ yhteensa kahdelta)  ja nyt on oltu kolme paivaa cordobassa. Tasta kaupungista ei kylla ole paljon kerrottavaa. Varsin tylsa paikka. Tai kai taallakin olisi tekemista, jos lahtisi ulos kaupungista, mutta joudutaan nyt laskemaan rahojamme aika tarkkaan, ettei tarvitsisi nostaa enempaa turhaan argentiinan pesoja automaatista. Niinpa siis kaikki ylimaarainen kulu ollaan jatetty valiin ja panostetaan sitten Mendozassa viinitoureille. 

Tänään onkin polskuteltu hostellin uima-altaalla (joka on enemmänkin kahluuallas) kun siihen vaihdettiin vesi eilen. Aurinko on viimeiset pari paivaa porottanut todella kuumasti, joten raikas pulahdus kylmaan veteen teki hyvaa. Ja nyt vaan odotellaan seuraavan yobussin lahtoa kohti Mendozaa. Matka kestaa 10 tuntia ja maksoi 66euroa kahdelta.

Olin aika peloissani naista yobusseista, Kambodzassa kokemani yobussi onnettomuuden jalkeen. Mutta ilokseni sain huomata, etta taalla bussit on todella hyvia ja tiet priima kunnossa, joten taman yon bussi ei jannita laheskaan niin paljoa..

Kuvia laitan taas myohemmin kunhan paasen koneelle joka oikeasti toimisi kunnolla..