San Pedrossa päänsärkyä ja Iquiquessa surffausta

Päästiin Calderasta San Pedro De Atacamaan noin tunnin myöhässä aikataulusta. Se onkin aikalailla ensimmäinen "pidempi" myöhästyminen tällä reissulla. Aasiassahan nämä myöhästymiset olivat jotakuinkin normi eikä poikkeus, mutta täällä aikataulut on pitäneet. 

Hostelli löytyi yllättävän helposti, järkevällä hinnalla (8000 pesoa/ yö per naama, dormissa) ja päästiin suunnittelemaan kolmen päivän autiomaa- seikkailuamme. Noustiin varsin nopeassa tahdissa merenpintatasosta 2800 metriin, joka aiheutti minulle kolmen päivän päänsäryn ja kovia hengästymisiä. Onneksi muita oireita ei ilmennyt ja vuoristotautia ei tarvinnut murehtia.

San Pedro De Atacama on todella turistoitunut mesta ja kaikki tourit on ylihinnoiteltuja. Varmaan joku "todellinen" traveller paheksuisi meidän valmiiksi suunniteltuja toureja, mutta ilman mukana olevaa ajokorttia (jotta voisi vuokrata auton) ja korkeuserojen aiheuttamaa huimausta ja hengästymistä, ajatus omatoimitoureista ei kyllä juurikaan kiinnostanut. Oltiin kuitenkin maailman kuivimmassa autiomaassa.

Tarkoitus oli käydä kolmella tourilla, mutta pilvinen sää pilasin tärkeimmän tourin. Odotin kaikista eniten touria, jolla pääsisi kaukoputkilla tutkimaan tähtiä, mutta juuri ne päivät, kun me olimme San Pedrossa, oli pilvisiä. San Pedrossa on lukuisia observatorioita ja sielä on mahdollisuus nähdä maailman paras tähtitaivas. Saatiin siitä pieni makupala, mutta ei tarpeeksi. Sen sijaan käytiin geysereillä ja uimassa kuumassa lähteessä, jotka sijaitsivat yli 4000 metrissä, syötiin laamanlihaa, nähtiin flamingoja sekä käytiin Valle De Lunassa, joka on laakso autiomaassa, jossa voi nähdä suolan muodostumisen kristalliksi miljoonan vuoden aikana (Antti sano, että se oli miljoona, itse en ymmärtänyt niin paljoa espanjaa). Geyser-tour maksoi 18000 pesoa per naama ja sisälsi aamupalan ja valle de lunaan päästiin 7000 pesoa/ kpl. 

San Pedron kylä on täynnä matkatoimistoja ja kilpailu hinnoista on kova. Itse uskoisin (en toki varmaksi tiedä), että lähes kaikki toimistot tarjoavat jota kuinkin samanlaisia toureja. Osa kalleimmista ehkä tarjoaa aamupalaksi paistettua munaa ja toiset taas kertoo enemmän historiaa ym. Who knows. Hintoja kannattaa kilpailuttaa ja tripadvisorista katsella suosituksia. Erityisesti niille toureille, jonne haluaa kunnon englanninkielentulkin mukaan, kuten me oltaisi haluttu sinne tähtien katselu hommaan. Jos se olisi onnistunut. Oma espanjankielentaito tuossa tähti- ja planeettasanastossa kun on vähän heikkoa.

San Pedrosta lähdettiin Iquiqueen. Matka kesti 6 tuntia ja maksoi muistaakseni 37000 pesoa kahdelta hengeltä. 

Iquiquen piti olla vain nopea, kolmen päivän pysähdyspaikka, ennen Boliviaa. Mutta kuinkas kävikään! Täällä sitä edelleen ollaan viikko myöhemmin. Ja ainakin ensi perjantaille asti ollaan. Kaupunki, joka vei sydämmemme ikuisella kesällään. Ja surffauksella. Ja yhtenä parhaimmista hostelleista. El Bajo! Omistajat Tito ja Daniele ovat kyllä ihan super mahtavia! Ollaan hämmästelty miten oikean hostellin valitseminen voi vaikuttaa siihen, kuinka pitkäksi aikaa johonkin paikkaan haluaa jäädä. 

Käytiin kokeilemassa sandboardingia, mutta täytyy kyllä sanoa, että eipä juuri vaikutusta tehnyt. Joo ihan kivaa, mutta lauta ei kauhean pitkiä matkoja luista ja kipuaminen mäkeä jatkuvasti ylös, paahtavassa helteessä, vie nopeasti kehosta mehut. Hinta oli 20000 pesoa per naama ja hommasta jäi kusetuksen maku. Jatkossa suosin vain lumilautaa ja surffilautaa. Ja Antti suosii myös skeittilautaa.

Surffitunteja ollaan muutama otettu, jotta saataisi taktiikka haltuun ja jatkossa voimme mennä kahestaan surffailemaan, kun siltä tuntuu. Muutamat aallot saatiinkin napattua tänään, mutta tuli myös nieltyä aikamoinen määrä merivettä. Olen oppinut, että ei siihen kuole vaikka nenään menisi vähän vettä, eikä haittaa vaikka hiekkaa olisi joka röörissä, kyllä ne suihkussa pois lähtee. Parin tunnin surffisessiot on maksanu noin 30€ kahdelta, joten konkurssiinkaan ei olla jouduttu.

Ollaan myös käyty useampana aamuna joogatunnilla, jotta saataisi vähän kehon lukkoja auki, mitä rinkan raahaaminen on aiheuttanut neljässä kuukaudessa.

Perjantaina olisi tarkoitus jatkaa matkaa vihdoin ja viimein sinne Boliviaan. Pientä panikointia on ilmassa, kun olen yrittänyt selvittää Bolivian teiden kuntoa sekä luotettavia bussiyhtiöitä. Fakta nyt vaan tuntuu olevan se, että vuosittain noin tuhat ihmistä kuolee Boliviassa bussionnettomuuksissa, bussiyhtiöiden ja kuskien välinpitämättömyyden sekä kuskien juopottelujen takia. Hetken jo harkittiin, että suosiolla vaan jätettäisi Bolivia väliin ja suunnattaisi kaikki energia Peruun, mutta Boliviassa on paljon kaikkea sitä, mitä muissa maissa ei välttämättä ole. Alkuperäiskulttuuria ja mielettömiä nähtävyyksiä. Toivotaan, että joogatunnit toisivat minulle myös mielenrauhan Bolivian suhteen. 

Ensimmäinen kohteemme on Oruro, jonne jäämme useammaksi päiväksi, jos pystytään. Kaupunki sijaitsee 3700 metrissä, joten kehon täytyy saada tottua rauhassa korkeuteen. Aivoödeema ei ole toivelistallani. Jos keho ei moista nousua kestä, on suunnattava alaspäin ja koitettava hitaampaa nousua. Jatkosuunnitelmia tehdään sitten, kun ollaan hengissä selvitty ensimmäiseen kohteeseen.

Kirjottelen sitten Bolivian päästä lisää, jos nyt perjantaina edes päätetään täältä Iquiquesta vihdoin lähteä. Ken tietää.

Yli puolenvälin ollaan toverit!

Aika on taas kirinyt ajatusten ohi! Tänään rupesin miettimään mikä päivä on, kunnes tajusin tammikuun olevan jo puolivälissä (onnistuneen loman merkki on, kun unohtaa päivämäärät). Ensin luulin missanneeni iskän syntymäpäivän ja häpeissäni jo sätin itseäni, kunnes tajusin, ettei edes veljeni synttärit ole vielä olleet.

Chileen tutustuminen lähenee loppuaan ja omalle kohdalleni matkan (perustan tämän omiin ennakkoluuloihini ja internetistä luettuihin teksteihin) haastavimmat maat ovat vastassa. Tähän mennessä Uruguay, Argentiina ja Chile ovat mielestäni olleet varsin helppoja ja hyvinkin eurooppalaistuneita, tutun ja turvallisen tuntuisia. Turvallisella tarkoitan enemmänkin kulttuurillisia yhtäläisyyksiä, en sitä, että pimeillä sivukaduilla olisi turvallista, yksin tai kaksin, kulkea, varsinkaan gringona. Myöskään Bolivian ja Perun vuoristojen huonokuntoiset tiet ja kaahaavat kuskit eivät mieltäni varsinaisesti rauhoita. Mutta Boliviasta ja Perusta lisää myöhemmin.

Valparaisossa ilmassa oli havaittavissa lievää matkaväsymystä, joka ilmeni erityisesti jaksamattomuudella tutustua uusiin ihmisiin sekä innostumisen puutteena. Kenenkään nimi ei enää jäänyt päähän ja moneen kertaan kyseli ihmisten määränpäätä ja matkan pituuksia ja sitten häpeissään myönteli mukana että: "niinhän se olikin". Päätettiin viheltää peli pariksi päiväksi poikki ja ottaa pieni loma. Loman hinta jääköön mysteeriksi, mutta kaksi päivää Conconissa, 5 tähden hotellissa,merinäköalalla ja suola-altaassa (oli myös ihan oikeekin uima-allas) kellumalla, palautti voimat ja tuntui äärimmäisen absurdilta ja ylelliseltä ja aiheutti jopa pientä häpeää moisesta rahantuhlauksesta. Mutta, heti alusta asti, päätetiin Antin kanssa olla tuntematta huonoa omatuntoa asiasta ja nauttia kahdesta päivästä täysinrinnoin. Kyllä sitä sitten kotona keritään huonoa omatuntoa potea työttömyyspäiväraha-hakemusta tehdessä. Nähtiin kyllä pelikaaneja! Hurjan isoja otuksia! Valparaisosta pääsee minibussilla Conconiin 500 pesoa per naama ja matka kestää noin 45 minsaa kiertoteitä pitkin.

Palattuamme takaisin "rahvaan" pariin suuntasimme paljon kehuttuun ja "niin ihanaan" La Serenaan. "Pardon my francee", mutta kolme päivää tuntui melkein piinaavan pitkältä ajalta La Serenassa. Päivien kohokohdat olivat: skypet Suvin, Juhon, Sylvin ja Ellin sekä Monican ja Jopun kanssa sekä pieni koiranpentu Polly ja pieni aikuiskoira, Lucy, hostellissa.

Jos kaupunki tosiaan on Chilen toiseksi vanhin, on se ainakin katukuvasta ja rakennuksista onnistuttu piilottamaan. Jouduttiin myös mustalaisnaisten ryöstönyrityksen kohteiksi. Homma jäi tosiaan yritykseksi, kun jo alusta asti tiedettiin mistä oli kyse. Eipä sillä, että rahaa tai muutakaan arvokasta taskuista olisi löytynyt, muinaishistoriallista Nokian puhelinta lukuunottamatta. 

La Serenassa testattiin myös paljon puhuttu Chorillina, joka on kuulema aivan ehdoton testata. Chorillina on makkaraperunat lihanpaloilla ja kananmunalla ja rasvalla. Tai kuten jokainen jämsäläinen sen tuntee: taksari. Tosin tästä taksarista riitti syötävää kahdelle ja tukki rasvaisuudellaan sokaisen suonen, sai sydämmen pysähtymään ja jätti vyötärölle niin ison vararenkaan, että kolme vuotta vatsalihasjumpassakaan ei saa sitä häviämään.

Conconista ei bussi kulje La Serenaan vaan on otettava minibussi Viña Del Mariin (400 pesoa/kpl) ja sieltä 7 tunnin bussi La Serenaan (12800 pesoa/kpl).

La Serenasta jatkettiin matkaa kohti Pohjoista. Määränpäänä on Iquiquen kaupunki Calderan ja San Pedro de Atacaman kautta. Nyt ollaan Calderassa, jossa ei varsinaisesti ole mitään, mutta tästä pääsee nopeasti Bahia Inglesaan,  missä on, ehkä tähän astisen reissun, hienoin ranta. Valkeaa hiekkaa ja kirkasta vettä. Harmi vain, että vesi on niin kylmää, että hypotermia aiheutuu jo pelkästään veden katselusta. La Serenasta Conconiin matka kestää 6 tuntia ja hintaa oli 11100 pesoa per naama. 

Tänään illalla otetaan yöbussi Atacaman autiomaahan (21400 pesoa/ per naama), jossa pitäisi olla maailma siistein tähtitaivas, paljon kaikkia aktiviteettejä sandboardingista suola-aavikoihin sekä helvetin kallista. Tähtitaivasta ja sandboardingia odotan innolla, hintoja vähän vähemmän innolla. No, eiköhän sitä Boliviassa sitten pääse pihtaamisen makuun, kun hinnoista joutuu tinkaamaan ja tinkaaminen ei varsinaisesti kuulu vahvuuksiini, jolloin totean, etten osta mitään.

Maisemat ovat muuttuneet hieman karummiksi, etelään verrattuna. Kaktus on yleisin kasvi matkanvarrella ja hiekka sekä kivi yleisimpiä maa-aineksia. Välillä noustaa vähän ylöspäin ja sitten tullaankin taas meren vierelle. Vihreää maastoa ei juurikaan Viña Del Marin jälkeen ole näkynyt. Tiet ovat hyväkuntoisia, kuskeilla on 5 tuntia maksimiajoaika (jota myös noudatetaan) ja nopeutta saa maksimissaan olla 100km/h ja sitä saavat matkustajat seurata. Helpottaa huomattavasit minunkaltaisen vauhtihirmun matkustusmukavuutta. Myös juomaveden laadusta ei ilmeisemmin ole enää takuuksia. Toiset sanovat sitä juomakelpoiseksi, toiset eivät suosittele. 

Seuraavalla kerralla taas lisää. Hei nyt! Kuvat ei vieläkään onnistu, kun konetta ei ole käytettävissä! Mutta facebookistahan noita halutessaan näkee.

Santiagosta Valparaisoon!

Santiagossa oli juurikin niin lämmin kuin sopia toivoi ja tuntuikin, että sai taas d-vitamiinit kohoamaan. 

Varattiin huone eräästä vähän kämäsemmästä hostellista, kun halvalla saatiin. Hostelli tai oikeastaan hotelli oli itsekin kuvaillut itseään: "sisustukseelta varsin karu ja ei niin viihtyisä, mutta siisti ja hintansa arvoinen." Hintaa omalle huoneelle, oman vessan ja suihkun ja aamiaisen kera tuli muistaakseni 20 euroa. Ja se on puolet vähemmän, kuin monen muun hostellin vastaava huone.

Santiago on loppujen lopuksi aika pieni kaupunki, eikä ensimmäisen kolmen päivän aikana tehnyt suurtakaan vaikutusta. Mutta nyt neljän lisäpäivän jälkeen Santiagosta jäi hyvä mieli ja suosittelen lämpimästi jokaiselle kaupunkia. 

Saatiin me jotain aikaiseksikin neljässä päivässä. Käväistiin leffassa katsomassa Hobitin viimeinen osa ja käveltiin paljon. Antti bongasi kartalta Finlandia- nimisen kadun, jota piti käydä ihmettelemässä. Siitä päädyttiin, puiston kautta, jättimäisen ostoshelvetin eteen. Koska rinkassa ei ole enää yhtään ylimääräistä tilaa eikä budjettikaan anna myöten, päätimme vain tyytyä nauttimaan hetken ilmastoinnista. 

Oltiin myös haaveiltu uima-altaalle pääsystä, joten etsimme internetistä yleisiä uima-altaita, jonne voisimme mennä polskimaan. Sopiva löytyi San Christobalin kukkulan huipulta. Sinne sitten köpöteltiin tiukkaa ylämäkeä ylös, hien virratessa keskipäivän helteessä. 17€ saatiin yhteensä lystistä pulittaa sisäänpääsymaksua, mutta täytyy kyllä myöntää, että oli se sen arvoista. 

Uuden vuoden aattona suunnattiin Valparaisoon, jossa oli juhlat. Kadut oli täynnä ihmisiä ja koko yönä ei tullut nukuttua. Törkyä ja saastaa oli samalla tavalla kun Hämeenkadulla vappuaaton jäljiltä. Lisänä järkyttävä määrä lasinsirpaleita. Suututti. Koissu-parat köpötellessään satuttavat tassunsa, eikä kukaan pidä huolta tai hoivaa kuntoon niistä. Muuten ihmiset oli mukavia, ruoka oli hyvää, juomaa liikaa ja krapula elämäni pahimpia.

Valparaiso on todella upea kaupunki. Talot ovat kirkkaan värisiä ja rakennettu ihan minne sattuu. Tai siis rinteisiin, mutta ne on eri muotoisia ja mallisia ja värikkäitä ja päällekkäin ja allekkain. Kadut ovat äärimmäisen hyvää treeniä jaloille. Jos on huonokunto, niin viikon päästä ei enää ole, kun kipuaa näitä mäkiä joka päivä ylös ja alas. Kadut ovat myös sokkeloisia tai ne päättyvät yllättäen ja yhtäkkiä on rappuset jne... On pirun vaikeaa aina koittaa muistaa, että: "missä nyt oli se kivan näköinen ravintola" tai "jos nousen tästä ylös, niin pääsen hostellille, eikun en pääsekkään, kun ei tässä olekaan tietä". Maisemat ovat kyllä mielettömät, jos jaksaa nähdä vaivan kiivetäkseen ylös.

Uuden vuoden jälkeisenä yönä tuli koettua elämäni ensimmäinen maanjäristys. Oltiin luonnollisesti syvässä REM-uni vaiheessa, kuten joskus kolmelta aamuyöstä kuuluukin olla, kun yhtäkkiä koko kämppä rupesi tärisemään. Ihmettelen todella, ettei sydämeni pysähtynyt säikähdyksestä. Se ei ollut ollenkaan sellaista, mitä Heurekan- maanjäristyssimulaattori antaa ymmärtää. Tärinä alkoi pienesti ja koveni, tuli pari isompaa tärähdystä ja hiipui pois. Koko hommaan meni ehkä 20 sekunttia. Ensimmäisenä ajatteli: " mitä helvettiä tapahtuu?" Sitten tajusi mistä on kyse ja mietti tuleeko katto niskaan. Sitten vaan maattiin hiljaa ja kuunneltiin kuuluuko ääniä, pitääkö poistua ja tuleeko lisää järistyksiä. Entäs tsunamit?  Kun mitään ei enää kuulunut, käännettiin kylkeä ja jatkettiin unia. Mutta kyse oli niin pienestä järistyksestä, että tokkopa paikalliset edes heräsivät. Tänään ilmaisella kävelytourilla (joka oikeasti ei ole ilmainen, koska kuitenkin maksat aina tippiä enemmän tai vähemmän) opas sanoi, että: "Jos näet paikallisen paniikissa, niin sitten on syytä paniikkiin."

Ylihuomenna suunniteltiin matkan jatkamista, mutta katsotaan nyt. Ehkä tänne vielä pariksi lisäpäiväksi voi jäädä. Tosin pari päivää ollaan haaveiltu ottavamme lomaa tästä lomasta Conconissa. Hotellin uima-allaslöhöily, koko päivä kylpytakissa ja ihana hotelliaamiainen houkuttaisi, mutta taas kerran piheys nostaa päätään ja ei haluta tuhlata viiden päivän budjettia kahteen hotelliyöhön. Katsotaan mihin suunnitelmaan päädytään.

Mutta jos joku suunnitelma on nyt varmaa, niin se, että kotiin tullaan 10.4. Ostettiin lennot Limasta Barcelonaan 2.4. Hintaan 1231€ kahdesta henkilöstä ja Barcelonasta Helsinkiin 10.4. Hintaan 200€/ 2 henkilöä. Suora lento Limasta Helsinkiin olisi ollut noin 2000€ luokkaa. Ja Barcelonaan aateltiin jäädä muutamiksi päiviksi, kun kerrankin oli tilaisuus. Ja äiti kielsi tulemasta kotiin pääsiäiseksi, kun eivät ole vastaanottamassa ;D